fbpx

Metsään menevän mieli

Niinistön koulun 6B- ja 6A-luokat lähtivät metsäretkelle 29. elokuuta. Edellisenä päivänä oli metsään ohjattu koululaisia pelkästään Valkealan ulkopuolelta.

Kun Metsähukalantietä sai kulkea pitkälti ennen määränpään lähestymistä, oli paikka varmasti vieras monille Valkealassakin asuville.

Eri puolilla Suomea

Elo-syyskuun aikana kuudesluokkalaisille järjestettiin metsäretkiä viidellä tehdaspaikkakunnalla. UPM:n järjestämien metsäretkien tavoitteena on antaa koululaisille myönteinen metsäkokemus ja tarjota tietoa metsien kestävästä käytöstä. Talousmetsä – kehitys ja kestävä käyttö -nimisillä retkillä tutustutaan muun muassa riistanhoitoon, metsien talous- ja virkistyskäyttöön sekä puusta saataviin tuotteisiin. Retkille osallistui 28 koulua. Niiden odotettu osallistujamäärä oli noin 1200 oppilasta ja opettajaa.

Suomen Metsäyhdistyksen ja 4H-liiton kanssa yhteistyössä järjestettyjen retkien tapahtumapaikat olivat Jämsä, Kouvola, Lappeenranta, Pietarsaari ja Rauma.

”Metsäretket ovat koululaisille elämyksellisiä kokemuksia, jotkat tukevat lasten oppimista ja ymmärrystä metsäluonnosta”, kertoo UPM Puunhankinnan ja metsätalouden ympäristöpäällikkö Inka Musta. ”Metsät ja puusta saatavat tuotteet kuuluvat jokapäiväiseen arkeemme, ja haluamme lisätä metsien ja puun arvostusta uusiutuvana raaka-aineena”.

UPM järjesti vastaavat metsäretket myös 2017 ja 2018. Oppilaat ovat pitäneet erityisesti taimien istuttamisesta, riistanhoitoon liittyvistä tarinoista sekä makkaranpaistosta nuotiolla. Monelle oppilaalle koulupäivä metsässä on ollut virkistävää vaihtelua. Joillekin se on ollut jopa ensimmäinen metsäretkikokemus.

Suomen Metsäyhdistyksen nuorisoviestinnän asiantuntijan Suvi Pessalan mukaan metsäretkien sisältö tukee koulujen opetussuunnitelmien ympäristöopin sisältöjä. Näitä ovat luonnonvarojen kestävä käyttö, metsien hyötykäyttö, luonnon monimuotoisuus sekä ilmastonmuutos ja sen hillitseminen.

Metsäretket kuuluvat UPM:n Biofore Share and Care -ohjelmaan. Ohjelma keskittyy yhtiön liiketoiminnan ja vastuullisuustavoitteiden kannalta merkityksellisiin hankkeisiin.

Metsähukalantielle retkeilemään ilmoittautuivat Niinistön koulu, Kaunisnurmen koulu, Keskustan koulu, Mansikkamäen koulu, Saviniemen koulu, Tehtaanmäen koulu, Ummeljoen koulu sekä Voikkaan koulu. Yhteensä ilmoittautuneita oli 332 oppilasta ja 26 opettajaa.

Niinistön koulun 6A-luokka tutustui puutuotteisiin UPM Metsän rastilla.

Rasteilla

Niinistön koulun 6B-luokka ehätti torstaina metsään ensimmäisten joukossa. Vaikka istuttaminen ja nuotiopaikka olivat lähimpiä kohteita, he siirtyivät rastille, jossa UPM Metsän edustajat Anni Lääti ja Kalle Greis kyselivät tuotteista.

Koululaiset jakautuivat pienempiin ryhmiin selvittämään oikeita vaihtoehtoja neljälle pisteelle. Moni yllättyi, kun jäätelö sisältää puuta. Siinä voi olla karboksimetyyliselluloosaa. Vehnämuroke osoittautui oikeaksi vaihtoehdoksi. Siinä ei ole puuta. Kyse ei kuitenkaan ollut pakkauksista vaan itse tuotteesta.

Kuitupuun ja tukkipuun eroa havainnollisti pohtiminen siitä, kummasta mikäkin tuote on tehty.

Anni Lääti kertoi kuitu- ja tukkipuun eroista.

Puun ja muiden materiaalien ero ei aina ole kovinkaan selvä. Erityisesti vaatteita täytyi tunnustella ja etsiä, olisiko mukana materiaalista kertovaa lappua. Puuvillavaate oli puuton vaihtoehto.

Hiilensitomisessa eri vaihtoehtojen asettelu järjestykseen ei ollut itsestäänselvää. Toki nenäliina on mitä todennäköisimmin lyhytikäinen. Mutta Aku Ankkaa voidaan keräillä, joten se saattaa olla yllättävän pitkään hiilensitojana. Annetuista vaihtoehdoista puutalo on kuitenkin oletettavasti pisimpään hiilensitojana.

Kalle Greis tiedusteli lapsilta, mihin järjestykseen tuotteet kuuluvat hiilivarastoina.

Päivi Hippeläinen 4H:sta tuurasi riistarastilla. Maa oli pehmeä, joten hyvät kengät oli syytä olla jaloissa. Muutenkin reitin varrella oli haastavia kävelypaikkoja.

Päivi kertoi esimerkiksi, että eläimille voidaan laittaa nuolukiviä ja ruokintakatoksia. Tehtävien mukaan riistanhoitoon kuuluu monipuolisesti vaihtoehtoja, joista valita. Tehtävissä oli paikoin haastetta aikuisellekin. Tietäisitkö sinä, mitä suojellun tuulihaukan ampumisesta saa sakkoa? Vaihtoehdot olivat 254, 589 ja 1009 euroa.

Päivi Hippeläinen kertoi riistanhoidosta.

Vilma Issakainen Suomen Metsäyhdistyksestä nappasi lippalakin oppilaan päästä ja laittoi sen puun oksalle. Tehtävänä oli selvittää, missä lakki olisi puun kasvettua. Puu kasvaa latvasta, joten lakki olisi ollut samassa kohtaa pitkänkin ajan jälkeen.

Vilma Issakainen selvitti oppilaille että keväällä syntyy vuosirenkaan vaalea osuus kun puu kasvaa nopeiten. Kesällä syntyy tummempi osa. Rastilla pohdittiin myös eri tilanteissa olevien puiden toimintaa esimerkiksi hiilivarastona.

Vilma Issakainen kertoi puun kasvusta.

Matkan varrella 6B teki tiettäväksi paikalla käymisensä oppilaan asettaessa polun varrelta löydetyn sulan näkyville. Ilman tekstiä ulkopuolinen saattoi vain aavistaa ääneen lausutun merkityksen: 6B has been here.

Jaakko Nippala Suomen 4H-liitosta sekä Ronjaksi esittäytynyt opastivat istutusrastilla, joka oli 6B-luokalla viimeinen ennen eväsrastia. Hanskat olivat hienosti pyykkinarulle asetettuna. Paljain käsin kun ei ole syytä istuttaa. Intoa olisi joillakin ollut useammankin taimen istuttamiseen, mutta jokaiselle oli vain yksi varattu. Selvästi huomasi, että istutusrastilla oli lämpimämpää kuin metsän keskellä. Näin sai käytännön mielikuvan siitä, miten tärkeä merkitys metsillä on ilmaston kannalta.

Eväspisteellä etsittiin istumapaikkoja eri korkeuksista, kuten kiven päältä ja puunrungolta. Omien eväiden syömisen lisäksi pääsi paistamaan makkaraa.

JK

Niinistön koulun 6B oli täällä.

Artikkelikuva: Niinistön koulun 6B hoiti oman osansa tulevaisuuden metsän istuttamisesta.

Jaa artikkeli: