fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Kesä ja sukulaiset

Kesä tuo ihmisen kokemusmaailmaan taas tutut pörriäiset, möyriäisiäiset, hyötyeläimet ja loiset kuten hyttyset, kärpäset, punkit ja sukulaiset. Kärpästen ja punkkien kanssa ihminen on niiden ärsyttävyydestä, salakavaluudesta ja vaarallisuudesta huolimatta oppinut tulemaan jotenkuten toimeen, mutta sukulaisten edessä olemme edelleen täysin avuttomia. Lääketiede ei vieläkään ole onnistunut kehittämään rokotetta, joka tekisi immuuniksi sukulaiselle. Markkinoilla on suuri määrä erilaisia sukulaisen torjunta-aineita, mutta niiden tehoa ei ole pystytty tieteellisesti todistamaan.

Sukulaisen torjunta on vaikeaa, koska sukulaiselle on pitkän evoluution myötä syntynyt kyky päästä ihmisen ihon alle. Tämä pätee varsinkin lähisukulaiseen.

Sukulainen esiintyy tyypillisesti parvissa, esimerkiksi sukujuhlilla. Sellaisessa ympäristössä sukulainen aiheuttaa ihmisessä jännitystä, vaivaantuneisuutta ja muistikatkoksia. Oireet ovat sitä pahempia mitä pidempään edellisestä sukulaiskontaktista on aikaa. Ihmisen saattaa olla mahdotonta muistaa esimerkiksi sukulaisen puolison ja pentujen nimiä sekä asuinpaikkaa. Pahimmillaan jopa sukulaisen nimi saattaa unohtua. Tällaisessa tilanteessa ihmistä uhkaa sekä akuutti kasvojenmenetystauti että nolojen tilanteiden oireyhtymä. Myös puheenaiheen keksiminen on sukulaisen levittämän jännityksen ja vaivaantuneisuuden takia lähes mahdotonta. Toimivaa lääkettä ongelmaan ei ole löydetty. Siksi moni turvautuu vaihtoehtohoitoihin kuten ”On ilmoja pidellyt”-menetelmään tai kirkonkylän Alkosta ilman reseptiä saatavaan suojakänniin.

Sukulainen on myös taitava muuttamaan muotoaan. Esimerkiksi perinnönjakotilaisuudessa sukulaisesta saattaa kuoriutua verenimijä. Toisaalta monissa tilanteissa sukulainen on ihmiselle kuin äiti.   

Monet ihmiset kärsivät sukulaisallergiasta tai jopa sukulaisfobiasta. Kuten muissakin allergioissa asiantuntijat kiistelevät edelleen, voiko siedätyshoito parantaa tilannetta. Monissa tapauksissa säännöllinen altistus sukulaiselle on helpottanut tai poistanut allergian kokonaan. Toisaalta tiedetään myös tapauksia, jossa pitkäaikainen altistus sukulaiselle on ajanut ihmisen hulluuden partaalle.

Tiede on voimaton myös tapauksissa, joissa sukulainen tulee ihmisen asuntoon loisimaan. Tutkijat eivät ole vieläkään löytäneet tapaa, jolla sen kehtaisi häätää tiehensä.       

Ihmisen läheinen, mutta ongelmallinen suhde sukulaiseen on tuottanut vuosisatojen kuluessa monia sanontoja kuten Ihminen on ihmiselle sukulainen, Kyllä sukulainen sukulaisen tuntee (vaikkei nimeä muistaisikaan) sekä Happamia, sanoi sukulainen marjamehuistasi.  

Jotkut ihmiset kuitenkin mieltyvät sukulaiseen niin paljon, että ottavat tämän lemmikikseeen. Sellaista tapahtuu varsinkin vanhempien ihmisten ja sukulaisen pentujen välillä. Lemmikille syötetään valtavia määriä makeisia ja jäätelöä ja annetaan pelata loputtomasti konsolipelejä. Asiantuntijat varoittavat, että tällainen kohtelu estää sukulaispennun lajinomaista käytöstä eli itkua, riehumista ja tavaroiden rikkomista.

Joskus saattaa pitää jopa paikkansa vanha sanonta: Sukulainen on ihmisen paras ystävä. Tänä poikkeusolojen kesänä suurten sukulaislaumojen välttely on kuitenkin viisasta, sillä koronaviruksen on todettu tarttuvan sukulaisesta ihmiseen.

Janne Metso

Jaa artikkeli: