Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Historiaa ja nykyaikaa

Kaaren historiaa

1820-luvun ruukkimaisemien suuria tunteita lupaa esittää Kaari Utrion Rautalilja. Tammen julkaiseman teoksen tarina voi kuulostaa tutulta, jos on sattunut lukemaan sen aiemmin. Alkujaan tarina julkaistiin nimittäin 1979. Kannesta on jo helppo erottaa uutuus. Ruoanlaittokuvaukset voivat herättää veden kielelle ja tapahtumat heräävät mielessä eloon. Kaari tunnetaan historiallisten romaanien lisäksi myös tietokirjailijana. Historiantuntemus tuo tarinointiin uskottavuutta.

Seikkailijoita
Asterix ja Obelix ovat vuosikymmenien varrella kiertäneet eri maissa. Albert Uderzon kertomassa ja piirtämässä Asterixin harharetket -albumissa tavataan vakooja. Story House Egmontin julkaisemassa tarinassa varoitetaan luonnon saastuttamisesta. Seikkailun lomassa on huumoria. Asterixin seikkailut ovat perinteisesti tulleet tunnetuiksi esimerkiksi siitä, että naisilla on hyvin keskeisiäkin rooleja tarinan kulussa. Tässä teoksessa naisilla on kuitenkin harvinaisen vähän vuorosanoja ja näkyvyyttä. Sarjakuvien ystäville teos tarjoaa viihtyisiä lukuhetkiä.
Egmontin kevään julkaisuissa nähdään myös tuttu lännenmies. Lucky Luken uudet seikkailut ovat ehtineet jo viidennenteentoista albumiin. Achdé & Jul ovat tarinallaan tehneet albumin yhdeksi vakavimmista Lucky Lukeista, mitä olen lukenut. Albumista selviää, että historiaa on esitetty osittain yksipuolisesti. Toisaalta tarina sortuu paikoitellen samaan. Joskin Lucky Luke on keksitty hahmo, hänen aikakautensa on todellinen. Sitä varhaisempaan Yhdysvaltojen historiaan kuuluu Angolasta kaapattu Anthony Johnson, joka toimi orjanomistajana. Historia on totta totisesti monimutkainen asia. Toisaalta tarina laajentaa kiitettävästi kokonaiskäsitystä karjapaimenista. Viihdekulttuuri on osittain luonut epäuskottavaa kuvaa, jossa etnisen taustan vaihtelu olisi ammatinharjoittajien keskuudessa äärimmäisen harvinaista. Todellisuudessa on ihan loogista, että ammattiin hakeutui erilaisia sukutaustoja omaavia henkilöitä. Piirrosjälki on tarinassa eläväistä.

Asterix: ASTERIX ® – OBELIX ® – IDEFIX ® / © 2021 LES ÉDITIONS ALBERT RENÉ/GOSCINNY – UDERZO
Asterix: ASTERIX ® – OBELIX ® – IDEFIX ® / © 2021 LES ÉDITIONS ALBERT RENÉ/GOSCINNY – UDERZO
Asterix: ASTERIX ® – OBELIX ® – IDEFIX ® / © 2021 LES ÉDITIONS ALBERT RENÉ/GOSCINNY – UDERZO

Lucky Luke: © LUCKY COMICS 2021
Lucky Luke: © LUCKY COMICS 2021

Tuhti historiapaketti
Tammen julkaisema Tähtilipun maa-Yhdysvaltain alueen historia on tuhti tietopaketti, jossa riittää tuntikausiksi luettavaa. Tuhansien vuosien historiaa on mahdoton mahduttaa yksien kansien väliin niin, että kaikki mahdolliset näkökulmat tulisivat esille. Markku Henrikssonin esipuheesta selviää, miten monilta ihmisiltä hän on saanut apua kirjan suhteen. Värikuvaliitteiden ohella kuvia on siellä täällä väleissä muuallakin.

Suomi pelaa
Gaudeamus julkaisi Juho Kuorikosken teoksen Pelien Suomi-tarinoita kotimaiselta pelirintamalta. Suomalaisten pelifirmojen tunnetuimpiin kuuluvat pelit Angry Birds ja Habbo Hotel on mainittu. Kirja esittelee monipuolisesti eri ikäisille soveltuvia pelejä. Useimmille joukossa on monia vieraita pelejä. Jotta kaikki pelit olisivat tuttuja, täytyykin olla jo melkoisen vahvasti Suomen peliteollisuustietämykseen vihkiytynyt guru. Varmasti siis pelaajat saavat uusia vinkkejä tutustuttaviin peleihin. Jollei pelaaminen itseä kiinnostakaan, voi kirjaan tutustua yleissivistyksen kannalta. Suomen peliala on noussut vuosien kuluessa huimasti.

Järjestö juhlii
Minervan kustantama ja Jukka I. Mattilan kirjoittama Lottapukujen historia sisältää monia kuvia järjestön historian varrelta. Lotta Svärd-järjestön valtakunnallinen organisaatio perustettiin maaliskuussa 1921. Sen myötä järjestö juhlii satasiaan tänä vuonna. Varmasti moni täälläkin löytää yhteisiä piirteitä muistojensa suhteen. Parhaiten historia herää eloon kuvissa, joissa on toimintaa. Kuvien määrä on kiitettävä, keventäen lukemista.

Juomia
Anu Hopian & Pekka Lehtosen Kuplivaa kemiaa-kiehtovat juomat kotikaljasta kombuchaan sukeltaa juomien maailmaan. Veden yleisyys ja tärkeys on selvä asia. Yllättävämpää sen sijaan on, että ruutana voi tuottaa alkoholia aineenvaihdunnassaan. Näin se pystyy elämään pitkään hapettomissa olosuhteissa lähes umpeen jäätyneessä lammessa. Gaudeamuksen julkaisema teos lähestyy juomia eri tasoilla, selvittäen monia asioita esimerkiksi kemian näkökulmasta.

Henkilöt kuviin
Tiina Puputin teos Valaise tarina kuvaksi-Henkilökuvaus studiossa ja miljöössä esittelee monipuolisesti valaisun vaikutusta valokuvan luonteeseen. Docendon julkaisemassa kirjassa on mukavasti mainittu mallien nimet. Se luo osaltaan teokseen tarinallisuutta. Kirjan monista vinkeistä voi napata onkeensa ihan jo harrastajakuvaajakin, kuten myös ammattilaiseksi tähtäävä. Kokenut kuvaaja, jolle studiokuvaaminen on uutta, voi löytää hyviä vinkkejä välineiden hankintaa ajatellen.

Kanarian lintuja
Eero Hovi kirjoitti muistikuvia 50-luvun lopusta ja 60-luvun alkuvuosista. Samassa vihkosessa, jonka voi hankkia Eerolta itseltään, on myös tarina tikasta ja korpista Kanarialla. Lumesta sulatettuun veteen laitettiin kahvinporoja ja muuta selviää historiasta. Kerronta liikkuu eri paikoissa, esimerkiksi Saveron kansakoululla.

Tuttu sukunimi
Pohjolan jumalattaret on Apila Pepitan satumaisesti kuvittama. SKS Kirjojen julkaisema teos herätti mielenkiinnon ihan jo tekijän sukunimen perusteella. Onhan siinä itsessään nähtävissä jo hyvin tuttu kaupunki. Ja nimeen sisältyy eräs monista kontion lempinimistä.
En nyt tohdi edes mainita, mikä sana kirjasta löytyy. Se, että kyseinen sana liittyisi uskomuksiin maagisista suojeluvoimista oli itselle ihan uutta. Sinänsä siis kyse on ainakin vielä 1800-luvulla maaseudulla laajasti käytetystä nimityksestä, joka siirtyi alatyyliseksi kirosanaksi ajan myötä. Todella hyvin saa olla perillä menneiden aikojen elämästä, jotta voisi myöntää tuntevansa kaikki kirjan hahmot. Itse en muista osasta koskaan kuulleeni. Värikuvia olisi mukava katsella, mutta mustavalkoisuudessa yhdistyy satumaisuus ja ikivanhuus hienolla tavalla.

C Apila Pepita/SKS Kirjat

Janne Kousa

Jaa artikkeli: