Docendon julkaiseman kirjan nimi, Hannu Hautala – Legendan perintö, ei ole liioittelua. Hän on todellakin legenda.
Hannu Hautala on toiminut vapaana luonnonvalokuvaajana usean vuosikymmenen ajan ja on tullut tunnetuksi myös omista kirjallisista tuotoksistaan.
Hautalan kirjoja on julkaistu suomen ohella ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja japaniksi. Hän on saanut valokuvateoksistaan lukuisia palkintoja ja tunnustuksia.
Legendan aineksia on myös valokuvaaja Juha Metsossa, joka on kuvannut kirjaan Hautalaa heijastaen hänen vartaloonsa Hautalan ottamia valokuvia.
Metso on Kymenlaaksosta lähtöisin oleva palkittu kuvaaja. Hänen nerokkaita kuviaan on voinut nähdä useissa lehdissä ja medioissa. Metso on myös vakuuttava ja vaikuttava taidevalokuvaaja.
Hänellä on ollut useita valokuvanäyttelyitä. Toivon, että jossain vaiheessa päästään lukemaan kirja Metson elämästä. Sen verran vauhdikas ja mielenkiintoinen henkilö hän on.
Kirjan tekstin on taidokkaasti kirjoittanut Anna-Stina Nykänen. Hän on Helsingin Sanomien toimittaja. Hänet tunnetaan kolumnistina, humoristina ja kansakunnan mielialoja luotaavien esseiden kirjoittajana.
Kaikki tämän kirjan tekoon osalliset ovat alansa kärkeä, joten kirja ei voi mennä pahasti pieleen. Näin ei tietysti käykään.
Kirjassa päästään kirjaimellisesti Hautalan iholle sekä Metson kuvien, että Nykäsen tekstin kautta. Kirja on pohdiskeleva teos, jossa Hautala kertoo haaveistaan, rakkaudestaan luontoon ja valokuvaukseen ja vaimoonsa.
Kirjassa takakannessa kysytään: Miksi juuri Hannu Hautalasta tuli luontokuvauksen mestari, vaikka kukaan ei häntä kannustanut? Miten hän loi kansainvälisen uran? Miten hänen vaikutuksensa näkyy ja tuntuu seuraavissa sukupolvissa?
Näihin kaikkiin kysymyksiin saa kyllä vastauksen kirjassa Hautalan kertomina tarinoina. Kirja ei ole pelkästään luontokirja, eikä pelkästään henkilökuva. Se on molempia ja paljon muuta.
Hautalan elämä ja kokemukset voivat toimia inspiraationa ja kannustimena kenelle tahansa, joka etsii rohkaisua omille valinnoilleen. Helppoa se ei ole, eikä Hautalakaan ole siitä yksin selvinnyt.
Kun olen keskustellut kirjasta muiden lukijoiden kanssa, on ilmennyt ainakin yksi yhteinen nimittäjä. Kirjaa on vaikea laskea käsistään, vaan se tekee mieli lukea yhdeltä istumalta.
- Laura Parkko
