fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Into laskea jatkuu päivä kerrallaan

Kaikki hyvin harjoiteltu on helppoa

11-vuotias valkealalainen Iida Hannukkala nappasi hopean Levillä järjestetyissä lasten alppilajien kansallisissa kisoissa. Tämä paras onnistuminen tuli suurpujottelussa.

Alppilajit ovat kasvattaneet viime vuosina suosiotaan. Kouvolan hiihtoseura tarjoaa valmennusta. Pelkästään Valkealassa asuu peräti kahdeksan nuorta kilpalaskettelijaa. 


Iida Hannukkalan lisäksi seuralle toi lasten SM-menestystä sarjaa alempana laskeva Noola Rajala. Hän sai N10-sarjassa pujottelun hopeaa ja suurpujottelun pronssia. SuperG:ssä sekä Iida että Noola saivat omissa sarjoissaan seitsemännen sijan.
Mitalit jakoi Tanja Poutiainen, joka haluaa näinkin kannustaa uusia alppilajien taitajia.
SM-tasolla mitali oli Iidalle toinen. Vuonna 2017 hän sai pronssia Super-G:stä. 

Paljon ohjelmaa
 

Iida harjoittelee alppilajeja tai niihin liittyvää normaalisti kaksi tuntia päivässä. Hän meinaa mainita vapaapäivän, mutta toteaa äitinsä Marika Hannukkalan säestämänä, että varsinaisia vapaapäiviä ei taida olla. 

Jos treeneistä on vapaata, Iida on menossa jossakin muussa harrastuksessaan. Sunnuntaisin hän sukeltaa. Pianotunti musiikkiopistolla on iltapäivällä, joten treeneille jäävät talviset illat. Vain lauantaina on iltavapaa. Kesällä Iida ottaa hieman kevyemmin jopa laskettelun, jos ei ole leiriviikko, jolloin harjoittelua on kaksi kahden tunnin jaksoa.

Joskus saattaa harjoittelemaan lähtö tuntua vähän rankalta, mutta laji kiehtoo ja tavoitteet ovat korkealla. Motivaatio aina löytyy viimeistään, kun harjoitus alkaa.

Nykyisin kaveritkin jo ymmärtävät, että Iida joutuu luopumaan paljosta urheilun vuoksi. Aiemmin jokunen intti, että synttäreille pitää tulla. Toisaalta Iida saa lisää kavereita urheiluporukoista. Yhden hän mainitsee haasteena, jonka haluaa vielä voittaa. Varsinkin leireillä tutustuu uusiin tai paremmin entisiin kavereihin. Oman seuran porukan kanssa Iida kehuu reissuilla viihtyvänsä. Leirejä järjestetään lähinnä Rukalla ja Tahkolla. SM-kisat käydään myös leirien yhteydessä, jotta etelän väen ei tarvitse ylimääräistä matkustaa.

Aikuisten kanssa Iida saattaa olla vähän aikaa varautunut, mutta hän selvästi ystävystyy nopeasti. Ensimmäisen haastattelunsa lopulla hän jo seisoo toimituksen pihalla käsillään ja naureskelee kuvaamisen vaikeuksille, kun pitää kasvotkin yrittää osuttaa näkyviin.

4-vuotiaana alkuun
 

Isä vei Iidan laskettelemaan 4-vuotiaana. Molemmat vanhemmat pitävät lajista, ja Iidakin innostui heti alkeet opittuaan. Alppihiihdon hän aloitti 6-vuotiaana, kun tykästyi nimenomaan ratalaskemiseen.

Mielakassa on tähän asti sujunut yhteistyö erittäin hyvin. Kilpalaskijat ovat saaneet riittävästi omaa aikaa ja tilaa. Marika on vähän huolissaan, miten jatko järjestyy. Perhe ei ole laskenut lajiin käytettyä aikaa tai rahaa. Lähellä tarvitaan kuitenkin harjoittelupaikka. Jotta Iida voi jatkaa lajia nuorten ja aikuisten puolelle ja pääsee suuriin rinteisiin, tarvitaan jo sponsoreita.

Välineitä saa lapsille käytettyinä, ja valmentajat tekevät työtään rakkaudesta lajiin, joten kulut eivät vielä ole olleet kohtuuttomia.

Apinanraivoa ja keskittymistä
 

Lajitaitojen lisäksi Iida on oppinut harjoittelun myötä ainakin kaksi merkittävää asiaa, joista on hyötyä elämässä muutenkin. 
Elävästi hän kuvaa, ettei lasku voi onnistua, jos on lähtiessä jotenkin vaisu ja säästelee energiaansa.

Iida käyttää nimitystä apinanraivo tunteesta ja tavasta, jolla päästään nipistämään sekunnin kymmenesosia pois laskuajasta. Se on tahtoa käyttää omaa energiaansa niin aktiivisesti ja tehokkaasti kuin pystyy päästäkseen tavoitteeseen. Lihakset tottelevat harjoittelussa saavutettuun tasoon ja ylikin, kun tahto on varma.

Toinen lajissa ja elämässä erittäin tärkeä taito on ehdoton keskittyminen. Iida kertoo sulkevansa korvansa yleisön kannustukselta ja tyhjentävänsä mielensä ennen laskua. Kysyn, miten se noin nuorelta onnistuu, kun eivät kaikki aikuisetkaan osaa suoritukseensa samalla tavoin keskittyä. 

Iida toteaa saman kuin muustakin treenaamisesta, että sen oppii, mitä tarpeeksi harjoittelee, ja opittu asia on helppoa. Ei hän oikein osaa selittää, miten oppiminen tapahtuu, keskittymisen vain osaa.

Tyhjä muisti
-Vähän jännittää, kun lähtee liikkeelle, Iida kertoo. Pieni jännitys pitää tarkkana. Toiselle kierrokselle ei pääse, jos kaatuu, kuten SM-kisojen pujottelussa kävi. Iida painoi ylävartaloa sisäkaarteeseen, ja siinä yleensä menee tasapaino. Hän tietää kyllä, että kallistus on otettava lantiolla.
Jos lasku lähtee huonosti, Iida alkaa ajatella, miten pitää parantaa. Jos menee hyvin, hän ei ajattele mitään. Laskun jälkeen hän tajuaa vain ohittaneensa sinisiä ja punaisia portteja.
– Sen näkee alhaalta, hän naurahtaa. Iidan kohdalla sana ”tyhjäpää” saa huikean myönteisen merkityksen.
Sinänsä porttien ohittamista ei ole tehty ainakaan turhan helpoksi. Värit vaihtuvat kesken matkan, kun juuri on tajuntaan iskostunut, kummalta puolelta punainen tai sininen ohitetaan.

Kaikkia lajeja
 

Lähdössä Iida katsoo lähtöuria, joita on helpompi seurata kuin keppejä. Syntyneet urat haastavat laskun aikana runttaamaan ulkosuksen käännöksessä. Puhtaalla pinnalla käännös menee luontevammin. Ura röykyttää, jos ei alimmainen suksi pure kaartoa riittävän tehokkaasti.
-Kun paino on ulkosuksella ja lantio kallistuu sisään kohti porttia, kääntyy automaattisesti. Ulkojalka menee kauemmas kehosta ja sisäjalka koukistuu, Iida selittää.
Iida puhuu pitkistä linjoista ja neukkareista. Kun Iida selittää, miten lantion painon saa pois suksen päältä, kaveri ymmärtää kuulemma yhtä vähän kuin hän ratsastamisesta.
-Super-G, syöksy, pujottelu eli puikka, suurpuikka ja suppi, Iida luettelee lajinsa. Äiti täydentää, että suppi on paripujottelun harjoittelumuoto. Superpujottelu on tarjolla vain lapsille. Iidan mielestä laji on sitä parempi mitä vauhdikkaampi. Syöksyä on valitettavasti vain yksi kisa vuodessa.
Englanninkielisellä termistöllä lajissa pääosin puhutaan. Muuten Iida ei ole lajin parissa päässyt vielä kielitaitoa kehittämään. Tavoitteena Iidan mielessä siintää World Cup. Tosin hän heittää, että laji kiinnostaa vielä ainakin tänään. Tämäkin osoittaa henkistä kypsyyttä. Urheilu ei ole koko elämä.

Lajin haasteita
 

Kouvolan hiihtoseuran alppivalmennuksesta vastaavat Jukka Rajala ja Jari Helkiö. Osaaminen on ainakin lajinmukaista, sillä Jukka Rajala on itse laskenut World Cupia.

Jukka vetää kesällä yleisurheilua, jolla varmistetaan lihastasapainoa. Joustavuutta ja tasapainoa Iida saa erityisesti telinevoimistelusta. Kun hän alkaa sen sanastoa luetella, on pakko nauraen katkaista lista, kun mennään kauas sekä päälajista että vastaanottokyvystä.
Iida kertoo, että alkuun oli vaikeaa oppia oikeat linjat. Hän teki pitkään työtä, että oli porteilla ajoissa valmis ja sai käännöksissä vauhtia. Työtä oli myös laskuasennon korjaamisessa. Iida tuumaa laskeneensa pää edellä. Asento oli liian kumara jopa syöksylaskuun. Käännöksiin oli mahdoton ehtiä.

Äiti kehuu, että hän oppi nopeasti uuden laskuasennon.
-Joskus pitää vähän aikaa miettiä, mitä valmentaja oikein tarkoittaa, Iida tuumaa. Hän toteaa, että kaikki on alkuun vaikeaa. Kun harjoittelee ja harjoittelee, lopulta onnistuu. Kun kolmannen kerran onnistuu, pian onnistuu jo koko ajan.
Iida täyttää tänä vuonna 12 ja siirtyy kansalliseen sarjaan. Samat kilpakumppanit siellä ovat vastassa, mutta matkat ja rinteet pitenevät, kun siirrytään alle 14- tai 16-vuotiaisiin.

Äiti kertoo gps-laitteen paljastaneen Iidan liikkuneen tunturissa 33 kilometriä, ja voimaa riitti vielä illanviettoon. Matka on melkoinen, vaikka huomioidaan, että hissinousutkin tulivat mukaan.
Raikas laji on selvästi Iidalle rakas.

AK

Otsikkokuva:T. Mujunen. Iida Hannukkala viihtyy vauhdikkaissa alppilajeissa. Kerran talvessa hän saa kisata myös syöksylaskussa.  


Iida oppi alkuun liian kumaran laskuasennon. Hän on pystynyt sitä nostamaan, mutta yhä pujottelu on hänelle alppilajeista haasteellisin. Kuvassa näkyy hyvin, mitä Iida tarkoittaa käännöksen ottamisella lantiolla, ei ylävartalolla. Kuva: Jukka Lehtinen


Kun äiti toteaa, ettei viikkotunteja lasketa, Iida Hannukkala heittää, että ei lasketa myöskään rahaa vaan rataa. Hän heittää helposti myös kärrynpyörän tai pitää hetken jalat taivasta kohden.

Jaa artikkeli: