fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Kulissien takana

Kouvolan Teatterin 60-juhlavuoden kunniaksi järjestetään syksyllä 60[klubi] – Teatterimme tekijät -keskusteluiltoja, joissa yleisö pääsee tutustumaan kulissien takaiseen toimintaan. Illan juontajana toimii näyttelijä Satu Taalikainen.

Miten rakentuvat taianomaiset hetket, jotka vievät katsojan toiseen maailmaan? Näytelmät koostuvat monista pienistä osista ja useiden henkilöiden työpanoksesta. Onnistuneen näytelmän taustalla on satojen tuntien työ. Keskiviikkona 18.11.2020 eteemme astuu neljä teatterin taustajoukoissa toimivaa tekniikan ja suunnittelupuolen edustajaa.

Satu Taalikainen, Riku Hämäläinen, Leila Kosonen, Sanna Halme ja Iikka Kahri tarjoilivat innostavan ja kiinnostavan illan klubilla. Kuva: Laura Parkko

Monipuolinen puvustamo

Kauimmin tästä ryhmästä on talossa ollut puvustomestari Leila Kosonen. Pohjanmaalta kotoisin olevan Leilan teatteriura alkoi vuonna 1976. Hänellä oli takanaan kaksivuotinen ompelualan koulutus, kun Vaasan teatterissa avautui äitiyslomansijaisuus. Se oli menoa kertaheitolla.

-Kuvittelin, että työ on punaisten verhojen ompelemista, Leila nauraa.

Kosonen kouluttautui lisää alalle Kuopiossa ja työskenteli vuoden verran Sokoksen vaatekorjaamolla. Hän pääsi takaisin Vaasan teatteriin monipuolisiin töihin, mutta kaipasi erityisesti puvustuksen tehtäviin.

Vuonna 1986 avautui Kouvolan Teatterissa paikka puvustuksessa. Nyt vuosia tässä ammatissa on kertynyt jo 34 ja risat.

Puvustomestarilla työ alkaa tekstiin tutustumisella. Se luetaan useaan kertaan. Ensimmäiset palaverit pidetään yhdessä lavastajan, ohjaajan ja pukusuunnittelijan kanssa.

Hän tekee luonnoksia hahmoista, etsii materiaalia ja paneutuu näytelmän maailmaan. Pikkuhiljaa alkaa kokonaisuus hahmottua.

Äänimaailman ammattilaisia

Kouvolasta kotoisin oleva Riku Hämäläinen teki useita vuosia töitä Ylen palveluksessa. Hän tuli Kouvolan Teatteriin 90-luvun alkupuolella äänipuolen tehtäviin ja niissä vierähti kokonaiset 22-vuotta. Nyt Hämäläinen toimii teatterin käyttöpäällikkönä.

Äänitekniikan työ on monisäikeistä. Lähtökohtana voi olla realistinen ympäristö, jossa käytetään enemmän tehosteita. Subjektiivista kokemusta tarjoava äänimaailma peilaa enemmän tunnetiloja ja sitä on myös mielenkiintoisempaa tehdä.

-Ohjaajan kanssa selvitetään, mitä hän haluaa ilmaista. Sitten äänisuunnittelija sulkeutuu kammioonsa ja laittaa ohjaajalle aikaansaannoksia kuultavaksi, Riku kertoo.

Äänen ja valon yhteistyö on näytelmässä erittäin tärkeää, ne kulkevat käsikädessä.

-Ääni- ja valopuoli hierovat painotuksia viimeiseen asti. Alku, loppu ja vaihdot pitää sujua tyylikkäästi, Riku painottaa.

Lavasteiden ihmeitä

Skenografi Sanna Halme tuli Kouvolan Teatteriin kolme vuotta sitten. Sanna innostui teatterityöstä oltuaan oppisopimuksella kotikaupungissaan Kuusankosken Teatterissa.

Sanna Halme valmistui vuonna 2012 Taideteollisesta korkeakoulusta ja jatkoi opiskelua vielä kuvataiteen maisteriohjelmassa.

Kun työn alle on tulossa uusi näytelmä, Sanna lukee tekstin ennen ensimmäistä palaveria ja tekee mielikuvistaan muistiinpanoja. Ohjaajan kanssa etsitään yhteinen maailma ja tyylisuunnat.

Sanna purkaa tekstin itselleen kohtauksiin. Mikä on kohtauksen keskeinen sisältö, sen henkilöt, mitä puhutaan, mitä toiminnallista tapahtuu, mikä vuorokauden aika ja jopa säätilaa mietitään. Sanna paneutuu näytelmän aikakauteen myös tekstin ulkopuolelta.

Sanna Halme rakentaa pienoismallin lavastuksesta. Hän selvittää, mitä voi hyödyntää jo olemassa olevista materiaaleista, paljonko on käytettävissä varastotilaa, millainen on budjetti ja paljonko henkilökuntaa teknisellä puolella on käytettävissä.

-Tekemiselle on paljon reunaehtoja, mutta se helpottaa ja selkeyttää samalla suunnittelua, Sanna sanoo.

Kun lavastus on todettu toimivaksi, pidetään mallipalaveri, jossa teatterin puolesta hyväksytään suunnitelma, jonka jälkeen se lähtee verstaalle toteutettavaksi.

Oleellista on keskustelu muun suunnittelutyöryhmän kanssa. Jokaisen osa-alueen ei tarvitse kertoa samaa asiaa, vaan ne tukevat toisiaan ilmaisussa.

Musiikki vei mennessään

Kapellimestari Iikka Kahri tuli Kouvolan Teatterin orkesteriin soittamaan klarinettia ja saksofonia silloisen kapellimestari Ari Ismälän houkuttelemana.

Entisen Anjalankosken alueelta kotoisin oleva Iikka aloitti jo hyvin nuorena musiikin harrastamisen. Yläasteella hän soitti soittokunnassa, rockbändissä ja iskelmäkeikoilla. Lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan.

-On ollut eduksi tässä työssä tuntea eri tyylilajeja, Iikka toteaa.

Kahri jakaa työt neljään eri kategoriaan: musikaalit, suomimusikaalit, sellaiset mihin hän tekee itse musiikin ja neljäntenä puhenäytelmät.

Musikaaleissa konsepti on jo valmiiksi pitkälle mietitty ja teettää siten kapellimestarille aika vähän lisätyötä. Usein lauluja lyhennetään ja sovitetaan pienemmälle orkesterille.

Suomimusikaaleja kutsutaan jukeboxmusikaaleiksi. Esimerkiksi Kirka on tällainen. Kapellimestari saa materiaalin ja alkaa miettiä, miten se tukee näytelmää. Johonkin kohtaukseen saatetaan ehdottaa vaihtoehtoista kappaletta. Tämä on pykälää luovempi prosessi.

Kolmannessa kategoriassa Iikka kertoo ottaneensa aika paljon vapauksia musiikin tekemiseen. Hän säveltää kappaleet ja esittelee ne sitten ohjaajalle.

Puhenäytelmässä tuodaan musiikilla tunnelmaa näytelmään. Se on enemmänkin taustamusiikkia, mitä katsoja ei edes välttämättä tiedosta sävelletyksi musiikiksi.

Unelmien produktio

Leikitään, että Kouvolan Teatteriin tehdään jukeboxmusikaali, Moulin Rouge. Vuonna 2001 ensi-iltansa saanut elokuva kertoo nuoresta kirjailijasta, Christianista, joka rakastuu Moulin Rouge -kabareen näyttelijään ja kurtisaaniin, Satineen.

Elokuva on täynnä yksityiskohtaisia lavasteita, värikylläisyyttä ja tietysti paljon musiikkia.

-Haasteellista tällaisessa on löytää näytelmälle oma juttu samalla kunnioittaen alkuperäistä elokuvaa, puvustomestari Leila Kosonen sanoo.

Skenografi Sanna Halme on nähnyt elokuvan, mutta ei katsoisi sitä uudestaan. Pukusuunnittelijan ja ohjaajan kanssa lähdettäisiin miettimään, onko Kouvolan versio viitteellinen vai runsas, mikä olisi tyylilaji näytelmään.

Riku Hämäläinen toimii myös teatterin työturvallisuuspäällikkönä, hän määrittää mitä saa tehdä ja mitä ei. Moulin Rouge -tyylinen produktio olisikin haasteellinen.

-Työturvallisuuteen teatterissa ei ole standardeja. Pitää osata itse soveltaa ja tutkia turvalliset työtavat siten, että pykälät täyttyvät, Riku kertoo.

Äänipuolella tämän näytelmän toteutus vaatisi paljon keskustelua kapellimestarin kanssa. Tällaisessa suuren mittakaavan musikaalissa pitää miettiä tarkkaan, miten kaikki toimii. Langattomia mikrofoneja ei riitä kaikille, joten niiden jakaminen ja vaihdot täytyy suunnitella tarkoin.

Näytelmässä tarvittavia ääniä ei juurikaan löytyisi valmiina, vaan työtunteja niiden tekemiseen olisi hyvä varata runsaasti.

-Ääniä tehdessä alkuperäisen lähteen ääni ei kuulosta nauhoitettuna oikealta. Usein ääni toteutetaan täysin toisella tavalla, esimerkiksi tuuli tehdään paperipussilla, Riku paljastaa.

Kapellimestari Iikka Kahri lähtee liikkeelle realistisesti. Todennäköisesti asia menisi niin, että Moulin Rouge -teatteriversio olisi tehty jo jossain muualla.

-Minulle tulisi pahvilaatikollinen nuotteja. Tuossa se musiikki on, älä riko itseäsi. Käytössä on seitsemän henkinen bändi. Jaahas, tehdäänpäs taikoja, Iikka nauraa.

Muistoja

Leila Kososen tullessa taloon teatterin johtajana oli Ilmari Siitonen. Lauri Väärä oli Leilan mukaan persoonallinen johtaja. Tällä hetkellä johtajana toimiva Tiina Luhtaniemi on hänen mielestään ehdottomasti paras johtaja, mitä Kouvolan teatterissa on ollut.

Leila muistelee hassua tilannetta, mikä sattui teatterin puvustamossa. Leila oli aloittanut paaston, ja oli menossa sen kolmas päivä. Olo oli hieman heikko, ja hän päätti mennä hetkeksi huilaamaan puvustamoon ison pöydän taakse.

Leila pisti pitkäkseen lattialle. Käytävästä alkoi kuulua ääniä, ja Raimo Räty ilmestyi paikalle mukanaan vieraita, joille hän piti esittelykierrosta teatterilla.

-Äiti, katso! Tuolla on jalat, kuului lapsen kirkkaalla äänellä.

Riku Hämäläinen kertoo Kai Hyttisen ja Kristiina Elstelän jakaneen keskenään vallattoman huumorintajun. He näyttelivät yhdessä Zorbaksessa, ja teksti eli aika vapaasti. Ääni- ja valopuolella näytökset olivat pientä selviytymistaistelua. On haastavaa, kun näyttelijät hyppäävät iskujen yli.

-Mutta se on yksi elävän teatterin iloja, Riku toteaa.

Joskus orkesteri soittaa kokonaan eri huoneessa, niin sanotuissa studio-olosuhteissa. Ääni tulee reaaliaikaisena kuulokkeisiin lavalta. Iikan ollessa soittajana Kotkassa, My Fair Ladyn ensi-illassa katosi kaikkien näyttelijöiden mikrofonien äänet. Kapellimestari Ismälä näki ruudulta, mitä lavalla tapahtuu ja ohjasi orkesteria sen perusteella.

Tekeminen on muuttunut

Vaatimustaso on noussut. Puvustamossa vaatteiden määrä on noussut, ja on paljon pikavaihtoja. Esitystekninen puoli on kilpajuoksussa näyttämömekaniikan yleisen kehityksen kanssa.

Kaikkien on vastattava haasteisiin, ja pitää omaksua paljon uutta. Perustyö on pysynyt samana, mutta keinot ovat muuttuneet. Samalla mahdollisuudet ovat kasvaneet.

Skenografit voivat toteuttaa nykyään pienoismallit 3D-ohjelmilla. Kaikki piirustukset voi tehdä tietokoneella.

-Minussa asuu vanhempi ihminen, haluan tehdä käsityönä pienoismallin. Ajattelen konkreettisesti pienoismallin kautta, Sanna kertoo.

Musiikkipuolelle helpotuksen tuo se, että nuotit voi laittaa nettiin, eikä niitä tarvitse tulostaa. Esityksessä soittajilla on tätä nykyä kuulokkeet päässä, joka tuo tiettyä laatua soittamiseen.

Riku kertoo, että ennen äänet tehtiin nauhureilla. Kun Kouvolan Teatteri alkoi identifioitua musiikkiteatteriksi, alettiin panostaa myös äänentoistoon.

Parasta ja pahinta

-Parasta on luovuus ja vapaus, Leila toteaa.

Pahinta on kiire, kun on monta näytelmää peräkanaa. Silloin tekeminen on suorittamista ja pää lujilla.

Rikun mukaan äänisuunnittelijalle on unelmaduuni olla teatterissa töissä. Usein työhön uppoutuu siten, että työasiat pyörivät jatkuvasti päässä. Ajatuksia on vaikea pysäyttää.

Myös Sannalle ihaninta teatterityössä on luovuus ja erilaisiin maailmoihin uppoutuminen. Kun näytelmän ensi-ilta koittaa, Sanna siivoaa kotinsa, nollaa tilanteen.

Iikka saa iloa oman kädenjäljen näkemisestä ja kinkkisten ongelmien ratkaisemista.

-Parasta tällaiselle putkiaivolle on töiden projektimaisuus, Iikka vitsailee.

Tylsintä työssä? Ei, tämä on mahtavaa!

  • Laura Parkko
Jaa artikkeli: