Vekaranjärvelle astui 4.1.2021 palvelukseen lähes 2000 alokasta. Yksi heistä on Valkealassa suurimman osan elämäänsä asunut Casper Vainionpää.
Casper on Karjalan Prikaatin kranaatinheitinkomppaniassa. Hänen tavoitteenaan on erikoistua kraanatinheitinmieheksi, kirjuriksi tai asesepäksi. Ensimmäisenä iltana oli Casperin mukaan hieman outoa. Tuvassa ei ollut yhtään tuttua. Ensimmäinen ilta selailtiin lähinnä omaa puhelinta, mutta jo seuraavana iltana alettiin tutustumaan tupalaisiin.
– Kävimme porukassa läpi, missä kukakin asuu ja mitä tekee siviilielämässä, Casper kertoo.
Kunto nousee
– Kerran olemme käyneet hiihtämässä. Tietysti silloin oli parikymmentä astetta pakkasta. Yllättävän hyvät oli sukset. En pidä hiihdosta yhtään, mutta porukalla kun mentiin, niin ei tuntunut yhtä pahalta, kuin koulun liikuntatuntien hiihdot, Casper sanoo.
Alku mentiin todella kovaa vauhtia. Normaalisti alokaskausi kestää kuusi viikkoa. Nyt lomat pyörivät vähän eri tavalla pidemmissä pätkissä, ja samat asiat käydään läpi neljässä viikossa.
– En ole varmaan koskaan kahden viikon aikana oppinut näin paljon uutta. Ei minulla ole ollut yhtään paha olla armeijassa. Toki välillä on rankkaa olla koko ajan samojen naamojen kanssa. Tupalaisten kanssa kun ollaan yhdessä 24/7. Kaikki me alokkaat olemme kuitenkin samassa veneessä. Yksinäistä oloa ei tule, Casper toteaa.
Torstaista asti on Casperin yksikössä oltu jo rankemmissa hommissa 45 kilon täysvarustukset päällä. Päivien mittaan on marssittu ja kävelty pitkiä matkoja. Perjantaina Casperin askelmittari näytti yli 20.000 askelta yhden päivän ajalta.
Tupalaisista ystäviä
Ennen armeijaa Casperia mietitytti, löytyykö armeijasta kavereita. Nyt tupalaiset tuntuvat jo todella läheisiltä. Kahden viikon aikana on oppinut tupalaisten hyvät ja huonot puolet.
– Jos jollain ottaa voimille, niin me selvitellään asioita yhdessä. Kun ollaan marssimassa, tsempataan toisiamme. Sitä jaksaa ihan eri tavalla, kun kaverit kannustaa vieressä. Kyllä minä tykkään olla armeijassa, Casper toteaa.
Casperille oli selvää, että hän menee armeijaan. Jos joku ei pysty käymään armeijaa, niin ei hän sitä käy tuomitsemaan.
– Sitä en ymmärrä, jos ei mene sen takia armeijaan, että se on liian rankkaa. Ei se ole. Nollastahan siellä kaikki lähdetään. Pelkästään jo tämän kahden viikon aikana minullakin on kunto noussut, Casper kertoo.
– Yhden tiukan päivän jälkeen romahdin tuvan lattialle ja tärisin. Kädet olivat jäässä ja hengitys raskasta. Tupakaveri toi minulle vettä. Meni viisi minuuttia ja olin taas kunnossa. Sitten olikin jo kiire laittaa päälle, että ehditään syömään, Casper nauraa.
Yksityisyys vähissä
Omaa rauhaa ei saa missään. Vessassakin on aina joku. Yleensä siellä on jono. Armeijassa on Casperin mukaan aina kova kiire odottamaan.
– Pari ensimmäistä yötä minulla oli vaikeuksia saada unta. Jostain kuului kuorsausta ja joku puhui unissaan. Kun vähän tutustuttiin, on se enemmänkin hauskaa, Casper sanoo.
-Minulle ei ole vaikeaa tehdä nopeasti asioita. Mutta jos yrittää soittaa rauhassa kihlatulle, niin omaa rauhaa ei meinaa löytyä. Muuten olen jo aika tottunut armeijan toimintaan, Casper toteaa.
-Välillä on todella vaikeaa olla nauramatta, ja meitä opetetaan pitämään ilme kurissa. Alikersantit naurattavat meitä tahallaan. Muutaman kerran on tapahtunut totaaliset repeämiset koko porukalla, Casper kertoo.
Erikoiskäytäntöjä
Ennen ruokailua on alokkaille varattu aikaa käsien pesuun ja desinfiointiin. Sisällä oppitunneilla kaikki pitävät maskia, ja muita yksiköitä ei saa edes tavata. Ensimmäisen viikon ajan alokkaat käyttivät koko ajan maskia, lukuun ottamatta aikaa, joka oltiin omassa tuvassa. Viikon jälkeen omassa yksikössä sai kulkea ilman maskia. Oppitunneilla ollaan aina maskien kanssa, sillä opettajat vaihtuvat.
– Meillä on joka kolmas päivä muonituskeskuksessa ruokailu. Kahtena muuna päivänä on maastolounas. Silloin pihalle tuodaan ”möllöpöntöt” ja ruoka syödään pakista. Ensimmäisellä viikolla, kun oli oikein tiukka aikataulu, meille annettiin pakkipusseja. Ei tarvinnut kuin ottaa pakki pois pussista ja heittä ruoan jälkeen roskiin, Casper selittää.
-Kertaakaan ei ole ollut sellaista ruokaa, mitä ei olisi pystynyt syömään. Energiaa kuluu paljon, joten jokaisella aterialla kannattaa syödä ainakin vähän, Casper sanoo.
Lomat pidetään nyt eri tavalla, kuin ennen. Casper kokee, että tämä on parempi systeemi. Hänen yksikössään ollaan kaksi viikkoa lomalla ja neljä viikkoa kiinni. Ensi kerralla, kun yksikkö palaa Karjalan prikaatiin, kiinni ollaan kolme viikkoa. Sitten alkaa normi kierto, eli neljä viikkoa kiinni ja kaksi vapaalla. Niistä neljästä kaksi viikkoa ollaan metsässä. Sotilaskotiin alokkaat pääsevät normaalisti joka kolmas päivä, jos on aikaa. Silloinkin aikarajana on 20 minuuttia, maksimissaan tunti.
– Meillä on kaksi niin sanottua ”sotkurakettia”, eli henkilöt, jotka hakevat listojen mukaan tuvalle herkut. Heille tietysti sitten maksetaan omat ostokset, Casper kertoo.
Iltalomille ei tällä hetkellä pääse, mutta iltavapaita on. Silloin osa käy lenkillä, tai kuntosalilla. Jotkut soittelevat omaisilleen, tai puolisolleen. Armeijassa Casper on oppinut myös suvaitsevaisuutta. Hän sanoo, että oli aiemmin hieman ennakkoluuloinen. Nyt kun tupaan on kokoontunut hyvin sekalainen sakki, huomaa, että kaikki ovat pohjimmiltaan aika samanlaisia. Armeijasta tarttuu mukaan myös ihan käytännön oppeja. Säännölliset ruoka-ajat ja liikunta varmasti seuraavat myös vapaa-ajalle. Kunto on jo kohonnut ja unirytmi parantunut.
– Oman tuvan porukan tuntee jo todella hyvin. Ilman heitä ei enää siellä pärjäisi. Kaikista on tullut tärkeitä. Meillä on mahtava tupa. Me olemme särmiä, Casper sanoo.
Sanastoa:
Monni = alokas
Särmä = täydellinen
Möllöpönttö = ruokapönttö
Möllö = hieman kyseenalaisen näköinen, mutta yllättävän hyvä maastoruoka.
- Laura Parkko
