fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Lapsille kulttuuria

Helmikuussa Kouvola-talon aulassa oli esillä Lasten kulttuuriviikkojen julistekilpailun töitä. Kilpailutöistä valittiin esitteen kansikuvaksi iloinen ja taiteileva pingviini. Sen taiteilivat Oona Hännikäinen ja Teresa Kotilainen Kotkasta.
Suomen Lastenkultuurikeskusten liitto haluaa nostaa esiin lastenkulttuuria. Sillä tarkoitetaan ammattilaisten lapsille tuottamaa ja lasten kanssa yhdessä tekemää kulttuuria. Siihen kuuluu myös esimerkiksi leikkiin perustuva, lasten luoma kulttuuri. Laadukkaaseen lastenkulttuuriin kuuluu saavutettavuus, lapsilähtöisyys ja taiteellinen korkeatasoisuus.
Näihin lastenkulttuurin laatuperiaatteisiin ovat sitoutuneet Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton jäsenkeskukset.
Kulttuuripalvelut kuuluvat kaikkien lasten oikeuksiin asuinpaikasta ja sosioekonomisesta taustasta riippumatta. Kulttuuritoiminnan merkitys lapsen hyvinvoinnille tunnustetaan laajasti. lasten ja perheiden kulttuuripalveluille on valtava kysyntä. Lapsuus on oma täysipainoinen elämänjakso, ei vain välivaihe kohti aikuisuutta.
Kymenlaakson ja Loviisan alueella Lasten Kulttuuriviikot järjestettiin jo 38. kerran. Tarjolla oli niin ilmaistapahtumia kuin maksullisiakin. Suuri osa tapahtui päiväkodeissa ja kouluissa.
– Lasten kulttuuriviikkoja järjestää Koppa -lasten ja nuorten kulttuuriverkosto. Siihen kuuluvat Kouvolan lisäksi Pyhtää, Virolahti, Hamina, Kotka, Loviisa ja Miehikkälä. Koppa on ollut valtakunnallisen lastenkulttuurikeskusten verkoston jäsen vuodesta 2009, kertoi nuorisotoimenjohtaja Leena Ruotsalainen Kotkan kaupungilta.

Geometrisillä kuvioilla ja väreillä voi saada aikaan hyvin erottuvan työn. Vierellä hehkuvan lämpimiä taustasävyjä tummille hahmoille antaa kuvaus ystävyydestä.
Discopallo viestii tanssimisesta. Harva tietänee, että Aku Ankan toinen etunimi on Fauntleroy. Ilmeisesti tämä kytkeytyy Frances Hodgson Burnettin klassikkoon Pikku Lordi, jonka alkuperäinen nimi on Little Lord Fauntleroy. Toinen nimi saattaakin juontua yhtäläisyyksiin vaatetuksessa.

Piirroksia

Näyttelyssä oli esillä oppilaiden piirroksia Korkeakosken, Utin, Naukion, Kirkonkylän, Virojoen, Teutjärven, Hirvikosken, Valkon ja Kyminkartanon kouluista. Naukio on yhtenäiskoulun nimellä. Lisäksi olivat edustettuina Pyttis svenska skola ja Isnäs skola. Osa oli yksin tehtyjä, osa kahdestaan. Tekijät olivat ykkösluokkalaisista kutosiin.
Hunajapurkkia kantava karhuhahmo, itseään soittava soitin, ystävyys ja muut hurmaavat aiheet tulivat esiin lasten värikkäissä töissä.
JK

Sirkus näkyy aiheena useissa piirroksissa.
Aurinko on tässä työssä huomattavan kokoisena. Ystävyys ei katso aikaa. Tämähän ovela soitin on, kun itseään soittelee.
Jaa artikkeli: