fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Kolumni: Rohkeutta etsien

Kolumni: Rohkeutta etsien

VS logo

janne
To, 04.04.2019 – 14:45

”Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi. Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen.”

Voiko suurempaa rohkeutta olla kuin kulkea pimeydessä ja uskoa kohtaavansa vielä valoa? 

Voisivatko lainatut sanat kertoa tarinaa, joka pätee kaikkiin ihmisiin, oli maailmankatsomus mikä tahansa. Hyvän puolustajat eivät voi väistyä nurkkaan ja piiloutua loputtomiin. Voi tulla aika, jolloin on nostettava hyvyyden kilvet pystyyn ja oikeuden miekat ojoon. Jos niin kävisi, sitä ennen täytyisi kiillottaa sanalliset säilät ja vyöryttää viisauden panssarivaunut läpi maiden ja mantujen. Sillä pyrkimyksen on oltava se, että riidat ratkaistaan sanoin.  

Pelon tunne saa syntyä, se saa yrittää langettaa verkkojaan ihmisen mieleen. Jos ei mistään välittäisi, ei mitään voisi pelätä. Mutta pelko on se, joka on laskettava viittana harteilta nurkkaan, sen sijaan, että itse jäisi sinne. 

”Me olemme vain ihmisiä”. Tutun lauseen voi ymmärtää monin tavoin. Emme ole enkelten rotua, emme antiikin jumalia, olemme ihmisiä. Vähättelyyn on turha lähteä, mutta palvomiseen ei kannata jäädä. Niin kauan kuin yksikin ihminen pelkää, ei rohkeuden sanoma ole tarpeeksi syvälle iskostunut. 

Rohkeus haluaa mukaan viisauden ja rakkauden, sekä uskon ja toivon. Yhdessä ne muodostavat sellaisen voiman maan päälle, että kaiken maailman ihmehahmot ja supervoimien kantajat jättäytyvät syrjään. Yllättävin on se, joka osoittaa eniten rohkeutta siihen nähden, minkä verran häneltä sitä osataan odottaa. Haavoittumaton supersankari on tylsä, kostonhengen virittämä hahmo takertuu korjaamattomaan asiaan tuhovimmalla. 

Pahan kohtaamisesta puhutaan kirjallisuudessa lukuisat kerrat. Taru Sormusten Herrasta -kirjassa Klonkun mieleen syöpyy aarteena sormus, vaikka hänestä muokkautuu sen takia raunionkuvatus. Heti ensihetkillä hän syyllistyy henkirikokseen saadakseen sormuksen. Pieni pala kultaa muuttuu hänen silmissään arvokkaammaksi kuin ystävä. ”Yksi sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee, se yksi heidät yöhön syöksee ja pimeyteen kahlitsee, maassa Mordorin joka varjojen saartama on.”

Vertauskuvallisesti pienellä kimpaleella maallisessa mielessä arvokasta kultaa on joihinkin niin paljon valtaa, että he alkavat sen vuoksi pimeyden vangeiksi. He juonikkaasti viestivät, että valo häikäisee, pysykää pimeydessä. Eivät he niin sitä sano. Eivät he kailota kaduilla kovaan ääneen: ”Tervetuloa voiman pimeälle puolelle”, aivan kuin ollen suuria Tähtien Sota -elokuvien ystäviä. 

Pimeyden kohtaaminen vaatii rohkeutta, mutta sille antautuminen on nöyrtymistä pelon energiaimurille. Olkaamme siis rohkeita hyvyydessämme ja pelokkaita vääryyden puolustamisessa.

Janne Kousa

 

Janne

 

Jaa artikkeli: