Sateelta suojassa Kettumäen kansanpuiston noin kahdeksan metriä korkeassa kodassa luotiin voimarumpuja.
Virolaisesta ja suomalaisesta ruo’osta valmistetussa kodassa saatiin siellä täällä valoa, tunnelman säilyessä kodikkaan hämäränä.
Mikä olisikaan ominaisempi paikka shamaanirummuille kuin ruokokota? Kamiinassa paloi tuli. Shamaani Markku Backman kertoi kelin olevan haasteellinen. Ilmankosteus oli suuri. Rumpukalvon pingottamisen vuoksi se täytyi kastella. Kamiinan lämpö edesauttoi kuivumista.
Kulttuureille yhteistä
Kettumäen kansanpuisto ry ja Luonnonlähde järjestivät yhdessä tapahtuman. Teresa de Heij Luonnonlähteestä toimi apulaisohjaajana. Sukunimi ei viittaa Teresan iloiseen tapaan tervehtiä vaan kanervanummeen. Hänen isänsä juuret ovat Hollannissa.
Rummut olivat hyvässä vaiheessa. Kapulantekoakin saatiin jo nähdä. Sitä varten tarvittiin keppi ja trikookangasta. Halutessaan rumpukapulan saattoi koristella sulilla.
Teresa de Heij kertoi, että kehä on koivuvaneria. Rumpukalvo on poronnahkaa. Kehä maalattiin akryylimaaleilla. Lopputulos oli väritykseltään täysin uniikki. Nahka sai värjäyksensä upottamalla.
Markku Backman kertoi, että vaneri taivutetaan ympyrän muotoon. Lapissa on liikkeitä, jotka käsittelevät poronnahkaa niin, että sitä saa käytettyä rumpukalvoksi. Rumpuun käytettävää nahkaa ei parkita. Se maalataan tekstiiliväreillä. Metsästä vähän kuivannutta keppiä käytetään kapulaan. Nuijapäähän käytetään omia vanhoja paitoja. Paitamateriaalin päälle aseteltu villakerros pehmentää ääntä.
Markku on parikymmentä vuotta tehnyt rumpuja. Hänen aloittaessaan rumpujen teko oli harvinaisempaa. Sittemmin voimarumpujen käyttö on lisääntynyt. Nyt kursseille löytää moni, joka kaipaa rentoutumista ja meditaatiota. Rumpu sykkii sydämen lailla elämän perusrytmiä.
Kettumäen kota on hienoin paikka, jossa Markku on kursseja vetänyt. Takana on jo kymmeniä kursseja. Markulla heräsi voimakas kiinnostus intiaanielämään. Elämäntapa rumpuineen tuntuu sisällä hyvältä. Lapinrummut ovat usein soikeita. Niistä nämä rummut erosivat pyöreydellään. Rummut ovat olleet eri muotoisia ja muutenkin erilaisia. Kaikissa kulttuureissa on omat rumpunsa.
Evästeeksi
Teresa neuvoi ennen kurssia, että luonnossa liikkuessaan kannattaa pitää silmänsä auki löytääkseen juuri oikean rumpukapula-kepin. Kätköistä etsitty vanha rakas resuinen lempipaita tai pieneksi jäänyt paita tai päällä epämiellyttävä, sai uuden tärkeän tehtävän ja elämän rumpukapulassa.
-Rumpua on käytetty luonnonkansojen keskuudessa jo ammoisista ajoista alkaen. Rummun värähtely on hyvin matalataajuista theta-aaltoa joka vie syvälle oman viisauden alkulähteille, kertoi Teresa de Heij.
-Rummun valmistus ja sen energialatautuminen alkaa jo päätöksestäsi osallistua kurssille, Teresa mainitsi.
Pitkä päivä päättyi illalla rumpujen vihkiseremoniaan ulkona ison tulen äärellä. Rummun tekoon tarvitsi piikin tai puukon, isosilmäisen parsinneulan. Sormustimen saattoi ottaa ja sakset tarvitsi. Mikäli kehään halusi juuri tietyn värisävyn, kannatti ottaa oma akryyliväri mukaan. Mukaan oli syytä varata juotavaa ja syötävää. Kasvisruoka oli saatavilla gluteenittoman kotitekoisen mustikkapiirakan kanssa.
-Voit käyttää rumpua päivittäin rentouttamaan ja maadottamaan itsesi ja perheesi päivän hulinoista. Tai ehkä haluat vihkiä sen auttamaan sinua kuulemaan paremmin omaa sielun viisauttasi. Jo lyhyt rummutus riittää virittämään solusi äitimaan taajudelle, jolloin pääset yhteyteen oman viisautesi kanssa ja voit hiljentyä kuuntelemaan sisintäsi, Teresa neuvoi.
Janne Kousa
Artikkelikuva: Kodan hämäryydestä astui moni rummuntekijä ulos yhteiskuvaa varten.
