fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Metsästä asiaa Tirvalla

Metsänhoitoyhdistys Kymenlaakso tarjosi metsänomistajajäsenilleen perinteiset metsäiltamat Tirvalla 7. elokuuta.

Metsäiltamien historia on pitkä, sillä ensimmäiset vietettiin jo Valkealan Metsänhoitoyhdistyksen aikana. Seuraavana vuonna on vuorossa jälleen Kallioniemi Korialla. Tirvalle kaunis sää houkutteli noin 400 metsänomistajaa. Heistä lapsia ja nuorisoa oli jokunen.

Puheenjohtaja Eero Kivistö kätteli vieraat portilla johtaja Jari Ursinin kanssa, toivottaen näin kaikki tervetulleiksi. MHY:ltä oli monia muitakin paikalla keskustelemassa metsänomistajien kanssa.

Metsävisan ja kahvituksen jälkeen suurin osa siirtyi lavalle. Sään suosiessa oli puheet hyvä pitää ulkona. Eero Kivistö toi terveiset Metsänhoitoyhdistyksestä. Metsänhoitoyhdistys Kymenlaakson valtuutetuista valittiin 7-henkinen hallitus. Annukka Kimmo luopui hallituksen jäsenyydestä siirryttyään Maa- ja metsätalousministeriöön erityisavustajaksi.

Eero Kivistö kertoi Metsänhoitoyhdistyksestä.
Tanssilavalla pistettiin jalalla koreasti.

Ohjelmaa

Tirvan kesäteatteri-esityksestä Onnen maa nähtiin katkelmia. Illan pääohjelmanumero olivat tanssit. Illan tanssittajana oli Anneli Mattila & Recardos. Yhtye heitti yhden kolmesta setistä ensin yksin. Pimenevässä illassa olisi toivonut Annelin esittävän edes jonkin kappaleen ensimmäisessä setissä, ettei tarvitse jäädä odottelemaan yli tunniksi kuullakseen yhtä Mattilan sisaruksista. Laulajia ovat myös siskot Anniina, Anne ja Anitta Mattila.

Tunnelma tansseissa oli mukavan rento. Tanssilavalla oli vilskettä, joten ohjelma oli selvästi yleisölle mieluista. Annelin tullessa lavalle kerääntyi lavan edustalle kuulijoita. Hän kertoi olleensa 16-vuotiaana Tirvan lavalla. Silloin oli kuitenkin epäonnea. Hän lauloi vain yhden kappaleen ja ääni lähti.
JK

Ohessa kesäteatteriesityksen kevyitä otteita.
Värivalot vaihtuivat illan mittaan monet kerrat. Anneli Mattilaa jäivät monet kuuntelemaan illan pimetessä.
Jaa artikkeli: