fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Metsävisa

Kahvituksen lomassa oli Tirvan metsäiltamissa 7. elokuuta mahdollisuus kiertää metsävisa. Sen olisi kiertänyt huonommallakin säällä, sillä kysymykset oli laitettu tanssilavan reunustoille.
Toiset kysymykset oli selvästi toisia haastavampia. Jonoa kertyi eri kohtiin eri määrin. Johtaja, LKV, kaupanvahvistaja Jari Ursin kertoi oikeat vastaukset. Hän myös huolehti palkintojen jaosta yhdessä viestintäasiantuntija Sanna Vornasen kanssa.
Metsävisassa täytyi olla hyvin perillä asioista, jotta olisi saanut täydet kymmenen oikein. Palkinnot kuitenkin arvottiin, joten arvoitukseksi jäi, saiko miten moni kaikki oikein.
Kymenlaaksolaisia kuusikoita vaivaavaksi kaarnakuoriaislajiksi selvisi kirjanpainaja. Vaihtoehtona ollut vaippaniluri elää kuusien ja mäntyjen kuoren alla niitä tuhoten. Puuntuhoajasta voidaan puhua kun tarkoitetaan tupajumia. Samaa kirjoitusasua käytetään myös kolmantena vaihtoehtona olleesta puuntuhoojasta. Puuntuhoojalla on jonkin verran merkitystä metsä- ja puutarhatalouden tuholaisena. Kyseessä on kuitenkin melko kookas, hämärä- ja yöaktiivinen perhonen.
Suomessa on metsänomistajia runsaasti, noin 630 000. Määrä tuli esille jo ennen metsävisaa Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppaisen puheessa. Lisättäköön, että yksityishenkilöt omistavat 10,5 miljoonaa hehtaaria eli noin 60 % Suomen metsämaasta. Valtiolla on noin 4 miljoonaa hehtaaria. Muita metsänomistajia ovat osakeyhtiöt, kunnat, seurakunnat ja yhteismetsät.
Suomen yleisin puu on mänty. Vaihtoehtoja oli mänty, kuusi ja koivu, josta ei raudus- ja hieskoivua eritelty. Rauduskoivu on Suomen kansallispuu.
Jokamiehenoikeuksiin ei kuulu esimerkiksi jäkälän kerääminen. Sen sijaan esimerkiksi luonnonmarjojen poimiminen on luvallista.

Sanna Vornanen ja Jari Ursin huolehtivat metsävisan palkintojen jaosta ripeästi. Arvonnassa vedetyn lapun kirjoittanut veti seuraavalle lapun ja kukin sai itse valita palkinnon.

Lyhennetietoa

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman virallinen lyhenne on sama kuin metsäkanalinnulla. METSO sai vaihtoehdoikseen myös ORAVA:n ja ETEVÄ:n. Etsinnän myötä selvisi, että nämäkin ovat todellisia hankkeita. Rikosuhripäivystyksen, RIKUn Itä-Suomen aluetoimiston ORAVA-hankkeessa haluttiin osaamista raja-alueille vapaaehtoistoimintaan. Tehtävänä oli kehittää lähisuhdeväkivaltatyötä eli väkivaltaa kokeneiden auttamista sekä tuklhenkilö- ja vertaisryhmätoimintaa harvaan asutuilla alueilla.
ETEVÄ on Etelä-Karjalaisella elintarvikeosaamisella Eurooppaan -hanke. Hankkeen rahoittaja on William ja Ester Otsakorven säätiö ja toteuttaja on Saimaan ammattiopisto, Sampo. Hankkeen tavoitteisiin kuuluu esimerkiksi leipomo-konditoria-alan opettajien ammattiosaamisen lisääminen, jotta he voivat edistää opiskelijoiden ammatillista osaamista.
Valtio tukee yksityisen metsänomistajan metsänhoito- ja metsänparannustöitä, mikäli niiden kannattavuus on yksityistaloudellisesti huono. Kemera-nimeä käytetään kestävän metsätalouden rahoituslakiin perustuvasta tukimuodosta. Kemera-tuki on tarkoitettu yksityisten maanomistajien (metsänomistajien) metsänhoidon tukemiseen. Kirjaimen erolla voitaisiin puhua Kemira Oyj:stä, joka on suomalainen, globaalisti toimiva teollisuuskemikaaleja valmistava yritys. Yhtenä vaihtoehtona ollut lannoite vihjaa Kemiraan. Vuonna 2004 lannoitetuotanto Kemira Agro Oy eriytettiin kuitenkin omaksi yrityksekseen, Kemira GrowHowksi. Sen osti norjalainen Yara vuonna 2007.
Kun käy leimikolla eli hakkuualueella katsomassa hakkuita, on syytä olla päällä huomioliivi ja mukana puhelin konekuskille ilmoittamista varten. Hyttyshattukin on hyvä, eikä konekuski varmaankaan pistä pahakseen, jos mukana on hyviä eväitä.
Suomen puuston vuotuinen kasvu on päälle sadan miljoonan kuutiometrin. Kasvunvaraa hakkuissa katsotaan selvästi olevan.
Yhdeksäs kysymys vaati latinankielen tietämystä tai hyvää arvausta. Vaccinium myrtillus on mustikka. Variksenmarja eli kaarnikka on puolestaan Empetrum nigrum ja vadelma Rubus idaeus.
Metsänhoitoyhdistys Kymenlaakson jäsenetuihin sai laittaa useita vaihtoehtoja. Yksi oli tapahtumat.
JK


Artikkelikuva: Tirvan lavan ympäristössäkin on runsaasti Suomen yleisimpiä puulajeja.

Jaa artikkeli: