fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Kolumni: Hyv’ on olla Valkealassa

On täällä omat haasteensa. Ainakin täällä on arvoja. On haastavaa ja antoisaa nostaa niitä esiin. Siihen on muillakin mahdollisuus. Tarvitaan vain tahtoa sitä käyttää.
Olen tiedostanut jo pitkään, että on lehtiä, jotka eivät moniakaan mielipiteitäni olisi antaneet tulla esiin. Toivoisin olevani viisaampi. Joskus on kuitenkin niin vaikea tietää, ketä uskoa, että on vaikea johtaa ajattelu oikeille poluille.
Median sitoutumattomuuden erottaisin neutraaliudesta. Mikä on median tarve, jos se ei ponnista arvopohjalta? Joissakin asioissa on otettava kantaa. Samalla on kuitenkin pyrittävä seisomaan sanojensa takana. Neutraali suhtautuminen on haaleaa. Kannanoton pääpaikka on ennen kaikkea pääkirjoituksissa, arvosteluissa ja kolumneissa.
Arvot näkyvät esimerkiksi siinä, millaisia valokuvia tai vitsejä lehteen valitaan. En esimerkiksi etsi vitsejä, jotka normalisoivat kauheuksia. Hollywood porhaltaa sillä saralla niin, ettei mitään järkeä.
En sano, että olisi mukava olla aina oikeassa, koska toivon, etteivät tietyt pelot koskaan muutu todellisiksi. Maailma tarvitsee monikulttuurisuutta. Kulttuuri on kuitenkin työtä ja monen kulttuurin vuorovaikutus voi toimia vain, jos ne eivät ala karsimaan toisiaan pois. Silloin suunta on vähempiin kulttuureihin.
Iso Omena yksistään jo tuolla Atlantin toisella puolella kertoo ihmisten etsiytyvän yhteisten juurien omaavien luokse. Suomen tulevaisuus riippuu siitä, miten täällä pistetään vipinää ahkeruuden töppösiin. Itsesääli on kuluttava voimavara.
Ei ole vihapuhetta sanoa, että haluan aikanaan istua vaikkapa kiikkustuoliin ja katsoa, kun televisiossa nostetaan siniristilippu salkoon ja lauletaan äidinkielelläni. Haluan voida keskustella kielelläni. Jos en enää taivukaan köpöttelemään sankarihaudoille, haluan, ettei se kallis hinta ja kova työ unohdu, millä itsenäisyys on pidetty. Tosin siitä voi olla monta mieltä, miten itsenäinen Suomi todella on.
Minkä hintalapun laittaisit suomenkielelle? Millä summalla luopuisit oikeudesta käyttää sitä? Uskon ruotsalaisvitsien kajastavan sitä tuntua, etteivät jotkut länsinaapurit pidä meitä sivistyneenä kansana. Sivistystäkin on monenlaista. Varovaisuuttakin voi pitää sivistyksenä. Troijan hevosta arvostettiin kertomuksessa hienona lahjana. Eipä ollut hyvä lahja, ei. Jos on syytä olla varuillaan Troijan hevosen kaltaisesta asiasta, on turha selittää, ettei mitään syytä epäilyyn ole.
On syytä muistaa asiallisuus keskusteluissa, eikä yleistää tiettyjen tekoja koskemaan kaikkia. Populismissa politiikan pitäisi olla ”kansan tahdon” ilmausta. Populistit korostavat yhteiskunnan jakoa tavalliseen kansaan ja eliittiin. Eliitti edustaa korruptoituneisuutta populisteille. Kansan tahto voi olla väärä, joten populismi voi nähdäkseni olla väärässä. Mutta sen väärässä oleminen vaatii sen, että kansa myös on väärässä. Jos politiikka ei ole kansan etuja ajamassa, kenen sitten?
Mielestäni politiikan suhteen sitoutumattomuuden merkitys korostuu mediassa. Toimivassa politiikassa täytyisi käsittääkseni syntyä erilaisten näkemysten vuoropuhelua. Tämä varmistaisi sen, että asioista on huomioitu kaikki puolet. Toimivaan politiikkaan ei näin ollen voi kuulua kiellettyjä puheenaiheita. Eikä niitä siis saisi mediassakaan olla. Käsittelytapaa on toki hyvä pohtia.
Janne Kousa

Jaa artikkeli: