fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Kukilla iloa

Lasten ja aikuisten yhteisellä asetelmakurssilla Rosariumissa löysivät kukat ja koristeet yhteisen muotonsa kukkien ystävien taitavissa käsissä. Säestyksenä oli iloista keskustelua hyvässä kukkaishengessä. Tauolla pääsi herkuttelemaan.

Sarianne Solio ja floristi Inga Petrika neuvoivat Rosariumin alakerrassa kukkien asettelijoita. Sarianne Solio kertoi kursseilla hyödynnettävän kukkia sesongin mukaan. Keväisin tehdään leikkokukka-asetelmia, syksyllä ja joulun tullessa kransseja. Kursseilla tehdään kimppuja ja seppeleitä. Viherklinikalla istutetaan ja hoidetaan huonekasveja.

Pöydän äärellä aherrettiin värikkäiden kukka-asetelmien muodostamiseksi. 
Käytettävissä oli hempeänvärisiä nauhoja, jota Sarianne Solio on juuri ottamassa. 

Kasvi-iloa kautta vuoden

Kursseja Rosariumilla pyritään järjestämään mahdollisimman monipuolisesti erilaisille ihmisille. Ideoita miettimällä pyritään puhuttelemaan mahdollisimman laajaa asiakaskuntaa. Viherkasvien kasvattajat eivät välttämättä ole kiinnostuneita kukka-asetelmista. Viherklinikalla miehiä näkee todennäköisemmin kuin kukka-asetelmia taituroimassa.

Jotkut kurssit sopivat hyvin aloittelijoillekin. Aikuisille on myös vaativampaa tasoa. Vaikeammat tekniikat antavat mahdollisuuden kehittyä asetelmien teossa.

2019 tammikuussa aloitettiin kurssien pitäminen yläkerrassa. Viime tammikuussa alakertaan tehtiin remontti. Osallistujien määrä kasvoi ja tuli kyselyjä: -Eikö millään mahdu lisää?

Alakerrassa opetusta pystytään antamaan aiempaa useammalle kurssilaiselle. Hyvin kurssit täyttyvät, joten kannattaa olla ajoissa liikkellä. Hintaan kuuluvat materiaalit. Ja sitten saa kotiin juuri omanlaisia kukkaiskoristeita.

Sarianne Solio mainitsi yritysryhmille järjestettävän kukkakursseja. Pikkutytön syntymäpäivät vietettiin kukkia asetellen. Omat ystävät oli kutsuttu mukaan. Polttareihinkin yhdistetään kukkien asettelua. Naiselliseen tilaan on ihana tulla tekemään asetelmia ja jatkaa siitä polttarien viettoa.

Aikuisahertajista kysyin Suvi Taimistolta lempikukista. Suvi oli aiemmin kimppukurssilla. Suvin lempikukka vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Keväällä suosikki on tulppaani, kesällä enemmän luonnonkukat. Hän tykkää tehdä käsillä, askarrella ja tehdä käsitöitä. Hän pitää neutraaleista sävyistä, vaaleasta.

Helmikuun 28. päivän kädenjälkeä pääsi anoppi ihailemaan kukkayllätyksen myötä. Suvi on tehnyt aiemmin kransseja. Jos aiheesta tulee kurssi, hän saattaa mennä sille. Kurssilla mukavinta oli käsillä tekeminen ja luovuus.

JK

Valmiita asetelmia kelpasi ihailla. 
Pöytä oli vehreän värikkäänä kukista. 
Jaa artikkeli: