Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Gorillan koskettamat

Olen aina rakastanut mat­kustamista. Elämääni rikastuttaa eri maihin, sekä niiden ihmisiin ja luontoon tutustuminen. Olemme mieheni Petrin kanssa matkustaneet eri maissa kuvaamassa luontoa ja tutustumassa kulttuureihin.

Kuvamateriaalia on kertynyt vuosien mittaan muun muassa Ruandasta, Ugandasta, Thai­maasta, Borneosta, Sri Lankas­ta ja Madagaskarilta. Olemme päässeet kuvaamaan useita la­jeja kädellisiä, myös ihmis­apinoita, niiden luontaisilla elinalueilla. Kuvista toteutui va­lokuvanäyttely teemalla ”Rela­tives”.

Näyttely pidettiin ensimmäis­tä kertaa maaliskuussa 2020 Taideruukin Pato Galleriassa. Sattumalta silloin juuri alkoi korona sulkemaan ensimmäistä kertaa ovia ja näyttely jäi kes­ken. Nyt on edessä uusi yritys, ja näyttely on esillä hieman muunneltuna versiona samai­sessa paikassa maaliskuun ajan.

Sukupuuton uhka

Upeiden luontokokemusten ohessa olemme joutuneet todis­tamaan eri lajien uhanalaistu­mista. Sademetsiä kaadetaan ja poltetaan viljelysalueiksi. Lait­tomat metsähakkuut jättävät lajit pienille ja pirstaloituneil­le alueille. Ihminen tunkeutuu koko ajan syvemmälle luontoon vieden sen asukkailta mahdolli­suuden elää niille luontaisessa ympäristössä.

Näiden kuvien kautta halu­amme näyttää kaikille apinoi­den inhimillisyyden, ja korostaa niiden suojelun tarpeellisuutta.

Yli puolet maailman apinala­jeista – mukaan lukien gorillat, simpanssit, gibbonit – on vaaras­sa kuolla sukupuuttoon. Huoli kädellisten tulevaisuudesta on todellinen. Lajien vaarantunee­seen asemaan vaikuttaa moni asia ja valitettavan usein syynä on ihmisten toiminta.

Maailman metsiä, kasveja ja eläimiä uhkaa kohtalokas hä­vitys, joka tulee vaikuttamaan meihin kaikkiin. Elinympäris­töjen tuhoutuminen, ravinnon puute ja sa­lametsästys ovat vain osa niistä ongelmista, jotka ovat saattaneet joitakin maailman harvinaisimmista kä­dellisistä sukupuuton partaalle.

Kurkistamme tässä artikkelissa taulujem­me taustatarinoihin, ja kerron teille hieman matkoistamme.

Ruanda

Vuonna 2014 läh­dimme ikimuistoisel­le matkalle Ruandaan ja Ugandaan. Saim­me kokea uskomatto­mia hetkiä Afrikan eläinten lä­heisyydessä. Yksi elämämme vaikuttavimpia kokemuksia oli päästä näkemään vuorigorillat lähietäisyydeltä.

Liikkeelle lähdettiin aamu­varhain. Meidät jaettiin ryh­miin, ja lähdimme patikoimaan ylös vuoren rinnettä. Polut oli­vat mutaisia ja ajoittain melko vaikeakulkuisia. Reitin varrella kasvoi miehen mittaisia, jykeviä nokkosia, joiden piikit pistivät retkihousujen läpi.

Meitä ennen liikkeelle olivat lähteneet etsijät, jotka yrittivät paikallistaa gorillalauman. Ky­seisessä laumassa johtajana oli 225-kiloinen hopeaselkä. Muu­taman tunnin kiipeämisen jäl­keen tuli ilouutinen: gorillalau­ma oli löytynyt.

Ohjeeksi annettiin, että goril­loihin tulee pitää 7 metriä etäi­syyttä. Helpommin sanottu, kuin tehty. Jyrkässä rinteessä ei tuosta noin vaan siirrytä, kun gorilla päättää siirtyä paremman ruokapaikan ääreen. Ne ohit­tivat meidät hyvin rauhallises­ti, eivätkä näyttäneet juurikaan piittaavan meidän läsnäolos­tamme.

Gorillat tekivät kasveista rul­lia, joita ne mutustivat. Rullaa­misen tarkoituksena on estää kasvien piikkejä tarttumasta kurkkuun. Kasvisruokavalio tuntui aiheuttavan myös mel­koisia ilmavaivoja, ja meheviä rupsuja kuului vähän väliä.

Urosgorilla, Big Ben nimel­tään, pääsi yllättämään Petrin. Hän seisoi kyllä hyvän matkan päässä Big Benistä, mutta näil­lä onkin ulottuvuutta käsivarsis­saan enemmän kuin ihmisillä. Big Ben nappasi Petriä käsi­varresta ja piteli kiinni vahval­la otteella. Oppaat rauhoittivat tilanteen, ja kehottivat meitä olemaan kuvaamatta. Hetken päästä Big Ben jatkoi matkaan­sa. Opas kertoi sen osoittaneen Petrille hyväksyntänsä.

Ote päiväkirjasta:

”Näimme vauvagorillan puussa ja hetken päästä vieres­sämme oli vaikuttava hopea­selkäinen uros. Gorillat pyörit­tivät kasveista rullia ja söivät niitä suloisesti ynisten. Tunnin ajan liikuimme vuorigorillo­jen perässä jyrkässä rinteessä. Toivottavasti tunnelma ja muis­tikuva näiden lempeiden suku­laisten läheisyydestä ei unohdu koskaan. Koskaan aiemmin en ole kokenut näin suurta rauhaa, kuin näiden upeiden eläinten vierellä.”

Thaimaa

Vuonna 2018 matkustimme Thaimaahan. Tämä oli meil­le poikkeuksellisen lyhyt mat­ka, sillä vietimme Hua Hinissä vain reilun viikon. Silti reissuun mahtui vesiputouksia, venemat­koja, ihania ruokia ja hupaisia apinoita. Eräänä aamuna läh­dimme veneretkelle pienelle jo­elle, jota ympäröivät mangrove­metsä ja kauniit vuoret.

Jaavanmakaki tervehti meitä kiveltä.

Venelaiturin vieressä oli pieni kahvila, jossa nautimme retken jälkeen virvokkeita. Odotelles­samme paluukyytiä takaisin ho­tellille, kävelimme lähialueel­la ja huomasimme viereisissä puissa ilmeikkäitä jaavanmaka­keja.

Jotkut niistä lepäilivät muu­rin reunalla, toiset rapsuttelivat kirppuja kaverin turkista. Poika­set tuijottelivat meitä kosteilla silmillään, yksi apinoista näytti rukoilevan ja pariskunta piteli toisiaan hellästi. Jotenkin kovin tutun oloista toimintaa.

Madagaskar

Madagaskar oli meille mo­lemmille yksi unelmien matka­kohteista. Sinne suuntasimme vuonna 2019. Laskeuduimme Madagaskarille hyvin pitkän lennon jälkeen, ja odotimme in­nolla astumista ulos lämpimään. Toisin kävi. Vettä satoi kaata­malla, ja tiet lainehtivat meidän istuessamme bussissa, kun kus­ki yritti edetä ruuhkaisessa kau­pungissa.

Lakkisifakan käpälä.

Tästä alkoi kuitenkin uskoma­ton seikkailu, jossa pääsimme näkemään sekä Madagaskarin kuivan puolen, että sen upeat sa­demetsät. Näimme useita eri ka­meleonttilajeja, käärmeitä, kas­veja ja valtavan määrän lintuja.

Uskomattomalla tuurilla näimme lähes kaikki puoliapi­nalajit, mistä olimme haaveil­leet. Emme tule koskaan unoh­tamaan aamua, kun hampaita pestessämme alkoi metsästä kuulua indrien huutoa. Indri on suurin jäljellä olevista puo­liapinoista, ja sen ääni jäi ikui­sesti sydämiimme. Myöhemmin saimme kuulla ja nähdä ne vielä hyvin läheltä, kun ne lauloivat suoraan yläpuolellamme.

Minulle tärkeä puoliapinala­ji matkalla oli lakkisifaka. Ne ovat kauniin valkoisia ja etene­vät maassa hauskasti sivuttain pomppien. Yhdellä retkellä osui onni kohdalle ja saimme kuvata tätäkin upeaa eläintä.

  • Teksti: Laura Parkko
  • Kuvat: Laura ja Petri Parkko
Jaa artikkeli: