fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Asemalla on vielä vanhoja leluja, lisätty nimet

Selänpään asema jatkaa tänä kesänä mielenkiintoisten näyttelyjen sarjaa. Vuorossa ovat lelut.

Risto Kuparinen on valkealalaisille tullut tutuksi Puotimuseon näyttelyjen kautta. Tällä kertaa hänen keräilykokoelmaansa on näytillä Selänpään asemalla. Entisajan lelut -näyttely Selänpään asemalla vielä tänään 2.8. ja 8.-9.8. alkuiltapäivästä

Seinänvierillä ja seinillä

Vanhat lelut tuntuvat istuvan hyvin aseman laajennettuun odotussaliin. Tunnelma on poikkeuksellisen avara, sillä lelut on aseteltu vain seinänvieriin tai seinille. Tarkoitus on, että ihmisetkin voivat liikkua väljästi.
Risto Kuparinen ehti itse vähän aikaa kertoa leluista. Erkki ja Eija Seppälä olivat tarinoita jo kuulleet ja kannustivat niitä jakamaan. Erkki varsinkin kehotti keräilijää kertomaan usean lelun mielenkiintoisesta tarinasta.
Varsinaisia tauluja on vain kolme. Niissäkin on kyse leluista ja leikistä. Lisäksi seinillä on koosteita paperinukeista ja kiiltokuvista.
Pienille teknisille leluille sopivat vitriinit löytyivät aseman omista kokoelmista. Aiemmin kirjastosta lainattuja ei olisi edes saatu, kun kirjastoakin jo puretaan. Matkustajavaunun hattuhyllylle ei sentään yksikään lelu hypännyt.

Vanhimmat

Näyttelyn vanhin esine on vuodelta 1893. Keltakankaan kaatopaikalta siellä työskentelevä kummipoika sen Ristolle pelasti. Nukkekodin pohjassa lukee vuosiluvun lisäksi, että isä antoi ja ehkä myös valmisti sen Annelundin huvilassa tyttärelleen Anna Forsmanille.
Ovi oli niin risa, että se on tehty uudestaan. Sen ja ikkunanpielien maalauksen lisäksi nukkekoti ei muuta huoltoa kaivannut. Alkuperäinen liimalla ja ohuella hiekalla tehty pinta on yhä siisti.
Kaksi nukkea on 1920-luvulta. Toisella on punainen puku ja toisella merimiesasu. Nämä kookkaat saksalaiset nuket ovat kysyttyjä keräilijöiden keskuudessa. Risto kertoo, että hinnat pyörivät useissa sadoissa euroissa. Nykyisin saattaa joutua yli tuhatkin euroa maksamaan.
Erikoista näissä kahdessa nukessa on pää, joka on valmisteltu biskvii-menetelmällä. Se on siis lasittamatonta, sävytettyä posliinia. Näin kasvot näyttävät aidon mattapintaisilta.

Biskvii-menetelmällä valmistetut posliiniset nuken päät näyttävät poikkeuksellisen aidoilta.
Risto Kuparinen esittelee näyttelyn vanhinta esinettä, jonka pohjassa on isän tyttärelleen tekemä omistuskirjoitus.
Nukkekodin hiekkainen pinta on pysynyt hyvänä.

Muita nukkeja

Suomessa kerättiin 50- ja 60-luvun vaihteessa paperia. Sitä vastaan sai kuponkeja. Ahkerat kerääjät saivat jotakin lahjaksi. Paperinkeräysnukkeja on näyttelyssä kolme, nukkeosaston keskellä. Yksi on puettu lotaksi, toinen saamelaisittain ja kolmas 60-luvun asuun. Martta, jolla nauha hiuksissa, kertoo 20-luvun loppupuolen lamasta. Järjestö mietti, miten työllistettäisiin äitejä. Martat tilasivat päitä, käsiä ja jalkoja ja tarjosivat niitä ompelutaitoisille naisille. Joskus naiset jopa kädet ja jalat ompelivat. Käsin ommellut vaatteet ovat parhaimmillaan myös 20-luvulta. Niiden kanssa on Martta-nukkejenkin hinta yleensä yli 300 euroa.
Valmiit nuket kerättiin Naantaliin ja Turkuun. Niitä myytiin firmoille. Stockmann osti ja myi paljon. Moni nainen sai nukkeja tekemällä omaa rahaa, jolla huolehtia omista ja perheen menoista. Kyse ei siis ollut mitenkään Martta-nukeista, vaan vaatteet olivat aikanaan lasten toiveiden mukaisia.
Pehmoleluja ei paljon ole mukana näyttelyssä. Turistinallen yhdistää marttojen nukkeihin ostopaikka. Kouvolassa urheiluvälineliikettä pitänyt yrittäjä osti sen Stockmannilta tyttärelleen vuonna 1952. Risto osti sen omakotitalon siivouksen jälkimainingeissa. Nahkahousut ovat Riston omalle pojalleen varsinkin Saksan reissuille hankkimat. Muukin ilme on näyttelyä varten suunniteltu.

Nalle sai saksalaisen matka-asun.
Paperinukeilla ei ole leikitty.
Nukkerivin keskellä on marttojen teettämiä ja markkinoimia lama-ajan nukkeja.

Vaarallisen aitoa

Jos Saksassa valmistettiin uusi keittiökone, hella tai vastaava, tuli pienoismalli välittömästi leikittäväksi. Yksi Riston hankkimista helloista toimii sähköllä. Uunikin vähän lämpenee. Hän arvioi, että nykyajan sähkömääräyksiä hella ei täytä.
Toisessa hellassa voi käyttää spriitabletteja. Niillä saa aikaan liekin, joten lelu on erittäin vaarallinen.
Samaan kaappiin saatiin mahtumaan muun muassa ompelukoneita ja rautatiesarjan veturi.
Kahvimyllyllä on tyttären tytär ihan oikeita papuja jauhanut.
Vasta viime vuonna ostettu höyrykone kiinnostaa mekaniikaltaan aikuisiakin. Sprii-tabletilla senkin pitäisi toimia, mutta Risto ei ole kokeillut.

Risto Kuparinen kertoo, että Saksassa tuli välittömästi lelu, kun oli keksitty uusi kodinkone. Hellaan voi sytyttää spriillä tulet, joten nykyisin lelu poistuisi nopeasti markkinoilta. Aseman kokoelmista löytyivät leluille sopivat vitriinit. Risto Kuparinen on kiinnostunut alkuperäisen Lohen historiasta. Ylähyllyllä näkyvä pienoismalli on entisöity muita vastaavaksi.
Risto Kuparinen näyttää, miten höyrykone periaatteessa toimii. Hän ei kuitenkaan ole riskeerannut lelua kokeilemalla spriitablettia.

Puusta tehtyä

Veli löysi 80-luvulla Lohen Kuusaanlammen rannalta. Toinen reuna oli hankautunut kiveä vasten. Risto alkoi entisöidä. Nimi Lohi ja Kuusankoski ovat alkuperäiset. Kouvolan kulttuuritoimen kanssa on keskusteltu, että voisi kysellä, josko jollakulla on tarkempia tietoa puisen laivan esikuvista.
Jo nyt voi vaikkapa lehteen, asemalle tai suoraan keräilijään ottaa yhteyttä, jos tietää jotakin laivasta. Risto kertoo, että Saimaalla hinaajat ainakin olivat tämän kaltaisia.
50- ja 60-lukujen vaihteessa alettiin teollisesti valmistaa puuleluja. Juho Jussila tekee niitä yhä. Häneltä ovat muun muassa monen tuntemat Hakka ja muotoja opettava palikkakuutio.
Näyttelyssä mukana olevat talot olivat kovasti ihannoituja. Japanilaiset kävivät katsomassa tuotantoa ja leluja vietiinkin Japaniin.
Fortunaa vietiin paljon Englantiin. Se on yksi kopioiduimmista puuleluista. Lienee Fortunaa Englannin kuningatarkin kokeillut, sillä Elisabethille hoviin se on lahjaksi lähetetty. Näyttelyssä sitä ei pääse kokeilemaan, koska arveltiin, että marmolikuulat voisivat kadota pieniin suihin tai taskuihin.
Juna, pieni hevonen ja koira viehättävät puuosastolla. Myös Erkin pieni junanvaunu 50-luvulta on mukana.
Ristolle henkisesti merkittävin lelu on myös tällä osastolla. Itkun kanssa hän sai kodin huutokaupasta pois isän tekemän hevosen välineineen. Sai sillä sitten poikakin leikkiä.

Fortunaa on kopioitu paljon.
Risto Kuparinen sai itkun kanssa pois huutokaupasta isän tekemän hevosen ja sen vaunut ja auran.

Keräilijäksi

Ehkä tämä hevosen pelastus on vahvin vaikuttaja keräilyn taustalla. Lapsuudessa ei ollut kunnon leluja. Myöhemmällä iällä Ristoa alkoivat lelut kiinnostaa. Keräily alkoi noin 30 vuotta sitten.
Risto liikkui työssään paljon erityisesti Saksassa. Nuorten kanssa hän kävi usein Hagenin ystävyyskaupungissa. Siellä hän oppi kulkemaan ja kielikin tarttui niin hyvin, että kauppoja oli helppo tehdä. Sodasta huolimatta paljon on säilynyt.
Saksan lisäksi Risto Kuparinen kiersi työn vuoksi myös Yhdysvalloissa. Hän on pyrkinyt keräämään myös kotimaista, ja halusi sitä aseman näyttelyyn mahdollisimman paljon.
Kirpputoreilta Risto alkuun lähinnä sai kokoelmiin täydennystä. Nyt esimerkiksi nuket ovat lähes kaikki jo antiikkiliikkeissä tai huutokaupoissa, mutta vielä saattaa kirpputoreilta tehdä löytöjä. Joissain liikkeissä varataan mielenkiintoisia leluja hänen seuraavaa käyntiään odottamaan.
Muutaman kerran Helsingissä Risto on huutokaupassa on jotakin tavoitellut. Hän on osannut antaa ajoissa periksi ja opetellut luopumaan, kun hinnat nousevat vaikkapa nukkejen osalta toiselle tuhannelle.
Keräily kohdistuu 70-luvulla tai sitä ennen valmistettuihin leluihin. Risto sekä hänen poikansa ovat Tähtien sota -faneja, joten niitä tuli kerättyä sitä myöhemmältä ajalta. Muilla uusilla leluilla saa leikkiä. Tyttärentytär esimerkiksi uittelee merirosvolaivaa pihalammikossa.
Vanhan omakotitalon rappukäytävä on täynnä vitriinejä. Leluista noin neljäsosa on aseman näyttelyssä.
-Kun näkee jotakin hyvin tehtyä, joka palvelee oikeasti käyttäjäänsä ja jolla on kasvatuksellista tarkoitusta, tulee aina hyvä mieli, Risto Kuparinen tuumaa.

Teksti: • Auli Kousa
Kuvat: • Seppo Kousa

Utin ja Sippolan rajamailla asuva Anja Sainio muistaa, miten kotona ajettiin reellä heinää. Hän sai näyttelyyn mukaan valkealalaishelsinkiläisen tyttärensä Teija Sihvosen sekä vävyn Juha-Pekka Sihvosen ja heidän lapsensa Joelin, Julian ja Joonan. Erkki Seppälä sekä kuuntelee tarinat, että kertoo näyttelystä.
Erkki ja Eija Seppälä opastavat näyttelyssä silloin, kun paras asiantuntija ei ole paikalla.

Artikkelikuva: Selänpään asema jatkaa tänä kesänä mielenkiintoisten näyttelyjen sarjaa. Vuorossa ovat lelut.

Jaa artikkeli: