Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

”Aseman kello löi kolme kertaa, ja silloin se juna lähti”

Selänpään asemalla on lähdön tunnelmaa, kun tämän kesän rautatieaiheinen näyttely avautui 5.6.2021.

Tämä on aseman toinen rautatieaiheinen näyttely. Ensimmäinen pidettiin vuonna 2016, mutta miljööseen toki käy rautatieteema vaikka pysyvästikin.

Astuimme asemalle ja ensim­mäisenä vastassa on asemalai­turi. Erkki Seppälän mukaan­satempaava esittely alkaa, kun lähdemme tutustumaan näytte­lyn aarteisiin.

– Keräsimme omista varas­toistamme kaiken, mitä olemme saaneet lahjoituksena. Samalla saadaan tehtyä hyvä inventaa­rio, Erkki kertoo.

Asemalle tultiin ennen tapaa­maan ihmisiä. Näyttelyn tau­luissa näkyy ihmisiä arvokkaat ilmeet kasvoillaan odottamassa junan lähtöä.

– Eräässä kuvassa olen itse ju­nassa matkalla kouluun, ja kou­lukaverini odottaa tuossa Selän­pään laiturilla. Kuva on otettu 1959 syyskuun alussa, Erkki sa­noo.

Erkki Seppälä kertomassa näyttelyn tauluista.

Selänpään Asemayhdistys on saanut paljon lahjoituksia, jot­ka ovat osaltaan mahdollista­neet tämän näyttelyn. Asemaa alettiin kunnostamaan reilu 10 vuotta sitten ja siinä on säilynyt kauniisti entisen ajan tunnelma.

Asemalle on saatu myös pala­set oikeita kiskoja.

– Ei tullut kysyttyä ennen kis­kopätkien hakemista, paljon ne painavat. Metrin verran kiskoa painaa 50-60 kiloa, Erkki nau­raa.

Mallinuket on puettu ajanku­vaan sopivasti. Yhdellä nukella on päällään Erkin siskon martta­puku ja miesnukella Erkin isän vanha puku. Puvun kruunaa tas­kukello, jossa on VR:n logo. Toisella naisnukella on päällään Erkin toisen siskon Valkealan kansallispuku.

Erkki kilauttaa laiturikelloa. Eräs kyläläinen lahjoitti kellon yhdistykselle. Hänen vaarin­sa oli saanut sen ollessaan ase­mamiehenä, ehkä eläkelahjana. Kello kuului hyvin, kun höyry­veturi puuskutti äänekkäästi.

Aarteita purujen ja puiden alta

Siirrymme asemalaiturilta kirjureiden, junanlähettäjien ja miksei asemapäällikönkin huo­neeseen. Upeat huonekalut on saatu lahjoituksena Kauko Po­kilta.

Aseman ullakolta sahajau­hojen alta löytyi kauniita aika­taulukarttoja. Tikkurilan am­mattikorkeakoulun opiskelijat kunnostivat ne. Matkalipputeli­ne puolestaan oli löytynyt Vuo­hijärveltä halkoliiteristä poltto­puiden alta.

Näemme Selänpään aseman viimeisen aikataulun ja myös Kauko Pokin lahjoittaman VR:n virkapuvun. Lipputeli­nettä vasten nojaa viestirengas, jonka avulla ennen saatiin väli­tettyä viesti junankuljettajalle il­man, että junan täytyi pysähtyä asemalla.

Renkaan pidikkeeseen asetet­tiin viesti. Rengas kiinnitettiin varteen ja se nostettiin ylös, jos­ta junan henkilökunta sai ren­kaan viesteineen napattua. Kun lappu oli tallessa junassa, heitettiin rengas takaisin pienta­reelle.

Ennen asema toimi myös pos­titoimistona. Postin palveluluu­kut ovat vielä tallella. Vuoro­viikoin kylänväki haki asemalta postin, joka vietiin eri kulma­kuntien yhteiseen laatikkoon.

– Kun kirjeitä tuli sussuille, niin lähinaapurit näkivät, kuka saa keneltäkin postia, Erkki vir­nistää.

Junaa odotellessa

Selänpään asemalla oli var­haisimpina vuosina toisen ja kolmannen luokan odotushuo­neet, molemmissa tiettävästi oli puupenkkejä.

Odotustilassa on hurja muis­tutus menneestä.

–Sanotaan, että tämä on Sta­linin terveiset Selänpään ase­malle.

Selänpään ratapihaa pommi­tettiin ja yksi pommi jäi suu­tariksi. Lentopommi vuodelta 1941 seisoo lattialla vaaratto­maksi purettuna.

Odotustilan seinillä on kuvia eri aikakausien junista.

–Muistan, kuinka pienenä poikana käytiin sillalla ”otta­massa höyryjä” höyryveturin mennessä sillan alta, muistelee eräs näyttelyvieras.

Suuri pienoisjunarata

Osittain EU-rahoituksella ra­kennettu aseman ulkorakennus on tehty vanhaa mallia kunnioit­taen. Sen sisältä löytyy hurmaa­va pienoisrautatie, joka on kyllä melkoisen suuri.

Pienoisjunaradassa on paljon kauniita yksityiskohtia.

Se on saatu pitkäaikaislainaan Mikkelin Teatterilta. Se toimi rekvisiittana näytelmässä Kun­non sotamies Svejk.

Selänpään Asemayhdistys on koonnut kerrassaan mielenkiin­toisen näyttelyn, jonka Erkin in­nostavat tarinat kruunaavat.

  • Laura Parkko
Jaa artikkeli: