fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

30 vuotta sitten 20.7. ja 27.7.1989

20.7.1989
-Viisi turkmenialaisnuorta, ohjaaja ja tulkki vierailevat Valkealassa vielä useita päiviä. Myös naapurikuntiin tutustutaan. Toinen tytöistä kertoi maastaan, koulustaan ja kodistaan. Koulun kansainvälisen klubin jäsenet käyvät vilkasta kirjeenvaihtoa. Tältä matkalta odotetaan paljon uusia ystäviä ja kirjeenvaihtokavereita.


-Sirkus Finnstar esiintyy tänään urheilukentän parkkialueella. Taiteilijoita on kuudesta maasta. Toimituksen huomio: vuodelta 2016 löytyi tietoa, että rapistuneet sirkusvaunut herättävät kummastusta ohikulkijoissa Rauman Kodisjoella. Vaunujen kylkiin oli maalattu lakkautettujen sirkusten nimiä, kuten Sirkus Finnstar, Apollo ja Funfun.
-Valkealassa kalan- sekä ravunkasvattamoihin tutustumisessa voi vierähtää päivä. Linja-autollinen kalamiehiä Summa-, Vehka- ja Virojoen kalastusalueen valtuuskunnasta vieraili Valkealassa.
-Toisen mailta ei saa ilman lupaa ottaa esimerkiksi käpyjä ja pihkaa. Vesistöä saa käyttää eläinten juottamiseen ja uimiseen, mutta ei autonpesuun.
-Valkealalaisten pataljoonaa johti talvisodan loppuvaiheessa Jorma Metsola. Jorma muisteli talvisodan päättymistä. Itsenäisyys oli pelastettu 110 päivän katkeralla kamppailulla. Välirauhan aikana nostoväkeä ja nuoria ikäluokkia koulutettiin kuumeisella kiireellä. Lomille Valkealan miehet kulkivat Äänislinnan aseman kautta.


-Valkealalainen Jouko Saarenpää on soittanut oopperaorkesterissa jo kymmenen kesää. Savonlinnan Olavinlinna saa joka vuosi uusia ystäviä. Jouko soittaa Kouvolan kaupunginorkesterissa vakanssilla alttoviulua.

27.7.
-Uusien tilojen rakentaminen Vekaranjärvelle oli huomattavasti edullisempi ratkaisu kuin se, että Korian varuskunta olisi saneerattu.
Aitomäen maamiesseura on talkoillut jo yli 15 vuotta lomamajansa hyväksi. Venelaiturin kokoaminen Haukkajärven Vennanrannassa oli nyt talkoiden kohteena. Ensimmäisillä talkoilla tehtiin hirsirakenteinen maja saunoineen Haukkajärven Suursaareen.
Suomen Sinibarettien Liitto vietti ensi kertaa kesäpäiviään sisämaassa. Orilammen lomakeskuksessa oli noin 150 YK-joukoissa palvellutta rauhanturvaveteraania ja heidän perheenjäseniään eri puolilta maata. Suomalaisia on ollut vuodesta 1956 YK:n rauhanturvaajina maailman levottomuusalueilla.


Mauri Heikkilän puuveistosnäyttelyssä, Valkealan pääkirjastossa, on aiheena esimerkiksi Sysmän Jussi ja Hanna. Kunta on lunastanut kyseisen taulun.

-Peuhun paikallistien varressa kasvaa kataja, jolla on pituutta yli 15 metriä ja rungolla ympärystä 1,2 metriä.


-Viikon vitsi: Olavi Pilli ja Erkki Hämäläinen soittavat jenkkaa Kouvolankylän kesäjuhlassa. Maunon Esko kysyy vakavalla naamalla vieressään istuvalta pojantyttäreltä: -Kuule, missäs kohlas tässä tanssissa pitää kääntyä? Kyl sin pitää tietää, kun kerran tansseissa käyt. Discoaikakauden nuori ei tietenkään tunne jenkan askelkuvioita ja myöntää, ettei tiedä. -No, tietysti vähän ennen seinää, ettei mene päin, valistaa isoisä.
-Sota ei ollut asemavaiheessa pelkkää sotimista. Jorma Metsolan palattua poikansa kastajaisista, löytyi tuliaisina ämpäriin miestä väkevämpää. Kastevesi otettiin Koti-Suomeen Äänisestä. Valkealasta saatiin esimerkiksi perunoita. Asemasodan aikana rakennettiin saunoja jokaiseen yksikköön muiden askareiden ohessa.

-Valkealassa syntynyt ja täällä myös koulunsa käynyt kulttuuritoimittaja Pirjo Hämäläinen-Forslund on miehensä Jukka Forslundin kanssa kirjoittanut kirjan Viipurista. Pirjo on karjalaisten vanhempien lapsi. Hyvinkääläisen avioparin tytär Aleksandra oli myös mukana Viipuriin suuntautuneilla reissuilla.
-Järvimalmi on runsaasti limoniittia sekä savea ja hiekkaa sisältävä rautamalmi. Se on muodostunut järvien pohjaan. Sitä on löytynyt Valkealasta. Järvimalmi on yleistä Suomessa moreeni- ja hiekkaperäisten seutujen järvissä.

Jaa artikkeli: