fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Kolumni: Sormushuolia

Rengastetuksi tuleminen on mukavaa. Ihme höpinää, että se kahlitsisi. Aivan sama kuin väittäisi, että lintujen rengastaminen on niiden vangitsemista. Silloinhan välitetään rengastettujen määrästä. Määrähän vaihtelee vuosittain.
Rengastettujen iässäkin on vaihtelua. Joskus rengastetaan melko nuori yksilö, toisinaan jo monet lennot lentänyt. Tai jos on niin kuin strutsi, ettei välitä lentämisestä, voi kyseessä olla vaikka junaillut yksilö.
Rengastetun tunnistaa rengastuspäivänä yleensä jännityksestä. Rengastukseen kytkeytyy puheita. Rengastus voi olla sen verran pitkä tapahtuma, että vähintään vettä on juotava. Yleensä kuitenkin juhlitaan alkumaljoilla. Osalla rengastus katkeaa elämän myrskyissä. Tulee siipirikkoisuutta. Voi olla, että jotakin lentää. Elämänmyrskyt minutkin aikoinaan palauttivat rengastamattomien joukkoon.
Jäi orpo tunne. Kyllä sormessa pitää sormus olla, kun kantaa sormustus pakkomus -geeniä. Voi toki olla niin, että se on itsekeksitty termi uutta rengastusta odottaessa. Niin tai näin, kunhan on sormus sormessa oikeinpäin.
Jotakin täytyi tehdä. Ei voinut kaikkia sormia jättää sormuksitta. Nettihuhuilu ei kirjoitushetkellä ainakaan ole vielä sen vertaa herättänyt huomiota elämän koivikossa, että olisi ketään uudestaan löytynyt rengastamaan ja rengastettavaksi. Se rajoitti, mihin sormeen voisi sormuksen liidättää.
Helpotuksen sormuksen puutteen ankeuteen tarjosi Kuusankoskella lopettanut koruliike. Hopeinen sormus lähti mukaan kuudella eurolla. Ei voi lallattaa, että markan maksoi vain, niin kuin Pentti Rasinkangas possusta.
Mutta voi miten sormuksesta on ollut huolta. Tallinnan matkalla lähti sormus sormesta irti ja putosi rinkkaan. Siitä sitten teatraalisesti harmittelin omaa surkeuttani, kun luulin kalliin rinkulan hukanneeni. Yksi sählä koin olevani, kun en arvosormusta onnistunut olemaan kadottamatta. Voi surkeuksien surkeutta. Automatkalla huomasin kyydissä ollessani, ettei sormus olekaan sormessani. Jälleen karkulainen löytyi.
Kotona viikko ennen vuosikymmenen viimeistä jouluaattoa tapahtui kliseisesti. Käsiä pestäessä tipahti sormus lavuaariin. Nerokkaan suunnittelun ansiosta ei arvosormus kuitenkaan tippunut viemäriin. Siinä sai jälleen huokaista helpotuksesta.
Tässä sormuksessa on jotakin kissankosketusta, kun se haluaa lähteä omille teilleen.
Monia ihania päiviä kaikille nykyisille, tuleville ja entisille rengastetuille ja heille, joilla rengastuksen asian on ajanut munkkirinkilän tai vesirinkelin nauttiminen, avaimenperä, hulahula-vanne tai jokin muu ratkaisu.
Janne Kousa

Jaa artikkeli: