fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Jäänharmaa vuoristorata – MM-kiekon juhlattomat pyöreät

Vuosittainen kansakunnan katseennaulitsija, joka nykyään ivallisesti Skoda-cupinakin tunnetaan, jäi tänä vuonna jakamatta kahdeksatta kertaa historiassaan. Leijonavinkkelistä kirjoitetaan kyllästymiseen saakka, mutta olisi aihetta miettiä, kannattaako vaasia laittaa joka vuosi kiertoon nykyasemassaan.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF pitää keväällä 1920 osana Antwerpenin olympialaisia pelattua turnausta kaikkien aikojen ensimmäisinä jääkiekon MM-kilpailuina. Vasta kymmenen vuotta myöhemmin, talvella 1930, kisat itsenäistyivät omaksi vuosittaiseksi tapahtumakseen olympiavuosien ulkopuolelle.
Ensimmäisen vuosikymmenen aikana kaikki neljä kultamitalia vei Kanada, jonka silloista brittilippua kantoivat vuorotellen amatööritason seurajoukkueet.
Olympiavuosina erilliset kisat jätettiin siis pelaamatta aina vuoteen 1968 saakka, eikä NHL-pelaajien kaltaisia ammattilaisia saanut ottaa kisakoneeseen mukaan ennen vuotta 1977.
80-luvun ajaksi siirryttiin hieman mukailtuun malliin, jossa IIHF:n maailmanmestaruutta ei jaettu laisinkaan olympiavuosina eikä olympialaisten tuloksia tunnustettu kansainvälisen liiton niin kutsutussa maratontaulukossa.

Kestämätön pohja

Normaalisti tätä kirjoitettaessa pelattaisiin viimeisiä lohkovaiheen otteluita. Riippuukin näkökulmasta, onko tämä vuosi kisojen 100- vai 90-vuotisjuhla; tai juhla ollenkaan. Jos on, niin sitten ainakin ironisin mahdollinen juhlavuosi.
Jääkiekkoperheeksi hoetun lajiyhteisön ei todella kannata jättää hyödyntämättä tämän maailmanlaajuisen poikkeustilanteen pakkomuutosaspektia. Sitä edistääkseen kirjoittajan on suoranaisesti pakko rikkoa pari lahoa seinää kehitysvastarinnan ympäriltä.
Arvoisa leijonamielinen lukija: ennen kuin tulet tyrkkäämään kirkkaanpunaisen kannattajasoihdun kirjoittajan postiluukusta sisään, ota järki käteen ja laajenna näköalaasi Tulosruutua pidemmälle.
Tällä pienellä lajillamme on aivan liikaa kansainvälisiä korkean profiilin turnauksia, kun yksi riittäisi. Jääkiekko on merkittävillä mittareilla ykköslajin asemassa ainoastaan Suomessa ja Kanadassa. Muita kilpailullisesti vakavasti otettavia maita on noin tusina.
Asiaa ei edesauta lähes kaikkia maailman jääkiekkoliittoja vaivaava diktaattoriongelma, eikä sitä voisi paremmin havainnollistaa kuin kääntämällä katseet kohti hiljalleen rapistuvaa rautakansleri-Kummolan ravintoketjua.

Inspiraatiot ja muusat

Valtalajikuplassamme ei ole tilaa toisinajattelulle muualla kuin pinnan alla tai piirien ulkopuolella. Evakkoon voi hakeutua esimerkiksi FutisForum2-palstalle.
Siellä ei ole täydellisen pyhää hiljaisuutta jääkiekon suhteen, vaan sille omistettu ala ”Muu urheilu” -osiosta on pikemminkin suhteutettu lajin maailmanlaajuiseen merkittävyyteen.
Tämä sopii hyvin vallankumoushenkisen kuningaslajifoorumin pirtaan, jonka legendaarista ”Suomesta jalkapalloyhteiskunta”-manifestia muuten suosittelen kaikille iltalukemiseksi. Sieltä on peräisin itämaisen miekkailulaji kendon uusi, suht’ yleiseen urheilutietoisuuteen jo noussut merkitys jääkiekon pilkallisena nimenä.
Pitäisikö ottaa opiksi menneestä ajasta ja muista lajeista? FutisForum2:n henkeä vaalien vedän suoran vertauksen jalkapalloon, jossa on tähän saakka pelattu sekä MM-kisat että EM-kisat neljän vuoden välein, vuorotellen toisiaan parillisina vuosina.
Jalkapallossa olympialaisilla ei amatööriturnauksena ole samaa merkitystä kuin jääkiekossa, mutta miltä kuulostaa siirtymä edellä mainittuun joka toisen vuoden kisakalenteriin ilman päällekkäisiä kisoja samana vuonna? Olympiavoitto on kuitenkin historian saatossa jo useamman kerran vastannut MM-kultaa.
NHL-vetoisen World Cupin aseman tunnustaminen maailmanmestaruuden arvoiseksi olisi muutoin hieno ratkaisu, mutta 12 vuoden välimatka kisoista seuraaviin ja lentomatka Helsingin välierästä Toronton loppuotteluun kuulostavat molemmat jo liian pitkiltä.

Loppulauselma

Paikoillemme emme voi jäädä. Juhanitammismaiseen ”mikään ei muutu” -asenteeseen nojaaminen on kuin laittaisi kofeiinia suonensisäisesti nauttivan Rambon juoksemaan lankkua pitkin yli siniviivan – viisi metriä paitsiossa, reinot jaloissaan ja mailanaan omaa miestä kohti sojottava katana.
Siinä sitä varsinaista kendoa seuraavaksi sadaksi MM-vuodeksi.

• Otso Virtanen
Kirjoittaja on vankkumaton palloiluromantikko muttei voi sietää siedätyshoitoa siihen jokakeväiseen ilmiöön, jossa lähes kaikista suomalaisista tulee kahdeksi viikoksi kivenkovia jääkiekkoasiantuntijoita.

26.-27. toukokuuta 2019 välisenä yönä Kouvolan Hansatorilla tuntemattomaksi jäänyt kansanvillitsijä ei päässyt omin voimin alas suihkulähteen nokasta kiivettyään sinne itse suorastaan sankarillisesti.
Artikkelikuva: Martti Peltola

Kisojen maineen lisäksi kärsimään ovat joutuneet niin pystit kuin pitkän linjan leijonasoturitkin. Vuoden 2011 toiseksi tunnetuimman ilmaveivin suoritti maalivahtivalmentaja Pasi Nurminen Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Kuva: IIHF:n kuvapalvelu (Creative Commons BY-SA)

Jaa artikkeli: