Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Janne Metson kolumni: Auto vietteli minut

Vihaan autoilua. Se saastuttaa, lihottaa ja tappaa. Ihmistä on lähes mahdotonta surmata vahingossa muuten kuin autolla. Silti minulla on auto. Ostin elämäni ensimmäisen oman auton 33-vuotiaana. Päätös ei toki ollut minun. Lapsiperheen arki vain kävi liian hankalaksi ilman.


Diili oli täydellinen. Yhdeksän vuotta vanha ja 35 000 kilometriä ajettu Opel Astra viidellä tonnilla.
Astra palveli meitä 12 vuotta. Se ehti juhlia omistuksessamme 20-vuotissynttäreitään. Auto toimi moitteetta, ja jos jotain hajosi, lähi-Teboil pelasti. Vanhanliiton rasvanäpit hoitivat kiesin kuntoon halvalla ja nopeasti. Niin paljon kuin autoilua vihaankin, rakastan pienten autokorjaamojen meininkiä. Jokainen vierailu oli kulttuurien kohtaaminen. Minä, autoista mitään tietämätön beta-uros tosimiesten maailmassa. Ne hetket laajensivat molempien osapuolien maailmankuvaa. Korjaamon äijillä oli naurussa pitelemistä, kun kyselin, miten autoon hukkuneet avaimet voisi löytää.

Avainten katoamisen aiheutti kotiinpaluu hiihtolomalta. Tulimme pohjoisesta hankien keskeltä. Kun parkkeerasin kotipihaan, huomasin järkytyksekseni, ettei lunta ollut nimeksikään. Minä, paha autoilija, olin juuri edistänyt ilmastonmuutosta, joka oli edennyt siihen pisteeseen, että lumet sulavat jo helmikuussa. Yritin lievittää tuskaani paiskaamalla auton avaimen apukuskin jalkatilaan. Etsin niitä pitkään ja niin tekivät korjaamon äijätkin, turhaan. Pari vuotta myöhemmin poikani renklasi etuistuinta kavereidensa kanssa. Olin juuri aikeissa ärähtää, kun avain tipahti esiin jostain istuimen syövereistä.

Viimeiset viisi vuotta perheeni häpesi nukkavierua kotteroamme. Keskuslukitus ontui, pölykapseli puuttui ja takakontti saattoi rämähtää tottumattoman niskaan. Mutta muuten parikymppinen Astra toimi moitteetta. Sen arvo oli noin 200 euroa, mutta sillä pääsi pisteestä a pisteeseen b samassa ajassa kuin 200 000 euroa maksavalla menopelillä.
Pitkällisen taivuttelun jälkeen annoin periksi. Niin tyhmää kuin toimivan auton vaihtaminen kalliimpaan onkin, suostuin. Autoliike mainosti maksavansa mistä tahansa autosta 2000 euroa vaihdossa. Kun kerroimme myyjälle, millainen automme on, hänen harminsa oli syvä. Minua lohdutti, että 12 vuodessa Astran arvo oli siis laskenut vain 3000 euroa, ei huono sijoitus.

Sitten tuli järkytys. Huomasin, että hullaannuin uuden (tai siis kolme vuotta vanhan) automme naurettavista pikku mukavuuksista. Peruutustutka, bluetooth, vakionopeuden säädin, ilmastointi, navigaattori, ratinlämmitin, avaimeton käynnistys. Ihan perusominaisuuksia monille, mutta minulle täysin uusi maailma. Auto on ollut meillä nyt kaksi viikkoa ja haluaisin ajaa sillä koko ajan. Vaikka se saastuttaa, lihottaa ja tappaa.

  • Janne Metso
Jaa artikkeli: