fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Kohtuudella tai ilman

Alkoholiin on syytä suhtautua mausteena. Sitä ilmankin pärjää, mutta jos käyttää, niin sitten kohtuudella jonkun kanssa. Ihmissuhteita se ei korvaa ja etenkin lapsille ja nuorille alkoholi on vakava riski jo pieninä määrinä.
Poliisitiedotteista näkee, miten alkoholi vaikuttaa rikostilastoihin. Apua on saatavilla, joten yksin ei tarvitse jäädä, jos tuntee sellaisen, jolla on alkoholiongelma.

Pienikin vähennys alkoholinkäytössä tuo myönteisiä muutoksia. Näitä ovat verenpaineen lasku, maksan saama lepo, mielialan kohentuminen ja unen laadun paraneminen.
Alkoholi muuttaa unen katkonaiseksi ja kevyeksi vähäisenäkin määränä. Tauon pitämisen tai luopumisen myötä iho näyttää heleämmältä. Alkoholissa on paljon kaloreita, joten vähentäminen helpottaa painonhallintaa.
Vuoden 2020 tipattoman tammikuun tavoitteena oli herättää ajatuksia alkoholinkäyttöön ja totuttuihin käyttäytymismalleihin liittyen. Alkoholin korvaamiseen saatiin monia ehdotuksia. Juomaehdotuksiin lukeutuu jäätee, karpalomehu, sima ja smoothie. Vettä tai vichyä voi maustaa esimerkiksi marjoilla. Ruokaehdotuksissa haettiin selvästi terveellistäkin herkuttelua hedelmien ja marjojen myötä. Myös jäätelöä, pizzaa ja suklaata ehdotettiin.
Askartelu, cocktail-palojen tekeminen, ihmissuhteet, käyttömäärien kirjaaminen ylös, hohtogolf, kansantanssit, lautapeli-ilta, metsässä liikkuminen ja monet muut asiat tarjoavat vaihtoehtoja alkoholinkäytölle tai voivat auttaa käytön vähentämiseen.

Vuonna 1944 maan kaikki alkoholimyymälät olivat suljettuina yli kolmen kuukauden ajan ja anniskelu oli kielletty lähes kahden kuukauden ajan. Sulkeminen johtui ajan vakavista tapahtumista, Helsingin suurpommituksista keväällä, venäläisten suurhyökkäyksestä kesällä sekä joukkojen kotiuttamisesta syksyllä. Viinajono Oulussa 12.12.1944 myymälöiden avauduttua. Valokuva Sanomalehti Kalevan arkisto, Alkon kuvapankki.

Raittiina liikenteessä

Tutkimuksen mukaan huomattava osa suomalaisista suhtautuu tankojuoppouteen suopeasti. Alkoholi on mukana joka kolmannessa henkilövahinkoon johtaneessa pyöräilytapaturmassa. Paljon jää raportoimatta. Humalassa kypärä unohtuu helpommin.
Kaikki eivät varmastikaan tiedä, että liikennejuopumus moottorittomalla ajoneuvolla on laissa määritelty rikokseksi. Sakko tai jopa kolme kuukautta vankeutta voi seurata humalassa pyöräilemisestä.
Jo alle 0,25 promillen humalatilassa tarkkaavaisuus heikkenee. Promillen noustessa on kömpelömpi, reaktioaika heikkenee ja liikkeiden hallinta vaikeutuu. Arvostelukyvyn heikkeneminen ja riskinoton kasvaminen lisäävät alttiutta vahinkoihin.
Taitavin ja tottuneinkin veneilijä menettää arviointi- sekä reagointikykyään ja ottaa helpommin riskejä alkoholinkäytön myötä. Turvallisinta on veneillä selvin päin. Ruorijuoppoudesta voidaan rangaista silloinkin kun toinen kuljettaa, mutta on taitamaton. Tasapainon heikentymisen myötä suurenee putoamisriski veneestä.
Vähäinenkin määrä alkoholia veressä lisää onnettomuusriskiä liikenteessä. Etenkin nuoret ovat vaarassa. Vuonna 2018 yli kolmannes rattijuopumustapauksissa loukkaantuneista tai kuolleista oli 15-24 vuotiaita.
Juopunutta on syytä estää lähtemästä ottamalla haltuun kulkuneuvon avaimet. Jos toinen kuitenkin lähtee, on syytä soittaa hätäkeskukseen. Kyytiin ei tule suostua. Jos aikoo lähteä juhlimaan, on syytä miettiä majoittuminen, julkisten aikataulut tai taksin saaminen. Ajokunto voi olla huono vielä pitkään alkoholin käyttämisen jälkeen.

C Liikenneturva

Esimerkin tärkeys

Olli Tuominen on puheenjohtaja Kaarinan Pojat ry:ssä, joka oli Vuoden Urheiluseura 2017.
-Urheiluun kuuluvat voitot, tappiot, ilot ja surut. Urheilussa voimme kokea erilaisia tunteita ja näyttää niitä kentällä ja kentän laidalla. Voiton ja ilon sekä tappion tai surun hetkellä jokainen meistä näyttää tunteensa omalla tavallaan. Lasten ja nuorten junioritoimintaan alkoholi ei kuulu. Olemme tärkeitä roolimalleja tytöille ja pojille, ja siksi on tärkeää, että kannamme vastuun omasta toiminnastamme, hän korostaa.
-Liian moni alaikäinen lapsi kasvaa perheessä, jossa ainakin toisella vanhemmalla on alkoholi- tai huumeongelma. Omalla toiminnallamme voimme luoda lapselle alueen, jossa lapset voivat elää ilman alkoholia. Lasten ja nuorten urheilussa ei pidä olla tilaa alkoholille, puheenjohtaja lisää.
Janne Takala (VTM) tekee Lasinen lapsuus -työtä A-klinikkasäätiöllä.
-Lapset ja nuoret aistivat herkästi vanhempiensa mielenliikkeet ja kantavat huolta heidän jaksamisestaan. Aikuisen alkoholinkäyttö ei koskaan ole yksityisasia, varsinkaan lapsiperheessä, hän muistuttaa.
Alkoholi on osassa perheitä vakava lasten pahoinvointia aiheuttava tekijä, olivat olot mitkä tahansa. Ongelmat eivät keskity vain suurkuluttajien perheisiin. Lapsi tai nuori voi pitää alkoholinkäyttöä pelottavana, aikuisen käyttäytymisen muuttuessa.
A-klinikkasäätiön Lasinen Lapsuus ja Helsingin lähisuhdeväkivallan ehkäisytyöryhmä julistivat Suomeen perherauhan. Valkealasta kotoisin olevan Elina Knihtilän kumppani Tommi Korpela luki neljäntenä huhtikuuta tämän perherauhan julistuksen.
Oman tai läheisen alkoholinkäytön mietityttäessä neuvoa löytyy esimerkiksi A-klinikkasäätiön kautta. Alkoon on mahdollista laatia asiointikieltosopimus, mikäli itsellä tai läheisellä on käytön kanssa ongelmia.
-Sillä vaarana on, että pelko ja ahdistus, humalan voimalla tai ilman, purkautuu nyt niihin kaikkein lähimpiin ihmisiin. Kaivataan myötätuntoa ja rakkautta toisiamme kohtaan. Ja jos se särkyy, tarvitaan apua niin uhreille kuin tekijöille, olivat he sitten lapsia tai aikuisia. Tarjotkaamme sitä heille, kaikin mahdollisin keinoin, mainitaan perherauhan julistuksessa.
Fragile – särkyvää -näytelmässä tytön äiti on alkoholisti. Hänen isänsä pakenee kodin ongelmia töihin. Marjut Maristo on esityksen näyttelijä, teatteriopettaja ja teatterintekijä.
-Tärkein palaute tämän esityksen kiertueella minulle on ollut havainto siitä, että teini-ikäisen katsojan takakeno on esityksen kuluessa muuttunut uteliaaksi etukenoksi. Aluksi kädet puuskassa penkkiin istunut nuori väläyttää lähtiessään hymyn ja näyttää peukkua. Ajattelen, että tämä liittyy paljastamiseen. Kun näyttelijä paljastaa jotakin itsestään roolinsa kautta, se voi parhaimmillaan herättää katsojassa samanlaisen vilpittömyyden kaiun. Tämä havainto on vahvin, kaiken läpäisevä kokemukseni tältä kiertueelta, Marjut Maristo kertoo.
Alkuperäisidea esitykselle ja kiertueelle tuli laulaja-näyttelijä Samuli Edelmannilta.
-On ollut mahtava nähdä kuinka suora, hoitava vaikutus tällä esityksellä on nuoriin, hän toteaa.

Lasisen lapsuuden kampanja-filmi Hirviöt sai useita tunnustuksia. Ei ihmekään. Katsoin tuon minuuttisen pätkän ja mieleen tulevat adjektiivit koskettava, hyytävä ja pelottava. Kuva: Lasinen lapsuus / A-klinikkasäätiö.

Turvarajaton raskaus

Odottavan äidin juodessa alkoholia se kulkeutuu istukan läpi sikiöön. Alkoholi on sikiölle myrkyllistä. Sikiölle aiheutuu joka tapauksessa haittoja. Alkoholi aiheuttaa todennäköisimmin keskushermostovaurion. Raskaudenaikainen alkoholin käyttö lisää selvästi myös kohtukuoleman ja keskenmenon riskiä.
Odottavalle tai imettävälle ei voida antaa turvallista rajaa alkoholinkäytölle. Parempi siis olla kokonaan ilman alkoholia, viimeistään siitä lähtien, kun voi tulla raskaaksi. Alkuraskauden kriittisten viikkojen aikana alkoholin haitat sikiölle ovat suurimmat.
Runsas alkoholinkäyttö voi myös heikentää hedelmällisyyttä ja raskauden saavuttamista.
Etenkin läheisten tuki on tärkeää ja on syytä huomioida raskaana oleva tilanteissa, joissa alkoholia on tarjolla.
Länsimaissa alkoholi aiheuttaa eniten kehityshäiriöitä. Jonkinlainen alkoholivaurio on vuosittain 600-3 000 Suomessa syntyvällä lapsella. Vauriot vaihtelevat oppimisvaikeuksista kehitysvammaisuuteen. Varhainen diagnoosi sekä oikea apu ja tuki edesauttavat lapsen pärjäämistä. Parannusta ei ole.
Synnyttyään vauvan elimistö on edelleen vaikutuksille altis. Promillemäärät eivät siirry vauvan elimistöön äidinmaidon kautta sellaisenaan. Alkoholi ei varastoidu äidinmaitoon. Maidon alkoholipitoisuus on suurimmillaan noin 30-60 minuuttia alkoholin käyttämisen jälkeen.
Lapsen keskushermoston kehitys on voimakasta ensimmäisten elinvuosien aikana. Alkoholin toistuva tai runsas käyttö voi aiheuttaa haittoja lapsen kehitykseen.

Lasisen lapsuuden kampanja-filmi Hirviöt on vaikuttavasti tehty. Kuva: Lasinen lapsuus / A-klinikkasäätiö.

Nuoret ja ikääntyneet

A-klinikkasäätiön nuorten nettipalvelut Nuortenlinkki ja Varjomaailma teettivät Taloustutkimuksella kyselytutkimuksen. Sillä koetettiin saada valaistusta siihen, millaiseen päihdekulttuuriin nuoremme nykyään itsenäistyvät. Sen mukaan nuorista vajaa kuudesosa on kokeillut kannabista. Kannabiksenkäyttäjistä peräti 98 % kertoo myös juovansa. Suuri osa alkoholia käyttävistä nuorista kokee, että humalassa oleminen kavereiden kanssa on hauskaa. Aikuisten asenteella ja tavoilla on merkitystä nuorille.
Moni nuori kokee ilmeisesti joutuvansa aikuisen rooliin liian aikaisin. Omien vanhempien alkoholinkäytöstä haittoja kokeneet toivoivat muita useammin, että vanhemmat yhä kyselisivät heiltä kuulumisia. Luotettavien aikuisten tuella vähenee nuorten aikuisten, vielä melkein lapsien, tarve juoda ahdistukseensa tai ahdistuneena.
Kehittyvät aivot ovat aikuista herkemmät alkoholille. Alkoholi muuttaa aivojen hermosolujen kalvojen toimintaa. Humalan tunne aiheutuu aivojen lamautuessa. Etenkin runsas alkoholin käyttö voi heikentää esimerkiksi työmuistia, tarkkaavaisuutta ja avaruudellista hahmotuskykyä. Liikaa juoneet lapset ja nuoret ovat erityisesti alkoholimyrkytysten riskiryhmässä.
Nuoren on hyvin tärkeää tuntea itsensä hyväksytyksi. Jos tunnetta ei saa kotona, harrastusten parissa tai koulussa, saatetaan sitä hakea päihteiden käyttäjien parista.
Alkoholijuomien välittäminen alaikäiselle on alkoholilain vastaista. Kotona annettu alkoholi välittää viestin siitä, että nuoren alkoholinkäyttö on sallittua.
Ikä tuo mukanaan fysiologisia muutoksia. Siksi myös ikäihmiset ovat muita aikuisia alttiimpia alkoholin haitoille. Kehon vesimäärän pienetessä alkoholi vaikuttaa alati voimakkaammin. Munuaisten ja maksan toimintakyky heikkenee iän myötä. Lääkkeiden poistuminen elimistöstä hidastuu. Niinpä jo vähäinen määrä alkoholia voi aiheuttaa lääkkeen kanssa ikäviä seurauksia. Lisäksi alkoholi lisää riskiä kaatumisiin sekä muistin ja aistitoimintojen heikentymiseen.

Kuva C Liikenneturva/Nina Mönkkönen, #rohkee-kampanja

Haitaksi muodostuva

Alkoholin kohtuullisellakin käytöllä voi jo syntyä terveyshaittoja. Alkoholi altistaa sairauksien lisäksi vyötärölihavuudelle. Lapsen saaminen vaikeutuu alkoholin myötä. Säännöllisellä käytöllä voi ajautua riippuvuuteen.
Alkoholismin riskiä lisäävät myös perinnölliset tekijät.
Rasvamaksa, maksatulehdus (hepatiitti) ja maksakirroosi voivat johtua alkoholinkäytöstä. Palaessaan maksassa alkoholi muuttaa sen aineenvaihduntaa. Kun ravinnosta saatavien rasvahappojen palaminen estyy, alkaa maksaan kerääntyä rasvaa. Jatkuvasti alkoholia käyttävällä ei rasva maksasta häviä. Tästä voi seurata maksatulehdus. Siitä puolestaan voi syntyä maksakirroosi. Se ei parane, koska tuhoutunut maksakudos ei uusiudu.
Suomessa todetuista kymmenestä haimatulehduksesta seitsemän aiheutuu runsaasta alkoholinkäytöstä. Haiman toiminnan heiketessä ja insuliinituotannon vähetessä, voi seurauksena olla diabetes.
Alkoholi kohottaa verenpainetta ja altistaa sydämen rytmihäiriöille. Pitkäaikaisella ja säännöllisellä alkoholinkäytöllä sydänlihas voi vaurioitua. Se voi johtaa sydämen vajaatoimintaan tai sydänlihassairauteen.
Juomisen määrä vaikuttaa riskiin sairastua syöpään. Alkoholin sisältämä etanoli vaihtuu elimistössä asetaldehydiksi. Tämä myrkyllinen kemikaali vahingoittaa DNA:ta. Sitten solut eivät voi korjata vahinkoja.
Suurin riskitekijä maksasyöpään on maksakirroosi. Sen synnyssä taas alkoholi on riskitekijä. Tupakointi ja runsas alkoholinkäyttö ovat todennäköisimpiä taustatekijöitä, jos jollakin on suun, nielun, kurkunpään tai ruokatorven syöpä.
Toistuvan alkoholinkäytön myötä elimistö sopeutuu alkoholiin. Aivot tottuvat alkoholiin ja maksan kyky polttaa alkoholia lisääntyy toistaiseksi. Ajan myötä hallitsematon alkoholinkäyttö kuitenkin heikentää aivoja ja muita elimiä.
Määrästä riippuen alkoholin vaikutuksiin kuuluvat puheen sammaltaminen, hengityksen hankaloituminen, verensokerin laskeminen, kehon lämmöntuotannon heikkeneminen ja hengenvaarallinen alkoholimyrkytys. Riittävä ja ajoissa saatu apu voi pelastaa myrkytyksen saaneen hengen.
JK

Artikkelikuva: Lasisen lapsuuden kampanja-filmissä Orpokoti kaksi lasta näkee viihtyisiä huoneita, joissa kussakin on mukavilta vaikuttavat äiti ja isä. Heidän osansa on kuitenkin saada itselleen riitelevät vanhemmat. Kuva: Lasinen lapsuus / A-klinikkasäätiö.

Jaa artikkeli: