fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Arvostettu kilpi

Chaîne des Rôtisseurs on maailman vanhin ja suurin gastronominen järjestö. Sen arvostettu Rôtisseurs-kilpi luovutettiin Ravintola Kymin Huvilalle lauantaina 19.9.2020.
Kymin Huvilalle myönnetty kilpi on järjestön korkein tunnustus. Susanna Kurvinen kertoi siitä olleen kolme vuotta aikaa kun huvilalla kävi ensimmäisen kerran järjestöön kuuluvia henkilöitä.
He selvittivät, onko halukkuutta käynnistää prosessi. Heti selvitettiin, mitä painotetaan ja mitkä ovat vaatimukset.
Ruoan tulee olla hyvänmakuista ja puhdasta sekä tilojen siistit. Kilpeä lähdettiin tavoittelemaan.
Koeillallisia on useita kertoja vuodessa. Kerran vuodessa järjestöstä ilmoitetaan, että ollaan tulossa, muuten tullaan vaan paikalle. Ohjataan, mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Toiminta on neuvovaa, positiivista ja rakentavaa.
Vanha Fiskari Kotkassa on lähin tunnustuksen saanut ravintola. Kymin Huvila on Kouvolan ainoa. Kilven saaminen on vaikeaa, mutta oma työnsä on sen pitäminenkin.
Yrittäjän vaihtuessa kilpi ruuvataan pois seinästä, sillä kilpi on henkilökohtainen, eikä siirry toiselle.
Kilpeä on kauan tavoiteltu. Henkilökunnalle kilven pitäminen tuo paineita. Ainoa, millä saa pidettyä ravintolan pystyssä vaikeana aikana on normaali työ ja tekeminen.
Arkisin tarjolla on lounas. Tilauksesta Kymin Huvilalla järjestetään esimerkiksi häitä, ristiäisiä, syntymäpäiviä ja yritysjuhlia.

Pitkä historia

Kymin Huvila rakennettiin isännöitsijälle asunnoksi vuonna 1873. Se on Kuusankosken vanhin käytössä oleva asuintalo. Huvilan suunnitteli suomalainen arkkitehti Theodor Decker, joka opiskeli Tukholman taideakatemiassa vuosina 1858–1863.
Pitkään rakennusta käyttivät vain Kymin ylimpään johtoon kuuluvat henkilöt. 1970 rakennettiin lisäsiipi. Sieltä löytyvät seitsemän hotellihuonetta. Niiden lisäksi on kolme isoa sviittiä.
Susanna Kurvinen kertoi asiakkaiden toiveiden kuuntelemisesta. Samalle päivälle osui muistotilaisuus ja ristiäiset. Kummaltakin ryhmältä kysyttiin, että haittaako että ne järjestetään samaan aikaan. Tilat olivat toki erilliset. Ei haitannut kumpiakaan, sillä ovathan kumpikin tilaisuus osa elämää. Eri kokoiset tilat tuovat toimivuutta.
Susanna Kurvisella on myös Voikkaan klubilta yrittäjäkokemusta. Sitä hän luotsasi neljä ja puoli vuotta. Sitten UPM ilmoitti myyvänsä rakennuksen, joka meni toisaalle.
Kymin Huvilan Susanna Kurvinen sai hallintaansa sitkeydellä. Hän ajoi rakennuksen ohi ja kiinnostui hieman näkymättömissä olevasta talosta.
Ensimmäinen visiitti tyhjänä olleeseen taloon vei Susannan sydämen ja siitä lähti Kymin Huvilan uusi elämä, huonekalujen hankinta oli aika haastavaa, talossa haluttiin säilyttää sen henki.
Rakennus koettiin niin huonokuntoiseksi, ettei UPM:llä ollut sille käyttöä. Susanna jankkasi pääsisikö edes katsomaan sitä. Huonekalut on hankittu huvilalle. Hoitamalla rakennuksen sai siistiin kuntoon.
Majoitustoimintaa Kymin Huvilalla on ympäri vuoden. Ulkopaikkakuntalaisia majoittuu juhlien yhteydessä. Myös yritykset hyödyntävät mahdollisuutta yöpyä.
Kevät oli hyvin opettavainen. Asioita on täytynyt miettiä uudelta kannalta. Yrittäjänä on mietittävä ja pidettävä jalat maassa.
Verlassakin yrittävä Susanna Kurvinen kertoi, että kesä oli aika samanlainen kuin muulloinkin, vain toukokuu oltiin kiinni.
On onni saada tehdä työtä upeissa paikoissa ja parhaan henkilökunnan kanssa.
Mahdollisuuksien mukaan raaka-aineet hankitaan läheltä. Jouluvalmisteluihin ensimmäinen erä porkkanoita ja lanttuja oli 400 kiloa kumpaakin. Ne kuorittiin ja tehtiin laatikoiksi.
Susanna Kurvinen arvostaa henkilökuntaa. Palkat maksetaan ajoissa ja paikat pidetään kunnossa.
Investointeihin on järkevää satsata. Kun kone hajoaa, ostetaan uusi. Kokit tekevät paljon käsin Susannan keittiöissä. Työtä se vaatii, mutta kokit ovat tottuneet siihen, ettei valmisruokia käytetä.
Kaikkiaan henkilökuntaa on parikymmentä. He jakautuvat eri toimipisteille. Jos jossakin on joku sairaana tai lomalla, niin tuuraaja löytyy sisältä.
Susanna Kurvinen oli melkein 25 vuotta vakuutusalalla. Sitten sattuma ajoi ravintola-alan yrittäjäksi. Susannan omaan toimenkuvaan kuuluu monenmoista tukkukäynneistä pihojen siistimiseen.
Yrittäjä hankki eri toimipisteisiin ilmanpuhdistimet. Hän on havainnut selvän muutoksen. Ilma tuntuu puhtaalta ja hengittäminen äärimmäisen hyvältä.
• Janne Kousa

Kuvat Kymin Huvila
Jaa artikkeli: