fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Luonnonystävä

Valkealakoti on saanut uuden johtajan. Satu Vahter on Kuusankoskelta.

Valkealakodin uusi johtaja Satu Vahter kertoi, että kuntoilusta saa merkinnän vihkoon. Iloisen värikäs kuntokirja on helppo huomata. Eniten liikkunut palkitaan sadonkorjuujuhlissa, jotka pidetään elo-syyskuussa. Rantapolulla on rasteja, joissa tiedustellaan, mitä tai keitä kuvissa on.

Satu työskenteli vuodenvaihteessa muutaman kuukauden Kaunisnurmella johtajana. Hän siirtyi yksityisestä yrityksestä kaupungin palvelukseen.

Satu Vahter viihtyy Valkealakodissa todella hyvin.

– Paikka on aivan ihana, etenkin kesällä. Toiminta jakautuu Valkealakotiin, Mäntylään ja kotihoitoon. Lisäksi alueella on päivätoimintakeskus. Kesän ohjelmaan kuuluu esimerkiksi juhannusjuhla.

Satu Vahter

Yhteistyötä tehdään monien tahojen kanssa. Päiväkodit käyvät paljon vierailulla. Parhaimmillaan yhdessä asukkaiden ja työntekijöiden kanssa on aikaa viettänyt yhteensä 50 henkeä, päiväkotilapsia ja heidän vanhempiaan. Martat, ulkoiluttajat ja seurakunta tuovat myös ohjelmaa. Kyliltä saa tulla ulkoilemaan luonnon helmaan ja kotieläinten touhuja seuraamaan. Pihalla kotkottavien kanojen puuhastelu on kiinnostanut etenkin lapsia.

Kehittämistä Valkealakodin toiminnassa on aina. Satu Vahter mainitsi suureksi haasteeksi kotihoidon muuttamisen samoihin tiloihin. Täytyy huolehtia, että kaikki mahtuvat. Toiminta-alue kasvaa. Sitä myöten on enemmän mahdollisuuksia myös yhteistyöhön.

Satu Vahter viihtyy luonnossa. Retkeilyyn ja vaellukseen hänellä heräsi intohimo hienon reissun myötä. Talvisin hän harrastaa avantouintia.

• JK

Jaa artikkeli: