fbpx

Korvenkylän Kaksi puuta

Juha Tapio on tämän hetken laulaja-lauluntekijöistä parhaita, ellei jopa paras. Tekstit ovat runollisia, elämän makuisia ja viisaita, aina uutta avaavia. Kun niihin yhdistyy hauska ja lämmin tarina ja hyviä nuoria näyttelijöitä ja laulajia, tarjolla on parasta Korvenkylää.

Osa osasi varautua Korvenkylän kesäiltaan toppatakilla tai muuten lämpimästi. Osa haki väliajalla autolta lisää ylle. Torstai neljäs kesäkuuta oli aurinkoinen, mutta kesäksi kylmä. Viileys pakosti vaikutti tunnelmaan, mutta esiintyjillä se ei ainakaan näkynyt. Energian on oltavakin vahvaa, jotta on mitä jakaa.
Korvenkylän Nuorisoseura ry on tosiaankin nuorisoseura. Tilaa on, vaikka olisi oikeasti keski-iässä. Kuvaavaa on kuitenkin se, että näytelmässä Kaksi puuta huomauttaa ystävä päähenkilölle, että onhan tämän keski-ikäinen, vaikka on yleisön mielestä vielä kovin nuori.

Herttainen tarina

Tarinalla ei sinänsä ole mitään tekemistä Juha Tapion kanssa. Hänen laulunsa vain ovat Osku Valve ja Otto Kanerva saaneet istumaan tarinaan, ja hyvin ovatkin.
Vastakohtien vetovoima on vastustamaton, vaikka molemmat vastustavat ainakin tunnustamista. Aki Kelin ja Piia Jussila ovat suloisia naapuruksia. Harri on jämähtänyt järjestelmällisyys ja Marianne hersyvä taiteilija.
Valkealassa kasvanut taiteilija Hanna Peräkylä on näyttämörakenteissa korostanut hienosti kontrastia.
Molempien ystävät muodostava niin sanotun subrettiparin eli komediaversion toisiinsa ihastuneista. Kuvio on oopperoita myöten paljon käytetty, mutta toimii tässä hyvin.
Kyösti Vuorela on Ossina eli ”keksijänä” ihan hulvaton, todella uskottava. Erityiskiitos Eemeli Karjalaiselle, joka lainaa hänelle kulkupeliä. Linnea Kelin on Mira, jonka luonne poikkeaa huomattavasti ensivaikutelmasta, joka keskittyy ruokaan tottumattomuuteen ja vapaiden radikaalien välttelyyn.
Maria Urpalainen on täysin vastustamaton Amor, vaikka varsinkin Harri tätä yrittää vastustaa. Amor heittää illan parhaat paikallisvitsit. Haminasta voi arvata, mikä on mukana, Kouvolasta tietysti Ratamo, tai lähinnä sen paikka. Amor valittaa, kun tämä kaakko ei hänen hommissaan ihan Venetsialle pärjää. Hahmo on muutenkin sujuvan vallaton. Voisin kuvitella, että en edes yrittäisi vastustella tuollaista tarmoa.
Lyyli Aho on suloinen Suomi-neito. Katri Sinkkosen saa heittäytyä täysillä Destinyksi. Jukka Sinkkonen ja Anne Nurmela toimittavat näytösten alussa paikallisuutiset. Anne on myös, Mirja Nopasen ohella, höyrähtänyt kulttuurisihteeri, Kouvolasta tietenkin.
Meille on naurettu valtakunnallisesti, mutta tavalla, jossa oli helppo nauraa mukana. Ei käynyt kateeksi alueen lehtien tekijöitä, kun lehdet esityksessä mainittiin toisena paikallisena naurunaiheena. Paikallinen sovitus on joka tapauksessa onnistunut.
Paskahuumori ei yleensä ole minun lajini, mutta tässä nauroin. Luulenpa naurahtaneeni jopa ihan tarkoitetuissa kohdin muutenkin.

Liike elää ja laulu soi


Korvenkylässä on ohjaaja Jalle Niemelän lisäksi kaksi muuta voimahahmoa. Tällä kertaa täytyy erityisesti nostaa esiin koreografian tehnyt ja ohjannut Hilppa Lampi. Asetelma elää silloinkin, kun laulajat seisovat paikoillaan. Jokainen varsinainen liike tukee musiikkia luonnollisesti ja tarkasti. Ihan kuin olisi vain yhteen hioutuneita ammattilaistanssijoita myös näitä liikkeitä toteuttamassa.
Sami Viitalo sovittaa ja harjoittaa musiikin. Laatuun on jo opittu luottamaan. Kyösti ei ihan pärjää nuoremmille äänenkäytössä, mutta hyvin hänkin laulaa. Muut hellivätkin sitten eri tavoin korvia ja mieltä. Akin ja Linnean äänet ovat selkeän puhtaita, yksinkertaisesti kauniita. Piia laulaa vahvan persoonallisesti. Marian ääni on herkän helisevä. Laulujen jakokin istuu heidän äänilleen.
Mukana on 16 Juha Tapion kappaletta. Osin ne veivät huomiota näytelmältä ja näyttelijöiltä, kun keskityin sanoja kuuntelemaan ja jotakin talteen kirjoittamaan.
Talteen tulivat muun muassa: ”Onnelliset kulkee lätäköiden yllä.” ”Nauraa silmät veessä, päästää ulos kyyneleet.” ”Joka ainoa päivä on tänään.” ja ”Raikas tuuli puhalla… pois pilvet pinttyneet.” Muutama muukin ajatus jäi elämään.
Jotain niin oikeaa, Kelpaat kelle vaan, Meillä on aikaa, Ohikiitävää, Sinun vuorosi loistaa, Sydän rakastaa…
Lopussa Kaksi puuta vie tulevaisuuteen ja soi niin vahvana, että kertoon on pakko salaa yhtyä. Tuskin sitä muut huomaavat kuin ehkä joku näyttelijöistä. Arvostan selkeää loppua, jossa yleisö tietää, milloin on aika kiittää.
A&SK

Korvenkylä tanssii ja soi tänä kesänä Juha Tapion tahtiin. Tarina erilaisuuden vetovoimasta on hauska ja kaunis, viisaskin. Tilaa jää vain muutama penkki, vaikka ilta on erityisen kylmä.

Artikkelikuva: Erityisen hienoja ovat myös koreografiat, jotka elävät jopa pysähtyessään. Hanna Peräkylä on tehnyt teemaa ilmentävän lavastuksen.

Jaa artikkeli: