fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Hevostellen halki historian

Rohan Tallit järjesti viikonlopun aikana kolme kertaa hevosturnajaiset. Kesällä 2018 alkoi tulla tunnetuksi eri tapahtumissa Rohan Tallien uusi esitys. Musiikki lisäsi osaltaan spektaakkelimaisuutta. Kaksintaisteluun käytiin ensin peitset vastakkain. Lopulta nähtiin miekkataistelu. Romantiikka, tulielementit ja vauhti takasivat kaikenikäisten viihtyvyyden.
Ruhtinas Juhana III:n Hevosturnajaiset sijoittuvat tuhatviisisataa -luvun puoliväliin. Suomen herttuakunta haki muotoaan. Kustaa Waasan poika Herttua Juhana III puolisoineen hallitsi maata rautaisella otteella. Valtakunnan tuulten mukana kääntyilivät aatelisten takit. Herttuakuntaa repivät kahakat ja ryöstöretket. Waasan veljekset taistelivat vallasta. Nyt oli kuitenkin turnajaisten aika.
Ritarien kannalta sää oli otollinen. Lämpötilan ollessa kohtalainen ei olo sotisovassa varmasti ollut läheskään niin tukalaa kuin helteellä. Kunnon on kuitenkin oltava kohdallaan, jotta jaksaa käydä haarniska yllään miekkataisteluun.
Finnhirdin taistelutalutusratsastus oli lasten mieleen. Jonoa riitti varsinkin päivemmällä. Ylleen sai rooliasun.

JK

Haarniskan istuvuus on syytä varmistaa hyvin.

Jaa artikkeli: