Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Ajatuksia musiikista

Lotta Savolainen astuu taas uuden musiikin äärelle. Tällä kertaa esittelyssä Yona, sekä paikallinen yhtye Blinded by the light.

Yona – Uni johon herään

 Mietin pitkään, miten kirjoittaa tästä albu­mista. Yonan kahdek­sas albumi Uni johon herään on valtaisa teos, joka vahvistaa aja­tusta artistin äärettömän korkea­tasoisesta taidosta luoda maail­ma musiikin avulla.

Yona. Kuva: Aki Roukala

Olen hengittänyt ja elänyt al­bumin äärellä useita erilaisia hetkiä. Joskus kuuntelen kappa­leen, ehkä seuraavankin matkal­la paikasta toiseen.

Toisinaan otan sen ystäväkse­ni kävelylle, kuunnellen alusta loppuun. Nieleskellen kyyne­leitä, ja juuri siellä syvimmässä hetkessä kuitenkin löytäen taas pilkahduksen iloa ja reitin tun­teesta toiseen. Maiseman vaihtuessa vieres­säni laulaa ja soi jokin tuttu, jo­kin uusi. Jokin hengästyttävä, surullinen, mutta erityisesti to­dellinen.

Yonan matka artistina on ollut hyvin kiinnostava. Hän tuntuu olevan kotonaan genressä kuin genressä. Joskus mietin mistä se johtuu.

Ehkä siitä, että kaikkein vä­hiten hän tuntuu pelkäävän mu­siikkia. Sitä, että häneltä odotet­taisiin jotain tiettyä tapaa olla artisti. Hänet saattaa muistaa hip-hop yhtyeistä, tai Tangomarkkinoil­ta. Laulelmien ääreltä, tai reg­gae-keikoilta. Skaala todella on laaja. Se mitä hän kuitenkin tuntuu aina tekevän, on omaan ajatukseensa ja vaistoonsa uskominen.

Se ei varmasti ole aina help­poa, mutta jollain tavalla se luo luottamusta artistia kohtaan. Sii­tä tietää hänen aina tekevän sitä musiikkia, joka on luontaisinta ja artistia itseään eniten kosket­tavaa. Niin kauan, kun taiteilija te­kee jotain muuta, kuin mitä itse todella haluaa, etäännyttää se todellisen sekä aidon keskuste­lun kuulijan ja artistin väliltä.

Uni johon herään on mestaril­linen albumi, jossa Yonan yhty­een kanssa kappaleissa soi Ta­piola Sinfonietta. Albumin tuottajana on yhdessä Yonan kanssa toimi­nut Mauri Syrjälä. Taitoa on luoda maailma, joka tuntuu niin todelliselta kuin tämä.

Lähtökohtaisesti Sinfoniaor­kesterin käyttäminen pop-albu­milla saattaa luoda mielikuvan, jostain pastissista, tai massiivi­sesta möykystä, josta ei löydy ilmaa, saati valoa. Tai ainakaan mitään uutta.

Tällä albumilla löytää uusia ulottuvuuksia musiikin voimas­ta koskettaa ja mikä tärkeintä, myös omasta itsestä. Albumi herättää kiinnostusta Yonan ajatusmaailmaa ja ääret­tömän lahjakasta solistista otetta kohtaan.

Yhtye ja Sinfonietta toimivat hätkähdyttävän hyvin yhteen ja sovittajien työtä ei voi kuin ihailla.

Useasti kävellessäni olen joutunut lopettamaan albumin kuuntelun kesken, sillä hengi­tykseni tasaamiseen on täytynyt ottaa aikaa ja kyynelien virta on meinannut viedä jalat alta.

Laulut ja sovi­tukset käyvät niin syvällä, etten muis­ta milloin musiikki todella näin olisi koskettanut, tuntu­nut fyysisesti. Se kertoo vah­vasti kuulijalle myös jotain kor­vaamattoman tär­keää. Jotain siitä, mitä itse olen ko­kenut, että koen musiikin äärellä näin.

Yona ei laula mistään kryptises­tä, vaikka tietysti rakkaus, rakkauden loppuminen ja asiat valtavien tunteiden takana eivät aina ole yksinkertaisia.

Mitä enemmän me niitä mietim­me ja annamme tunteille tilaa, sitä enemmän elämästä opimme. Ilahduttavaa on, että albumi ei ra­kennu kielikuville, jotka saattaisivat luoda liian suurta välimatkaa artistin ja kuulijan välille.

Yona kertoo suo­raan ja päästää kuulijan lähelleen. Hänen ajatuksiinsa on helppo tarttua. Ja mikä ilahduttavinta, lo­pulta albumi lohduttaa. Se vie luonnon lähelle, sinne mistä me lähes kaikki löydämme jotain perustavanlaatuista ja ikiaikais­ta turvaa.

Blinded by the light – Too many lies

Blinded by the light on Kouvo­lassa 2019 perustettu bändi. Julkaisi ensimmäisen ep:n Bursting out the flames elokuussa 2020.

Niko, kitara ja laulu

Mika, basso ja taustalaulu

Sami, kitara

Pekka, rummut

 Herää ajatus onko biisi äänitetty livekeikalta. Alkutahdit ovat lupaa­vat, nopeasti kuitenkin mietin olisiko biisi vielä asteen kosket­tavampi, jos laulajan ääni olisi tuotu hitusen lähemmäksi kuu­lijaa. Nyt se on hyvin samalla tasolla muiden instrumenttien kanssa ja jää etäiseksi.

Kertosäkeessä laulaja revitte­lee ja laulusaundi soi ehdotto­masti paremmin korkeammal­ta. Pisteitä kertosäkeen hienosta eläytymisestä!

Pianon ja kitaroiden suhde on tasapainoinen ja biisissä on pal­jon potentiaalia. Silti hieman häilyväksi jäävä instrumentaa­tio, sekä laulun sovitus eivät kosketa tarpeeksi.

Hitaan, tai edes hitaahkon ras­kaan rockbiisin tekeminen on haastavaa. Kotimaisista artisteista hi­taahkon rockbiisin kruunua kan­taa mielestäni Amorphis, My kantele biisillään.

Too many lies on pettyneen ihmisen laulu, jossa toisen ker­tomat valheet luovat ristiriitaisia tunteita. Biisin loppuosassa tempo vä­hintään tuplaantuu ja kappaleen tenhosta tulee riehakas.

Kuitenkin tämä muutos mie­lestäni haalentaa tekstin ja säve­len suhdetta. Mietin, mitä mieltä laulun kertoja loppujen lopuksi onkaan tästä tapahtuneesta?

Uskoisin, että laulaja oli­si vielä saanut pari vaihdetta enemmän turhautumista lau­luunsa ja näin ollen todella toi­mittanut kuulijalle olon hänen fiiliksestään.

  • Lotta Savolainen
Jaa artikkeli: