Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Katse eteenpäin

Vekaranjärvelle astui 4.1.2021 palvelukseen lähes 2000 alokasta. Yksi heistä on Valkealassa suurimman osan elämäänsä asunut Casper Vainionpää.

Casper on Karjalan Pri­kaatin kranaatinhei­tinkomppaniassa. Hä­nen tavoitteenaan on erikoistua kraanatinheitinmieheksi, kirju­riksi tai asesepäksi. Ensimmäisenä iltana oli Cas­perin mukaan hieman outoa. Tuvassa ei ollut yhtään tuttua. Ensimmäinen ilta selailtiin lä­hinnä omaa puhelinta, mutta jo seuraavana iltana alettiin tutus­tumaan tupalaisiin.

– Kävimme porukassa läpi, missä kukakin asuu ja mitä te­kee siviilielämässä, Casper ker­too.

Kunto nousee

– Kerran olemme käyneet hiihtämässä. Tietysti silloin oli parikymmentä astetta pakkasta. Yllättävän hyvät oli sukset. En pidä hiihdosta yhtään, mutta po­rukalla kun mentiin, niin ei tun­tunut yhtä pahalta, kuin koulun liikuntatuntien hiihdot, Casper sanoo.

Alku mentiin todella kovaa vauhtia. Normaalisti alokaskau­si kestää kuusi viikkoa. Nyt lo­mat pyörivät vähän eri tavalla pidemmissä pätkissä, ja samat asiat käydään läpi neljässä vii­kossa.

– En ole varmaan koskaan kahden viikon aikana oppinut näin paljon uutta. Ei minulla ole ollut yhtään paha olla armeijas­sa. Toki välillä on rankkaa olla koko ajan samojen naamojen kanssa. Tupalaisten kanssa kun ollaan yhdessä 24/7. Kaikki me alokkaat olemme kuitenkin sa­massa veneessä. Yksinäistä oloa ei tule, Casper toteaa.

Torstaista asti on Casperin yksikössä oltu jo rankemmissa hommissa 45 kilon täysvarus­tukset päällä. Päivien mittaan on marssittu ja kävelty pitkiä matkoja. Perjantaina Casperin askelmittari näytti yli 20.000 as­kelta yhden päivän ajalta.

Tupalaisista ystäviä

Ennen armeijaa Casperia mie­titytti, löytyykö armeijasta ka­vereita. Nyt tupalaiset tuntuvat jo todella läheisiltä. Kahden vii­kon aikana on oppinut tupalais­ten hyvät ja huonot puolet.

– Jos jollain ottaa voimille, niin me selvitellään asioita yh­dessä. Kun ollaan marssimassa, tsempataan toisiamme. Sitä jak­saa ihan eri tavalla, kun kaverit kannustaa vieressä. Kyllä minä tykkään olla armeijassa, Casper toteaa.

Casperille oli selvää, että hän menee armeijaan. Jos joku ei pysty käymään armeijaa, niin ei hän sitä käy tuomitsemaan.

– Sitä en ymmärrä, jos ei mene sen takia armeijaan, että se on liian rankkaa. Ei se ole. Nollastahan siellä kaikki lähde­tään. Pelkästään jo tämän kah­den viikon aikana minullakin on kunto noussut, Casper kertoo.

– Yhden tiukan päivän jälkeen romahdin tuvan lattialle ja täri­sin. Kädet olivat jäässä ja hengi­tys raskasta. Tupakaveri toi mi­nulle vettä. Meni viisi minuuttia ja olin taas kunnossa. Sitten oli­kin jo kiire laittaa päälle, että ehditään syömään, Casper nau­raa.

Yksityisyys vähissä

Omaa rauhaa ei saa mis­sään. Vessassakin on aina joku. Yleensä siellä on jono. Armei­jassa on Casperin mukaan aina kova kiire odottamaan.

– Pari ensimmäistä yötä mi­nulla oli vaikeuksia saada unta. Jostain kuului kuorsausta ja joku puhui unissaan. Kun vähän tutustuttiin, on se enemmänkin hauskaa, Casper sanoo.

-Minulle ei ole vaikeaa tehdä nopeasti asioita. Mutta jos yrit­tää soittaa rauhassa kihlatulle, niin omaa rauhaa ei meinaa löy­tyä. Muuten olen jo aika tottu­nut armeijan toimintaan, Casper toteaa.

-Välillä on todella vaikeaa olla nauramatta, ja meitä ope­tetaan pitämään ilme kurissa. Alikersantit naurattavat meitä tahallaan. Muutaman kerran on tapahtunut totaaliset repeämiset koko porukalla, Casper kertoo.

Erikoiskäytäntöjä

Ennen ruokailua on alokkail­le varattu aikaa käsien pesuun ja desinfiointiin. Sisällä oppitun­neilla kaikki pitävät maskia, ja muita yksiköitä ei saa edes ta­vata. Ensimmäisen viikon ajan alokkaat käyttivät koko ajan maskia, lukuun ottamatta aikaa, joka oltiin omassa tuvassa. Vii­kon jälkeen omassa yksikössä sai kulkea ilman maskia. Op­pitunneilla ollaan aina maskien kanssa, sillä opettajat vaihtuvat.

– Meillä on joka kolmas päi­vä muonituskeskuksessa ruo­kailu. Kahtena muuna päivänä on maastolounas. Silloin pihalle tuodaan ”möllöpöntöt” ja ruoka syödään pakista. Ensimmäisel­lä viikolla, kun oli oikein tiuk­ka aikataulu, meille annettiin pakkipusseja. Ei tarvinnut kuin ottaa pakki pois pussista ja heit­tä ruoan jälkeen roskiin, Casper selittää.

-Kertaakaan ei ole ollut sel­laista ruokaa, mitä ei olisi pys­tynyt syömään. Energiaa kuluu paljon, joten jokaisella aterialla kannattaa syödä ainakin vähän, Casper sanoo.

Lomat pidetään nyt eri taval­la, kuin ennen. Casper kokee, että tämä on parempi systeemi. Hänen yksikössään ollaan kaksi viikkoa lomalla ja neljä viikkoa kiinni. Ensi kerralla, kun yksikkö palaa Karjalan prikaatiin, kiin­ni ollaan kolme viikkoa. Sit­ten alkaa normi kierto, eli neljä viikkoa kiinni ja kaksi vapaalla. Niistä neljästä kaksi viikkoa ol­laan metsässä. Sotilaskotiin alokkaat pää­sevät normaalisti joka kolmas päivä, jos on aikaa. Silloinkin aikarajana on 20 minuuttia, maksimissaan tunti.

– Meillä on kaksi niin sanot­tua ”sotkurakettia”, eli henkilöt, jotka hakevat listojen mukaan tuvalle herkut. Heille tietysti sitten maksetaan omat ostokset, Casper kertoo.

Iltalomille ei tällä hetkellä pääse, mutta iltavapaita on. Sil­loin osa käy lenkillä, tai kunto­salilla. Jotkut soittelevat omai­silleen, tai puolisolleen. Armeijassa Casper on oppinut myös suvaitsevaisuutta. Hän sa­noo, että oli aiemmin hieman ennakkoluuloinen. Nyt kun tu­paan on kokoontunut hyvin se­kalainen sakki, huomaa, että kaikki ovat pohjimmiltaan aika samanlaisia. Armeijasta tarttuu mukaan myös ihan käytännön oppeja. Säännölliset ruoka-ajat ja lii­kunta varmasti seuraavat myös vapaa-ajalle. Kunto on jo ko­honnut ja unirytmi parantunut.

– Oman tuvan porukan tuntee jo todella hyvin. Ilman heitä ei enää siellä pärjäisi. Kaikista on tullut tärkeitä. Meillä on mah­tava tupa. Me olemme särmiä, Casper sanoo.

Sanastoa:

Monni = alokas

Särmä = täydellinen

Möllöpönttö = ruokapönttö

Möllö = hieman kyseenalai­sen näköinen, mutta yllättävän hyvä maastoruoka.

  • Laura Parkko
Jaa artikkeli: