Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Ennaltaehkäisevää huoltoa

Lumisateet saivat paikoitellen puiden oksat taipumaan sähköjohtojen päälle ja lumen pakkautumaan.
Asutuskeskusten infrastruktuurin, kuten lämpö-, sähkö- ja tiedonsiirtoverkostojen rakentaminen, kunnossapito ja huolto kuuluvat KSS Rakennus ja Suomen Energia-Urakointi -yhtiöiden toimialaan.
SEU kuuluu KSS Energia -konserniin. KSS Rakennus on myös yksi konsernin yhtiöistä.
Lunta sähkölinjoilta poistamalla ehkäistään sähkökatkoja. Työtä tehdään esimerkiksi hiihtokeskuksilla ja kaupunkiympäristössä.


Ennakoimalla pyritään välttämään ongelmia
– Erityisen ongelmallisia ovat tilanteet, joissa lämpötila on nollan tuntumassa ja lumisade on runsasta. Tällaisissa tilanteissa painavaa lunta tarttuu sähköjohtoihin sekä puiden oksille. Silloin puut ovat vaarassa taipua, tai katketa johtojen päälle, KSS Verkko Oy:n kunnossapitopäällikkö Jyri Tompuri toteaa.
Tompuri kertoo, että ennaltaehkäisevinä toimenpiteinä tehokkaimpia ovat keskijännitejohdoilla johtokatujen koneellinen oksinta, jossa johtokadulle kasvavat oksat poistetaan joko helikopteriin, tai motoon kiinnitetyillä sahoilla.
Tällöin johtokadun reunassa olevat puut eivät taivu johdon päälle, vaan siitä poispäin.
Johtokatujen vierimetsissä tehdyt oikea-aikaiset metsänhoitotoimenpiteet edesauttavat puiden järeytymistä ja täten vähentävät puiden alttiutta taipua lumen painosta.
Lähes joka talvi kuitenkin on tilanteita, jolloin johtojen päälle taipuneita puita tai katkenneita oksia joudutaan poistamaan.
– Haastavimmissa tilanteissa lähes koko KSS Rakennuksen asentajahenkilöstö, sekä raivaustöihin erikoistuneet yhteistyökumppanit ovat poistamassa puita linjoilta ja korjaamassa niiden aiheuttamia vaurioita, Tompuri kertoo.
KSS käyttää vikapaikkojen paikallistamiseen helikopteria, jonka avulla korjaustyöryhmät saadaan ohjattua oikeisiin kohteisiin nopeasti.
Tompuri kertoo, että ilmajohtoverkossa kiinnitetään huomioita rakenteiden kunnon lisäksi erityisesti puuston raivaustarpeeseen.
Johtojen alla kasvava kasvusto poistetaan tarpeen mukaan, tyypillisesti n. 5-6 vuoden välein.
Johtojen läheisyyteen kasvavat oksat poistetaan joko käsin sahaamalla tai koneellisesti. Lisäksi pyritään poistamaan johtojen läheisyydessä kasvavia puita, jotka ovat vaarassa kaatua johdon päälle.


Paikallinen yritys yhteistyökumppanina
KSS Verkko Oy:n pitkäaikainen yhteistyökumppani johtokatujen kunnossapidossa on valkealalainen Saveon Oy Kymen Linjaraivaus.
Yritys on perustettu vuonna 1992. Nykyinen omistaja Kalevi Korjala osti yrityksen vuonna 2007. Töissä on tilanteesta riippuen 8-10 henkilöä.
Kymen Linjaraivaus tekee linjaraivaus- ja harvesteritöitä, linjakarsintaa, puiden poistoa ja myrskyjen aiheuttamien puiden raivausta.
Heillä on käytössään myös kaksi giljotiiniautoa, joilla pystytään poistamaan puita hyvin haasteellisistakin paikoista.
Korjala kiittelee KSS:n ratkaisua pitää linjat kunnossa. Kouvolan alueella keskeytysaika on per käyttäjä alle puoli tuntia.
Korjalan mukaan KSS Verkon tahtotila on ollut, että huoltotöitä tehdään jatkuvasti ja pitkällä tähtäimellä.


Sähkönkulutus kuriin
Jyri Tompuri kertoi, että sähkönkulutukseen vaikuttaa merkittävästi lämpötila.
–Viime talvi oli lämmin ja kovia pakkasia ei ollut, joten sähkönkulutus oli selvästi normaalia pienenpää, Tompuri toteaa.
Sähköverkkoa pyritään huoltamaan ennakoivasti niin, että sähkönjakelun keskeytyksiä tulisi mahdollisimman vähän.
Kunnossapito perustuu erilaisiin, määrävälein tehtäviin tarkastuksiin, joiden havaintojen perusteella tehdään tarvittavat huolto- ja korjaustyöt.

Kansainvälistä

Vema Lift Oy perustettiin vuonna 1987. Yritys valmistaa pelastusnostimia ja -ajoneuvoja. Vienti muodostaa yhtiön liikevaihdosta yli 80 %. Ajoneuvoja on toimitettu yli 40 maahan. Vema Lift Oy:llä on toimitilat Kaarinassa. Kirkonkylällä käytössä olleessa ajoneuvossa näin maininnan sekä Vemasta, että KSS Energiasta.

Ensimmäiset Saurus-ajoneuvot valmistettiin Jyväskylän Säynätsalossa vuonna 1982. Suomen lisäksi yhtiö on toimittanut autoja esimerkiksi Aasiaan.

Saurus Oy toimi vuoteen 2017 saakka toiminimellä Sammutin Oy. Yhtiö on osa suomalaista erikoisajoneuvojen valmistukseen keskittynyttä Nordic Rescue Group-konsernia. Konserniin kuuluu myös Vema Lift Oy. Konsernin pääomistaja on Sievi Capital. Pääomasijoitusyhtiö sijoittaa pieniin ja keskisuuriin suomalaisiin yrityksiin. Sievi Capital Oyj on pörssilistattu Nasdaq Helsingissä.

Maailman pelastusajoneuvojen markkina on kooltaan noin 4,3 miljardia euroa. Se tarkoittaa noin 21 000 ajoneuvoa vuodessa. Markkina on kasvanut vuosina 2013−2017 noin 6 % vuotta kohden. Kasvumarkkinoita ovat esimerkiksi Kiina ja Lähi-itä. Niissä kysyntää kasvattavat kaupungistuminen ja infrastruktuurin kehitys. Suomalaiseen tuotantoon on satsattu. Tänä vuonna Vemalla tehdään töitä uudessa tehtaassa, jolla on kokoa noin 9 000 neliötä.

Janne Kousa ja Laura Parkko

Artikkelikuva: Kirkonkylällä saattoi nähdä 21. tammikuuta lumenpoistoa. Kuva: Janne Kousa

Jaa artikkeli: