fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Katutaidetta

On kuulkaa taas löydetty lisää taiteilijoita kylältä. Koivurannan alueelta huomasin sen verran runsaan määrän kuvioita, että niiden mielen sopukoihin kerääminen vaatisi jo muistirattaiden pyörittämistä urakalla. Kenties paikalla oli jo tulevia liikennemerkkisuunnittelijoita tai muuten tieliikenteeseen vaikuttavia. Oli nimittäin osalle tiestä vedetty viivaa. Toinen puoli oli varattu pyöräilijöille ja toinen kävelijöille. Näistä tietystikin kertoivat selkeät piirrokset.
Metrit seurasivat toisiaan, ennen kuin koko katutaidekimara tuli nähtyä. Siinä on jokunen tovi taiteilijoilta mennyt, että kuviot ovat löytäneet asfaltin pintaan. Osaa teksteistä ei oikein tietokoneella tietääkseni voi edes kirjoittaa. S-kirjaimet löysivät sormikas-sanassa oikeat paikat, mutta tähtäys meinasi hämätä. Erotti ne kuitenkin kakkosista tai z-kirjaimista.
Janne Kousa

Tässäpä onkin iloinen hahmo.
Tutkittavaa on monenlaista.
Pyörähän se siinä.
Jonkun verran sai askelia ottaa, että katutaidenäyttelyn läpi oli kulkenut. Olisi pitänyt saada ilmakuvaa, että töiden laajuus näkyisi täysin.


Artikkelikuva: Kuljetuskalustoakin on katunäyttelyssä.

Jaa artikkeli: