Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Kudinten kilinää

Taitaja osa II.
Juttusarjassa tutustumme valkealalaisiin taitajiin. Ilmianna taitaja toimitukseen toimitus(a)valkealansanomat.fi
.

 Valkealassa kodikkaassa asunnossa minut ottaa ovella vastaan Hanne­le Salonen. Olen saanut vinkin, että hänellä on käsityön taito.

Hannele Salonen mieleisessä puuhassaan. Kuva: Laura Parkko

Etenkin villasukkia syntyy hänen puikoistaan tiuhaa tahtia. Hänen etusormensa ihossa nä­kyy langan kulkema reitti.

– Hannele, kudotko sinä vai neulotko?

– Minä kudon. Olen syntyi­sin Hämeestä ja siellä kudotaan. Mutta minä kudon neuleita, ja neulon vaatteita.

Hannele tunnustaa olleen­sa alaluokilla hirvittävän huo­no käsitöissä. Muut tytöt sai­vat oman työnsä jo valmiiksi, ja Hannele oli vasta puolivälissä.

– Opettaja oli ihmeen kärsi­vällinen. Niistä minun yritel­mistäni tuli epämääräisiä nat­turoita, vaikka minulla oli kova into ja yritys. Minä olin kaiken kaikkiaan kömpelö, käsialakin oli surkea.

Hannelen äiti oli kylän om­pelija ja todella taitava kaikissa käsitöissä.

– Kops, omena putosi aika kauas puusta, Hannele nauraa.

Esimurrosiässä Hannele jat­koi sitkeästi käsitöiden harjoit­telua. Pikkuhiljaa ne alkoivat onnistua. Eteenpäin mentiin enemmän jääräpäisyyden, kuin innon avulla. Hannele opiskeli pianonsoi­tonopettajaksi, ja sai siitä itsel­leen ammatin. Pianon kosket­timilla sormet kyllä toimivat. Opiskeluiden vastapainoksi Hannele alkoi taas tehdä käsi­töitä.

– Ostin silloin ensimmäi­sen ompelukoneeni. Kun sain omia lapsia, ompelin heille pal­jon vaatteita. Sukkia aloin ku­tomaan vasta, kun oman äitini kädet eivät enää toimineet. Ai­emmin hän oli pitänyt minunkin lapseni sukissa.

Hannelen lapset asuvat jo omillaan ja Hannellella on aikaa kutoa. Käsitöitä tehdään silloin kun huvittaa. Jos ei hotsita, niin ei tehdä. Melkein aina hänellä on kuitenkin kutimet käsissään TV:tä katsoessaan.

Hannelella on jalassaan hä­nen omatekemänsä kauniit ku­vioidut sukat. Hän on piirtänyt niiden mallin itse. Niiden teke­miseen liittyi jonkin verran pur­kamista, uudelleen kutomista, taas purkamista ja vähän manai­lua, kunnes kauniit sukat olivat valmiit.

– Oli aika kova homma, kun näissä kulkee neljä eri lankaa rinnakkain. Ihan perussukkien tekeminen taas on vähän tylsää. On aina kiva etsiä jotain uusia malleja, ja piirtää itse kuvioita. Pinterestistä löytyy paljon vink­kejä.

Siilisukat

Kymmenisen vuotta sitten Hannelen tytär pyysi äitiään tekemään hänelle siililapaset, joista oli nähnyt kuvan. Hanne­le teki ja tyttären ystävä pyysi itselleen samanlaiset. Hanne­le teki toiset. Jossain vaiheessa hän päätti kokeilla siilisukkien tekemistä.

– Tein siilisukat ja kaveri­ni pölli ne saman tien itselleen. Aloin tekemään niitä vauvoille ristiäislahjaksi. Kun olin teh­nyt niitä noin 80 paria, lopetin laskemisen. Siitä on aikaa nyt kahdeksan vuotta. Niitä minulta edelleen pyydetään.

Hannelella idea sukkien kuvi­oon usein kehittyy sitä myöten, kun kudonta etenee. Erivärisiä lankakeriä on useissa koreissa makuuhuoneessa ja olohuonees­sa. Välillä Hannele tekee ”räsy­mattosukkia”. Silloin hän laittaa käden koppaan ja nappaa sieltä aina yhden jämälankarullan ja sitten taas seuraavan. Siitä syn­tyy räsymattosukkia.

– Minulla on aivan valtavas­ti lankoja. Aina kun saa jonkun idean, niin pitää ostaa jotain lan­kaa, mitä puuttuu. Siitä jää taas jämälankaa. Tämä on loputon kierre. Sitten teen taas räsymat­toja, mutta jotenkin langat eivät vaan koskaan vähene.

Lampaita ja possuja

Hannelen kodin nurkissa ei­vät sukat kuitenkaan kauaa van­hene, aina niille löytyy ottaja. Usein ystävät ja sukulaiset pyy­tävätkin häneltä jotain tiettyjä malleja. Useimmiten Hanne­le on valmis yrittämään, mutta varmaa onnistunutta lopputulos­ta hän ei kuulemma koskaan us­kalla luvata.

– Kun tein siilejä, kysyttiin teenkö possuja. Tein possusu­kat, ja kysyttiin voinko tehdä lampaat. Se homma meni vähän purkamiseksi, mutta vauva sai lammassukat.

Inspiraatio sukkien kuvioksi saattaa tulla mistä tahansa. Han­nelella on jatkuva kiinnostus uusiin malleihin.

– Saatan makoilla sohvalla ja nähdä kynttilälyhdyssä jonkun kuvion, minkä piirrän paperil­le kuviomalliksi sukkia varten. Ympäristöä alkaa katselema­na ihan uudella tavalla. Ulkona kulkiessakin silmät hakevat eri­laisia kuviota.

Aivojumppaa

Hannele ei kuulemma osaa oi­keasti piirtää. Väitettä tukemaan hän kertoo tarinan:

– Tyttäreni ollessa pieni, hän pyysi minua piirtämään hevo­sen. Tein työtä käskettyä ja lop­putuloksen nähdessään tyttäreni kävi itkemään. ”Äiti minä pyy­sin, että piirtäisit hevosen.”

Siksi Hannele tarvitsee välil­lä myös valmiita sukkamalleja. Valmiista ruutumallista hän te­kee melkein mitä vaan.

Hannele kokee, että kutomi­nen on hänelle sekä mukavaa ajanvietettä, että hyvää aivo­jumppaa. Etenkin monimutkai­sissa kuvioissa pitää koko ajan pysyä laskuissa silmukoiden määrissä.

– Nyt kun katsoin Iivon hiih­toa, tein ihan perus mustaa suk­kaa. Se valmistui hirmuista vauhtia. Aina mitä lähemmäs Iivo tuli maalia, sitä nopeammin liikkuivat puikot. Kavennus piti jättää myöhemmäksi, loppusuo­ra oli niin jännittävää.

  • Laura Parkko
  • Artikkelin villasukkakuvat: Hannele Salonen
Jaa artikkeli: