fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Kolumni: Tolkkua sentään

– Saanko pitää sinua kädestä? Sopiiko jos silitän hiuksiasi? Saanko antaa pusun poskelle? Entä halata? Voinko taas silittää hiuksiasi?…
Järjenkäyttö on sallittua. Ei kai kukaan pidä järkevänä tuollaisen kyselysarjan jatkamista. Etenkään, jos eletään jo monetta vuotta parisuhteessa.
Ja yleensä ottaen esimerkiksi onnitteluhalaus on nopeasti ohi. Ellei satu olemaan hyvin läheinen tai halaamisesta pitävä lapsi. Harva varmaan myöskään lähestyy toista käsi ojossa kättelyä varten ja sitten siirtää toisen käden salamannopeasti antaakseen halin.
Samaan aikaan, kun pitäisi joidenkin mukaan pyytää lupa kirjallisena, jos on kovin lähellä toista, pidetään koskemattomuutta harmillisena asiana. Asian, jonka pitäisi olla hyvin jännittävä, voi saada rahalla ja nopeasti. Mutta ei tuo äkkinäinen ja nopea kestävyyttä.
Olisi jännittävää, kun voisi halata toista vuosikymmenet. Toki siinä täytyisi jotakin muutakin tehdä välillä. Mutta tokihan kirjoittaminen saattaisi jotenkin onnistua toisen ollessa sylissä.
Joskus sitä pakenee todellisuutta kuvitelmaan, että haluaisi valloittaa sydämiä kuin lisäelämiä etsivä tasohyppelyn sankari. On kuitenkin huomioitava, että joskus tulisi raja vastaan.
Jos aikanaan asuisi palvelukeskuksessa ja kulkisi keppi kädessä, niin sillä voisi toki varmistaa, etteivät sydän lääpällään olevat lemmennälkäiset asukit tuppaisi liian innokkaasti lähelle. Kuvitelmaa se kuitenkin on.
Tytöt jahtasivat minua viimeksi silloin kun olin alakoulussa, siellä Myllykoskella. Valkialassa jäi hormoonin hyrräyttämät puheet vain opon tunnille yläasteella. Olen tainnut hänet nähdä myöhemmin. Sanaakaan emme vaihtaneet. Taisi muisto menetyksestä tehdä liian kipeää, että sanaiseen arkkuun olisi uskaltanut avainta etsiä.
Hempeilyjä en tainnut muuten synnyinkonnuillani puhuakaan. Tosin yritystä taisi olla jo päiväkodissa. Jotenkin kuitenkin puhe meni siihen, että toinen menisi ensin naapurinpojan kanssa naimisiin ja sitten minun. Ei ole ilmoittanut, ovatko jo eronneet. Täytynee etsiä muualta. Ja toki toivon, että ovat yhdessä, mikäli olisi tavannut naapurin vaikka kaukaakin.
Kun itse saa välillä päivitellä, millaista seuraa sitä onkaan, niin kyllä siinä on riski, että yöllä tehdään toisen kanssa jotakin muuta kuin nukutaan.
Tosin täytyy kyllä myöntää, että kyllä minä joskus menneessä suhteessa nukahdin kesken toisen puheiden, eikä edes iltasatua lukenut.
Aina ei tarvitse olla mukava. Jos Arizonan kokoinen meteoriitti tulee maahan, niin silloin pussataan eikä pölistä luvista. Jos se kääntää suuntaansa niin voi tietenkin sanoa vaikka näin: – Otatko neito vastaan herrasmiehen moiskautuksen ja lupaat muistaa sen ainakin siihen asti kunnes seuraavan saat? – Ah tämä tuli niin yllättäen, mutta muistan sen varmasti kyllä pidempäänkin. Anna tulla senkin könsikäs.
Itse näen niin, että parisuhteeseen kuuluu lupaus läheisyydestä. Muuten voi ihan suosiolla etsiä vain kämppäkaveria.
Selvää on, ettei läheisyyttä ole milloin tahansa pakko heti antaa. Eikä läheisyyteen myöskään tule pakottaa. Mutta kyllä se harvinaista iloa tuntuu nykyään olevan, että vaimo kävelisi miehensä kanssa käsi kädessä.
Voinee mukailla laulua ja sanoa: – Joka aamu on Armi ja Jarmo uus. Että ei takuulla tule kahta samanlaista päivää. Vähintään päivämäärä ja päivien kasaantuminen elon villapaitaan pitävät siitä huolen.
Janne Kousa

Jaa artikkeli: