fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Lauantain toivotut hurmasi yleisön Tirvan lavalla

Kolme huippumuusikkoa viihdytti kansaa Tirvan lavalla Elovalkeiden illassa.

Heijastus eli ”Meri peilin lailla” aloittaa Lauantain toivotut Tirvan lavalla. Seppo Hovi käy soittamaan tuttua säveltä. Sanoja soljuttaa Hannu Lehtonen. Mari Palo yhtyy taustalla soinnuttamaan kertosäettä.

Seppo Hovi tietää ja muistaa kaiken viime vuosisadan viihdyttäjistä niin, että minkäänlaista käsikirjoitusta juontoihin ei tarvita. Ne tulevat selkäytimestä yhtä sujuvasti, kuin sävelet pianon kielistä.

Laulut sentään on sovittu. Solistit ihastuttavat yleisöä vuorotellen ja yhdessä. 50-luvulla viihdytään konsertin alkupuoli kokonaan. Toinen puolisko etenee melkein vuosituhannen vaihteeseen.

Hannu Lehtonen, Mari Palo ja Seppo Hovi tarjosivat Tirvan lavalla unohtumattoman illan, vaikka sitä ei lauluna sinänsä kuultu.

Operetista

– Optimistista, että olette tulleet, Seppo Hovi toteaa ennen kuin kertoo ensimmäisen 50-luvun sävelmän. Hän hahmottaa, että silloista jälleenrakennuksen aikaa koetaan nyt henkisellä tasolla.

Puheessa vilisevät 50-luvun kappaleet sekä niiden tekijät ja esittäjät. Reino Helismaan Seppo kertoo tehneen noin 5000 laulua.

Säveltäjänimistä vahvimmin esiin nousee Toivo Kärki. Heitä ennen kuullaan kuitenkin operettia, josta Seppo toteaa, että kulttuurieliitti lakaisi sen sivuun. Hän arvioi syyksi sen, että laulajan täytyy laittaa kaikki osaaminen peliin ja olla samalla iloinen ja eroottinen.

Leharin viimeiseksi jääneestä oopperasta kuullaan kuumia suudelmia. Jos Mari Palon ääni soi tässä vielä kovaa ja korkealta, ihanan mukautuvia ja pehmeitä sävyjä tulee riittämiin illan edetessä.

Vuonna 1930 Savonlinnan oopperajuhlilla ensiesitetystä Talkootansseista oli mukaan valittu Pentin serenadi. Hannu Lehtonen pääsee heti käyttämään äänensä lumovoimaa.

Asemasota-aikana kävi jokaista elokuvaa katsomassa keskimäärin 400 000 ihmistä. Elokuvien musiikista jäi kansan muistiin monta hittiä. Yksi niistä oli Kipparikvartetin laulama Carmencita.

Lauantain toivotut levyt -konsertti oli loppuunmyyty.

Viihdytystä

Seppo Hovi kertoo, että rauhan tultua ei ollut vastaavaa viihdytystehtävää. 50 prosentin huvivero laski, jos aluksi oli laadukasta ohjelmaa. Laadun tarkasti nimismies. Jokainen orkesterin jäsen esitti jotakin. Autokuskikin saattoi esittää vitsejä tai tehdä taikatemppuja.

Tirvalla kuullaan diplomin saksofonilla suorittaneelta Hannu Lehtoselta sellaista virtuoottisuutta, että nimismies olisi varmasti katsonut muun ohjelman tasoa läpi sormien. Jos kiisivät sormet saksofonilla, yhtä huimaa keveyttä kuului koskettimista.

Seppo Hovi heittää taputusten ja vihellysten lomaan, että Valkealan Sanomista voidaan lukea, että esityksen jälkeen kuultiin hajanaisia bravo-huutoja. Yhdessä yleisön kanssa pidämme huolta, että tämä vanhan tarinan uusittu versio osoittautuu todemmaksi kuin alkuperäinen.

Yleisö sai nauttia kaksi pitkää settiä vanhaa kunnon musiikkia.

Jazzia ja muuta svengiä

50-luvun lopulla kaupunkilaiset orkesterit soittivat jazzia. Siltä ajalta ovat Suklaasydän, Ranskalaiset korot ja lintumaan kehtolaulu eli Lullaby of Birdland.

– Muutama jalostetun äänikoulun läpi käynyt osaa kanavoida osaamistaan jazzin svengiin, Seppo toteaa. Mari Palo on yksi heistä. Svengi on niin intensiivistä, että nuottiteline ei kestä. Soitto kuitenkin jatkuu, joten päätellään, että Seppo ei osaa lukea nuotteja.

Sepon mukaan Utti ja muu Kymenlaakso olivat sodan jälkeen jazzin ydintä. Kotkaan suunta vie Junnu Vainion myötä. Hän kirjoitti erityisesti kaipuusta saada soittaa jazzia, joka 60-luvulla lähes katosi. Janatuinen pääsee ääneen. Uskomaton soolo toteutuu esityksessä. Tämä kappale kuvaa hyvin tuon ajan kykyä kertoa ja kuunnella lauluissa kokonaisia elämäntarinoita.

Kansainvälistä

Junnun jälkeen jää ensimmäiseen puoliaikaan tilaa vielä 50-luvun puolivälissä rantautu-neelle kansainväliselle populaarimusiikille. Vuosikymmenen alkupuolella olisikin ollut vaikea mahtua Tapio Rautavaaran, Metrotyttöjen ja Olavi Virran väliin.

Repe Helismaa teki suorista käännöksistä lauluja, joihin hän ujutti alkuperämaan kulttuuria. Yön syli hellä soi duettona, mistä yleisö kiittää sydämestään.

Mari jatkaa unelmia kappaleella Somewhere, minkä jälkeen Seppo siirtää ajatukset Memphisiin, jossa Elvis kasvattaa suosiotaan. Entinen pullakuski tekee tosin levyn vasta 1959. Paavo Einiön ennustus, että mambo syrjäyttää rockin, ei sitten ihan toteutunut, mutta Tirvan lavalla Hannu lurittelee Hei, mamboa ja Seppo vetelee uskomatonta rytmiä selkäytimestään.

West Side Storyn jälkeen päästään kuvittelemaan vuoden 1959 elokuista Linnanmäkeä, jossa vuoristorata on seisautettu, vaikka paikalla on 25 000 nuorta. Kohta Paavo Noponen raportoi, että joka kerta Paul Ankan laulaessa love tai destiny, nousee tyttöjen parvesta kuin miljoona tervapääskyä.

Veteraanin – epäkuntoa ihmettelevälle – antaman nasevan vastauksen jälkeen on aika päättää ensimmäinen puoliaika suruisiin venäläissävelmiin.

Elokuinen iltapäivä oli viileä ja ovi pidettiin auki, jotta happi riittää.

Takaisin vauhdilla

Väliajan jälkeen kiitos kaikuu ja svengi alkaa heti. Liikkeelle lähdetään nopeasti. ”Kun auto on sulla alla…”
Brasilian lattarin Paul Ankan olemus löytyi Miss Suomesta 1958 eli Pirkko Mannolasta. Hänen pirteytensä istui lauluihin. Mari Palo melkein imitoi.

Kauko Käyhkön itselleen kirjoittaman serenadin suven raikkaus sopi iltaan täydellisesti. Hannu vaihtaa tunnelman haaveellisuuteen.

Nuorista naistähdistä löytyi kansainvälinen ote rytmiin ja tekstiin, myös alkuperäisellä kielellä. Valovoimaisimman osaajan elämä alkoi 60-luvun lopulla mennä solmuun. Rauno Lehtinen tarttui Mikko Halijoen tekstiin. Rauno huomasi väärän tien ja totesi antaessaan laulun Laila Kinnuselle, että kaikki meistä tarvitsevat joskus toisen tukea. Niin ovat toiset meistä jatkoi surusilmien linjaa.

Reino Helismaan elämän loppusuoralta saadaan itsensä armahtava testamentti. ”Kun mielessäni kuljen puiston hämärään”. Nuoruuden siivistä ja pilvilinnoista päädytään tuhkaksi palaneeseen liekkiin ja tyyneen rauhaan menneisyyden kanssa.

60-luvun loppu toi toisenlaisen äänenmuodostuksen poliittisten laulujen myötä. Aatteen paloon hukkuivat monet musiikin helmet. Niistä ja Asfaltti­lam­paista nousee esiin kaunis serenadi, Sinua, sinua rakastan. Upea runo soi Hannu Lehtosen tulkintana rauhaisan eleettömästi.

Mari Palo tarjoaa viitteitä Barbra Streisandiin, vie Kuuban kuumiin tunnelmiin, unelmoi anteeksiannosta ja Buenos Airesiin vahvan Marian silmin. Unelmista puhuttaessa yleisö tuntuu huokaavan, kun päästään sanoihin, joissa elämä on tappanut unelmat. Mariassa taas piano iskee rytmiä, jalka lattiaa ja yleisö hullaantuu.

Hannu Lehtonen tarjoaa Olavi Virtaa ja Hopeista kuuta, mistä yleisö heti kiittää. Saksofoni viiltää sieluun asti. Kaipaus vastaa aina huikean leikilliseen loppuvenytykseen asti.

Esiintyjät kiittävät ”valtavirtojen ulkopuolella leijuvaa” ohjelmistoa kuulemaan tullutta yleisöä. Kiitos on hyvin suomalainen. Aleksis Kiven tekstiin on Oskar Merikanto luonut Sepon sanoin sielua hivelevillä säveliä. Siinä hän on asian ytimessä, sillä Onnelliset on Suomessa todennäköisesti esitetyin duetto.

Ihanan kehtolaulun jälkeisen ylimääräisen sijoitan mielessäni Oopperan kummitukseen. Yleisö lähtee kotiutumaan normaalia arkipäivää huomattavasti korkeammalle virittyneenä.

• Teksti: Auli Kousa
• Kuvat: Seppo Kousa

Artikkelikuva: Mari Palolla on klassisen laulun koulutus. Ääni soi yhtä hyvin, jos ei jopa paremmin, niin jazzissa kuin vaikka laulelmissa. On melkein sama, ottaako Hannu Lehtonen käsiinsä saksofonin vai soittaako omalla äänellään. Molempia on nautinnollista kuulla.

Kiitos musiikista!
Ilta hurmaa kuulijat kerrassaan.
Soivat sävelet onnen ja kaihon maan.
Jazzin poljento kaukaa tai läheltä soi.
Mambo hymyn jo kuulijan huulille toi.
Laivat tarinat satamaan kantavat.
Siivet unelmalinnoja rakentavat.
Mitä suruja päivällä ollut lie.
Tämä kolmikko jokaisen onneen vie.

Auli Sinikka

Jaa artikkeli: