fbpx

Enkeleitä

Yksi helposti havaittava piirre hautausmailla ovat lukuisat enkelihahmot. Pieniä patsaita, kaiverruksia hautakivissä ja suurempia veistoksia on siellä täällä. Enkeleitä näkyy myös kynttilälyhdyissä.
Valkealan kirkonkylän hautausmailla sekä Lahden vanhalla hautausmaalla on toki myös monia muita hahmoja. Valkealassa kävelijän huomion kiinnittää kiveen kaiverrettu kitara.
Arkkienkelit, kerubit ja serafit erityisesti ovat tuttuja niin taiteesta kuin kirjallisuudesta. Enkeli on Raamatussa ja Koraanissa Jumalan tahdon ilmoittajana esiintyvä taivaallinen henkiolento. Enkelit ovat tuttuja etenkin juutalaisuudesta, kristinuskosta ja islamista.
Myös uusissa uskonnollisissa henkisyyttä korostavissa liikkeissä viitataan usein enkeleihin. Näin on esimerkiksi New Agessa.
Enkeleillä on useita tehtäviä. Ne voivat tuoda ihmisille ilmoituksia Jumalalta, toimia taivaallisena hoviväkenä, muodostaa sotajoukon tai neuvoa, opastaa, auttaa ja suojella yksityistä ihmistä.
Taiteessa enkeleitä kuvataan niin lapsina, naisina kuin miehinä. Antiikin taiteen vaikutuksesta enkeleille lisättiin siivet, jotta enkelit voisi erottaa ihmisistä. Tunnettuja enkeleitä ovat esimerkiksi arkkienkelit Gabriel, Mikael ja Rafael.

Paikannimissä

Paikannimistössä enkelit näkyvät esimerkiksi Mikkelissä. Suur-Savon pappilan tienoolla pysähtyi moni jo keskiajalla Vanhan Savontien varrella. 1600-luvun alussa nimi Suur-Savo vaihtui pois Mikkelin kirkon suojelupyhimyksen arkkienkeli Mikaelin tieltä. Mikkelin nimi esiintyy jo vuonna 1604 Ruotsin kuninkaallisessa registratuurassa eli kirjeenvaihtokokoelmassa.
Kalifornian Los Angeles on väkiluvultaan Yhdysvaltojen toiseksi suurin kaupunki New Yorkin jälkeen. Los Ángeles tarkoittaa enkeleitä. Paikan koko nimi oli ”El Pueblo de Nuestra Señora la Reina de los Ángeles de Porciúncula”. Sen voinee suomentaa seuraavasti: Meidän rouvamme, Porziuncolan enkelten kuningattaren, kaupunki.
JK

Jaa artikkeli: