fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Jone Nikulan kolumni, 2020 – Alkusoitto tulevalle

Kulunut vuosi on ollut monella tapaa varsin poikkeuksellinen ja raskas koko ihmiskunnalle. Covid-19 –pandemia on iskenyt lujaa niin makro- kuin mikrotalouteenkin ja sotkenut käytännössä meidän kaikkien arjen ja juhlan.

Ihmiset ovat saaneet maaliskuusta asti pelätä sekä oman että läheistensä hengen ja terveyden siinä kuin toimeentulon ja tulevaisuudenkin puolesta ja joutuneet opettelemaan kokonaan uuden ja voimakkaasti rajoitetumman tavan elää elämäänsä. Auktoriteetit, joiden puoleen tavallinen kansalainen on tottunut kriisin hetkellä kääntymään, eivät nekään ole voineet kuin todeta tilanteen ja antaa ohjeita siinä selviämiseen ilman selkeitä ja helppoja, pandemian kerralla taittavia patenttiratkaisuja. Vuoden vaihtuessa tilanne on kuitenkin muuttumassa parempaan suuntaan. Suomessakin aloitetaan rokotukset alkuvuodesta 2021 ja optimistisimman arvion mukaan pandemia on Juhannukseen mennessä taputeltu.

Koronan ja sen yhteiskunnallisten vaikutusten raivostuttavin piirre yksittäisen kansalaisen kannalta on ollut se, että jos aiemminkin yksilö on voinut kokea turhautumista oman hallinnan puutteestaan mitä työntekoon ja vapaa-ajan viettoon tulee, poikkeusolot ovat entisestään lisänneet voimattomuuden tunnetta. Covid-19 on ollut kuin massiivinen kurkkudirektiivi, jota on selitetty selkeiden ratkaisujen sijaan niskaan kaadetuin, enemmän tai vähemmän epäreiluilta tai suorastaan kohtuuttomilta tuntunein ohjein, käskyin, kielloin ja rajoituksin. Vastuu pandemiasta selviämisestä on jaettu uskonsa elämänsä pysyviksi miellettyjen peruselementtien luotettavuuteen menettäneiden kansalaisten kannettavaksi kuukausipalkkaisten poliitikkojen ja byrokraattien toimesta. Siinä sitä sitten lomautettu tai työttömäksi jäänyt ihminen istuu sohvallaan ja kasvavien laskupinojensa keskellä miettii, että onko viimeisimmässäkään munkkilatinalla annetussa ohjeistuksessa kyse loppujen lopuksi kansakunnan vai poliittisen agendan edusta.   

Ja silti koronapandemia on vasta alkusoittoa tulevalle. Akuutin globaalin kriisin keskellä ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen, että ihmiskunnalla on huomattavasti Koronaa suurempiakin huolia, mutta niin vain on. Ilmaston lämpeneminen, planeettamme kuudes lajien massatuho, väestönkasvu ja niiden seurauksena syntyvä ilmastopakolaisuus ja muu poliittinen epävakaus uhkaa meidän pienten mutta sisukkaiden suomalaistenkin elämää vieläkin perustavanlaatuisemmin kuin koronapandemia.

Loppuunsa kiertyvän vuoden 2020 merkittävin megatrendi ei ole ollut Covid-19 ja sen positiiviset tai negatiiviset seuraukset. Vuoden merkittävin megatrendi on opetus siitä, että samalla tavalla kuin pandemian kohdalla, myös ihmiskunnan todellisten kohtalonkysymysten äärellä ratkaisua voidaan kyllä johtaa ylhäältä mutta ratkaisu kasvaa kansalaisten keskuudesta. Pandemian keskellä yksilöiden kyky kantaa vastuuta yhteisestä hyvästä on osoitettu elimellisen tärkeäksi. Sama pätee myös muihin ihmiskuntaa uhkaaviin ilmiöihin. Tulevaisuuden suuntaviivoista päätetään tai ainakin pyritään päättämään YK:n, EU:n ja suurvaltojen kokoussaleissa ja kabineteissa siinä kuin suuryritysten strategioissakin, mutta jos suuret puheet ja suunnitelmat eivät taivu arjen pieniksi teoiksi, ei mikään muutu.

Niin mukavaa kuin olisikin ajatella, että kesällä 2021 suurin osa suomalaisistakin on rokotettu, ja me kaikki voimme ottaa korkojen kera takaisin vuonna 2020 menettämämme festivaalit, konsertit, teatterit ja muut kohtaamiset, tosiasia on, että pandemian jälkeinen paluu uuteen normaaliin on vain tyyntä myrskyn edellä.

Ihmiskunnalla on edessään ennennäkemättömän kokoluokan ongelmia. Ongelmia joiden ratkaisemisen hankaluutta lisää entisestään se, että ongelmat ovat syntyneet sellaisen elintavan ihanteesta, jollaisen me suomalaisetkin olemme saavuttaneet. Ja nyt, jos näihin ongelmiin ei löydetä toimivia ratkaisuja, saattaa 2020 jäädä historiaan vuodeksi, jonka muistelut jo muutaman vuosikymmenen päästä alkavat lauseella: ”Vaari ja mummo ja kaikki meidän ystävät, me ihan oikeasti luultiin, että vuosi 2020 oli tosi paha!”.

  • Jone Nikula
Jaa artikkeli: