fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

30 vuotta sitten 5.7. ja 12.7.

5.7.1990

  • Katrillista sai Valion Nami namit 2,50 markalla. Elovalkeasta sai esimerkiksi nuotiolenkkiä ja Hokkisen ohrarieskaa.
  • Neste Oy:n maakaasuasemalla Kiehuvassa juhlittiin valvonta-aseman konttorin laajennusosan noustua harjakorkeuteen. Harjannostajaisissa esiintyi lauluyhtye Kuutamoisten ohella Porsasloukku. Orkesteri koostuu aseman omista työntekijöistä.
  • Valkealaan saapui kuninkaallisia. Kaarle Kustaa ja Silvia lähtivät kotiinsa kuninkaallisten omalla lentokoneella Utin kentältä. Vierailu oli melko pikainen. Mustien autojen letka kurvasi varuskunnan portista sisään vauhdilla.
  • Ilmo Ranne, Kouvolan teatterilla jo monesta roolista tunnetuksi tullut näyttelijä, arvosteli Rajarallin. Hyvin harjatun, muotonsa säilyttäneen, mustan lierihatun noston näytelmä puutteistaan huolimatta ansaitsee. – Mitä ikinä sitten tehdäänkin, on katsojan voitava uskoa tilanteen edellyttämien tunteiden ja tekemisen aitouteen, hän painottaa.
  • Oravalassa väestön ikärakenne on nuorentunut. Alle kouluikäisiä lapsia on kylässä tällä hetkellä yli kolmekymmentä.
  • Seura-lehden perinteinen Aurinkotyttökiertue saapui Tirvan lavalle. Yleisöä oli lähes 900 henkeä. Kilpailussa oli mukana Mia Kankala Tirvalta. 176-senttinen Mia mainosti Tirvan kaunista luontoa, mukavia ihmisiä sekä tanssilavaa. Hän harrastaa uintia ja musiikkia.
  • Sano valkialain: – Evähät söivätten, mut lyölä ei uskaltaneht, sano rippikoulupoika kotih tullessah.
  • Entisen sähkölaitoksen tiloissa Notkokujalla oli osto-, myynti- ja vaihtotori. Sen järjesti Lions Club Valkeala. Tarjolla olimm. Mikki- ja Minnipaitoja, tuliterät punaiset tanssikengät.

12.7.

  • Kajo järjesti ensimmäisen kerran Beach Volley-turnauksen. Käyrälammella oli 85 kaksijäsenistä joukkuetta. Otteluja pelattiin 250. Naisten A-sarjan voitti järjestävä seura. Marianne Moilanen ja Minna Kangaskolkka olivat ylivoimaisia päihittäen Korian Ponnen Sari Nykäsen ja Elina Mäntylän 20-8.
  • Kirkonkylässä on uimakoulun alkeisryhmässä Likolammella käynyt keskimäärin 16, jatkoryhmässä 7 lasta. Pesäntäjärvellä uimakoululaisia on yhdeksän. Uimakouluja on kesän aikana muillakin kylillä.

  • Valkealalainen moottoripyöräilijä Jari Suhonen kiertää Superbiken MM-sarjaa. MM-yhteispisteissä on sija yhdestoista.
  • Orilammen Lomakeskuksen Vuohijärvi-salissa oli Majan historian ensimmäinen kuvataidenäyttely. Asialla oli Kerho-X. Se on Kouvolan kansalaisopiston piirinä toimiva keskustelukerho. Tavoitteisiin kuuluu hankkia tietoa inhimillisen tiedon rajoilla olevista ilmiöistä ja edistää terveellisiä elämäntapoja.
  • Tielautakunta tarkasti yksityisteitä. Kohteena oli esimerkiksi Maarikkavuoren yksityistie. Se liittyy valtatie kuuteen Häkämäen ja Utin välillä. Sitä rakennetaan osittain uudelleen.
  • Tuohikotissa taisteltiin kansalaissodassa. Perääntyessään punaiset sytyttivät varastonaan käyttämänsä Lanttan maa- ja kauppatalorakennuksen tuleen. Palon sytytti Valtolasta kotoisin ollut noin 18-vuotias poika. Nimeä ei tiedetty. Hän menetti henkensä lähdettyään pois. Tuohikotin taistelun aikana paikallinen väestö piileksi perunakuopissa ja navetoissa. Mukana oli etukäteen varattua ruokaa ja vaatteita. Majuri Markku Kola kertoi taistelun vaiheista Elovalkeilla 1988.
  • Ari Suppanen muutti Vuohijärvelle 17-vuotiaana. Kalson tehdas tarjosi töitä. Vuohijärven urheilukentällä keihäs lensi syyskuussa 1965 84,28 metrin kohdalle. Pauli Nevala ja Jorma Kinnunen olivat vaikeita voittaa. Ari kuitenkin loukkaantui ja urheilu-ura oli ohi. Kisamenestys ei yltänyt Suomen kärkeen. Ennätysheitto oli sama kuin Vehkalahdella syntyneellä Tapio Korjuksella Soulissa 1988. Tuolloin Tapio voitti olympiakultaa.
  • Argentiinalainen Miguel Cejas ja Marta-vaimo yöpyvät Valkealassa. Miguel oli solisti Imperial -yhtyeessä. Levyjä myytiin miljoonia. -Kaikki maine, suosio, raha, eikä mikään enää riittänyt, Meillä oli Martan kanssa avioliitto hajoamassa ja hain epätoivoisesti lohtua lääkkeistä, marihuanasta ja kokeilin kokaiiniakin, Miguel kertoo elämänsä tarinaa. Hotellihuoneen Uusi testamentti vei kohti toista tietä. Lopulta hän siirtyi hengellisen musiikin pariin. (Toim. huom. netistä löydettävästä Miguelin hengellisestä ja rytmikkäästä musiikista osa on suomeksi).
  • Sano valkialain: -Hollolam miehet mänee markkinoille kuh hevosem perseeh tuulee (sanottiin jos joku vihelteli nuotin vierestä.)
  • Hillosensalmen yleinen laituri ei kerää kiitosta. Märkänä se on vesiliukumäki. Laituriin on korkeuden vuoksi vaikea kiinnittää venettä.
Jaa artikkeli: