fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Kolumni: Valkoinen supersupermies

Maailmassa on ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että mieheksi syntyminen on etuoikeus. Erityisesti valkoihoisella miehellä kerrotaan olevan etuoikeutettu asema. Mitä se edes on? Jos raha tuo etuoikeutetun aseman, niin eikö sitten etuoikeutetuille pitäisi suunnilleen liukuhihnalta tipahtaa punainen tupa ja rosamundia tai muita potaatteja täynnä oleva maatilkku? Kun tummaihoisella naisella voi olla useampi miljardi, niin missäköhän asiassa hän on heikommassa asemassa kuin kadulla elävä mies?
Supermiehelläkin on heikkoutensa. Kauhea sentään, jos joku laulelisi hänelle: ”Kryptoniittia luokses tuodaan vaan…” Mutta, jos valkoihoisen miehen asema on etuoikeutettu ihan syntymästä lähtien, niin eikö hänen pitäisi olla supersupermies? Eihän nyt mikään kryptoniitti, lama, tauti, tai mikään voi viedä hänen asemaansa patriarkan voittokulkueen jäsenenä.
Kuuluessani itse useampaan syntymäperäiseen vähemmistöön, en imaise etuoikeutettua asemaa itselleni. Etuoikeuden hyväksyn siinä, että hienomotorisiin ja puheellisiin haasteisiin sain apua. Siinäkin, että vajaarakenteista aorttaläppää on tarkkailtu monet kerrat lapsuudesta lähtien.
Mutta mikä etuoikeus on siinä, että on täytynyt sopeutua puhujien joukkoon ja sitten miettiä, missä on sellainen, joka jaksaa kuunnella, jos saatan puheellisen papupadan porisemaan niin, että jatsahtelukin unohtuu koko kaupungissa? Yleensä olen kohtuupuhelias, mutta oikein innostuneena juttua voisi kyllä riittää kohti harmaahapsisuutta. Siis jos se sieltä tulee, niin sekunnillakin on jo lähempänä.
Mikä etuoikeus on siinä, että on tiennyt jo pitkään, että aikanaan on riski joutua leikkaukseen, joka tuskin on sieltä helpoimmasta päästä? Tai mikä etuoikeus on siinä, että lapsena hiihtäessä raikkaan ulkoilman haistaminen jäi välillä haaveeksi, kun täytyi naama hangessa tuntea lumen syleily?
Vai olisiko etuoikeus siinä, että voisi perustaa moniäänisen kuoron yksinään? Ainakin jos kyseessä on todellisia ja satuhahmoja imitoiva kuoro. Tai siinä, että piruetit jäivät taatusti armeijassa monen tupakaverin mieleen? Varsinkin silloin kun alikersantti oli juuri tullut tekemään iltaista tupatarkastusta.
Jokaisella on omat haasteensa, ja jokaisen kannattaa miettiä, minkä haluaminen on hyväksi.
Yhteisöllisyys on yksi sellainen asia. Omalla kohdallani olen huomannut, että mieliala on parempi, kun pureutuu omien haasteidensa ulkopuolelle. Jos keskittyy omiin pettymyksiin, on ihan varmasti mieli maassa.
Jos huomaa esimerkiksi jonkun asian haittaavan muitakin, voi huomata, ettei kyse olekaan enää pelkästään itsestä. Jos huomaa, että on saanut omiin ongelmiinsa apua, voi jaksaa auttaa ja vähintäänkin miettiä sellaisia, joilla asiat ovat huonommin.

Janne Kousa

Jaa artikkeli: