Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Kylmää menoa

Tykkimäen saunalla on tänä talvena jo kahdesti tarjoutunut mahdollisuus osallistua talviuintikisoihin saunalipun hinnalla.

Marraskuussa osallistujia oli parisenkymmentä. Itsenäisyyspäivän jälkeisenä lauantaina oli osallistujia marraskuista kertaa enemmän. Kolmannet kisat järjestetään tammikuussa. Matkoina ovat 25 ja 50 metriä. Hiukan voi pituus jäädä vajaaksi.

Kaikkien kisaajien kesken arvottiin palkinto. Lapsille lyhyemmän matkan uiminen tai kastautuminen toi pienen palkinnon. Rennoissa kisoissa on hyvä mahdollisuus kokeilla lajia. Kilpailut järjestivät Tykkimäen saunan kanssa yhteistyössä Likolammen Talviuimarit ja Sukellusseura Vesikot.

Ajanottoa varten mentiin laiturille. Kaiteesta oli syytä pitää kiinni.

Varokaa jäätä!⁣

Joulukuisena kisapäivänä sää ei ollut mukavin mahdollinen. Veden lämpötila oli nollassa. Tihkusade ja tuuli varmistivat, että saunaa käytettiin. Itse sai päättää, kävikö saunassa jo ennen uintia. Uinnin jälkeen sai myös kuumaa mehua.

Sari Sipari Likolammen talviuimareista mainitsi terävästä jäästä. Peite oli hyvin läpikuultavaa. Jään takia oli syytä katsoa, minne ui. Saunominen paljasti erään kilpailijan saaneen jäästä nirhaumia käteensä uintilinjan vedettyä sivuun. Sari kertoi itse aiemmin saaneensa nirhaumia jäästä. Voiteella verentulo lakkasi.

Sari Sipari kertoi myös helmikuussa tulossa olevista SM-kisoista. Terminä SM pelottaa joitakin. Kisoissa on kuitenkin ikäsarjat, joissa voi uida oman ikäisiä vastaan. Saunaan kannattaa mennä vasta kilpailusuorituksen jälkeen. Kuivalla iholla ei tunnu niin kylmältä lähteä veteen kuin saunasta hikisenä.

Matti Julkunen on avantouinnin konkari. Harraksena hän aloitti avantouinnin jo yli 55 vuotta sitten. 1991 hän alkoi kilpailla. Yhteen MM-kisaan menemisen hän joutui perumaan. Yhdet SM-kisatkin jäivät väliin. Mitaleita Matille on kertynyt viisikymmentä MM ja SM-tasoilta. Maailmanmestaruuksia hänellä on neljä ja SM-kultaa neljätoista. ⁣

Matti Julkunen näytti avantouinnin mallia vankalla kokemuksella.

JK

Artikkelikuva: Marko ja Juuso Virtanen olivat hyvin tasaisia kilpailijoita. Kertauinti ei kummallekaan riittänyt.

Jaa artikkeli: