fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Kolumni: Kriisiä ikä kaikki

Minulla on krooninen, paheneva vaiva. Olen kärsinyt ikäkriisistä vuodesta 1999 lähtien. Olin silloin 23-vuotias. Muistan sen aamun, kun täytin 30. Olin mennyt illalla nukkumaan ihan tyytyväisenä. Kun heräsin tajusin, että kaikki on menetetty.
Nyt antaisin mitä tahansa, että saisin olla taas 30 vee.
Olen niin vanha, että se vaikuttaa jopa leikkeihin lasteni kanssa. Meillä on leikki, jossa poikani leikkivät olevansa zombeja ja minä leikin, että en ole.
Toisaalta on vanhenemisessa hyviäkin puolia. Kun katsoin nuorempana peiliin, näin siellä vain virheet ulkonäössäni. Nykyään, kun olen seestynyt, valaistunut ja kerännyt runsaasti elämänkokemusta ja mielenrauhaa, näen peiliin katsoessani kristallin kirkkaasti…, miksi nuoret haluavat kuolla jo 27-vuotiaina.
Suosittelen kaikille alle 30-vuotiaille ryyppäämistä. Koska vain krapulassa sen ikäinen voi ymmärtää, miltä tuntuu olla 44.
Elämä on nyt halvempaa. Parikymppisenä olisin halunnut bilettää, mutta ei ollut rahaa. Nykyään minun ei tarvitse bilettää, koska krapulan saa nukkumalla alle kahdeksan tuntia.
Ennen oli kiire mennä joka paikkaan. Nyt voin maata tunteja paikallani maisista huolista vapaana. Tai melkein vapaana. Aina vähän huolestuttaa, muistaako hoitaja tulla vaihtamaan vaippani.
Mutta maailma on muuttunut. Ainakin nuorten naismyyjien käytös. Kun menit kauppaan 20 vuotta sitten ja sanoit “moi”,he vastasivat “moooi”. Nyt he vastaavat, hei, kuinka voi palvella teitä. Paitsi, että 20 vuotta sitten kauppaan meni minä, eikä sä.
Kun nuori myyjä kysyy kassalla, haluanko kuittia, en uskalla haluta, koska saisin kuitenkin kuittia iästäni. En edes uskalla ajatella, mitä he tarkoittavat kysyessään, pannaanko pakasteet pieneen pussiin.
Sähköyhtiö Vattenfallin liikkeeseen en uskalla enää mennä, koska sen mainoksessa lukee fossiilivapaa tulevaisuus. Möisivät minulle luultavasti sähköä tuoliin. Olen myös hiukan loukkaantunut siitä, että Vattenfall on pöllinyt sloganinsa koronavirukselta. Fossiilivapaa tulevaisuus. Vapise riskiryhmä.
Nykyään me emme tosin ole enää fossiileja vaan boomereita. Vaikka minä en edes kuulu suurin ikäluokkiin. Vanhempani kuuluvat. Kun esiteini-ikäinen poikani vastaa kaikkeen, mitä sanon “ok boomer”, olen saavuttanut vanhuuden ytimen. Olen yhtä vanha kuin vanhempani.
Olen niin vanha, että unohdin päivittää ATK-taitoni IT-taidoiksi. Siksi joudun usein soittamaan teleoperaattorini asiakaspalveluun. Olen kyllästynyt siihen nauhaan: “Kaikki asiakaspalvelijamme ovat varattuja, yrittäkää hetken kuluttua uudestaan.”
Olen niin vanha, että kyllä minulle kelpaisi varattukin.
En myöskään ymmärrä, luultavasti korkean ikäni takia, millä oikeudella operaattori kertoo asiakkailleen asiakaspalvelijoidensa siviilisäädyn. Ikinä en uskaltaisi naimisiin asiakaspalvelijan kanssa. Jos menisimme juhliin, hän esittäytyisi näin: “Hei, olen Anna, asiakaspalvelija. Olen juuri nyt varattu, mutta yrittäkää hetken kuluttua uudestaan.”

Janne Metso

Jaa artikkeli: