Viikonloppuna jäät kantoivat vielä hyvin, ja lähdin etsimään itselleni pilkkiseuraa Valkealasta.
Minulla on pilkkikokemusta yhden päivän verran entisen työpaikan virkistyspäivältä, joten olen täysin aloittelija. Sen verran tiedän, että kaloja kannattaa lähteä narraamaan joko aikaisin aamulla, tai illemmalla, joten lähdin heti aamusta liikkeelle.
Lauantaina 27.3.2021 oli etäpilkkikilpailu, joten luulin näkeväni kymmeniä pilkkijöitä Lappalan jäällä. Sumu peitti maiseman pehmoisesti ja rannalla oli hiljaista. Vain harmaapäätikan huutelua kuuluu rantapuiden läheltä. Näkyvissä ei ollut yhtään pilkkijää.
Odotin sinnikkäästi parkkipaikalla ja hetken päästä sinne kääntyikin auto. Onnekseni sain lyöttäytyä kuusankoskelaisen Mikko Purhosen seuraan hänen lähtiessä pilkille. Hän arvioi jäänpaksuudeksi noin 40 senttimetriä, joten turvallisin mielin lähdin kävelemään hänen rinnallaan jäätä pitkin.
Mikko ei käy pilkillä kovin usein, mutta pitää kyllä puuhasta. Pilkkimiseen on hyvä varata aikaa. Jos ei ala kala syödä, voi vaihtaa paikkaa.
– Jäällä voi ajatella suuria ajatuksia, Mikko toteaa hieman pilke silmäkulmassaan.
Hänellä on mukanaan neljä vapaa. Ei tarvitse sitten kylmässä alkaa vaihtamaan pilkkiä, vaan homma hoituu vapaa vaihtamalla. Varusteisiin kuuluu tietysti kaira, jolla jäähän saa tehtyä reiän. Optimisteilla on viiden tuuman kaira, eli toiveena on suurempikokoisia kaloja. Mikolla on kolmen tuuman kaira. Terä kannattaa pitää hyvässä kunnossa, jotta se pureutuu jäähän.
Yleensä Mikko havittelee pienellä pilkillä ahventa. Hänellä on mukanaan myös hyhmäkauha, jolla reiästä nostetaan jäinen loska pois. Syötiksi laitetaan kärpäsen toukkia. Mikko kairasi minulle malliksi reiän ja asettui pilkille. Ylitsemme lensi laulujoutsen siivet humisten. Oli mukavan lämmin ja rauhallinen tunnelma.
– Kalat viihtyvät pohjassa. Kun pilkin laittaa veteen, annetaan sen ensin painua pohjaan. Kun siima löystyy, nostetaan vapaa hieman ylöspäin, Mikko opastaa.
Jätin Mikon nauttimaan omasta rauhasta ja jatkoin matkaani Rapojärven jäälle.
Pilkillä Rapojärvellä
Jukka Vähäuski asuu Kouvolassa, ja hän pitää asuntovaunua Kevätissä. Sieltä hän lähtee kohti Rapojärven jäitä pilkille.
– Pilkkiessä saa akut ladattua. Jos joku mättää, niin jäällä huolet helpottavat, Jukka toteaa.
Vaikka välillä ei kala syö, niin pilkkiminen on Jukalle mieluisa ajanviete. Jukka käy kesällä Rapojärvellä virvelöimässä ja kaverin kanssa vedetään verkkoja. Tänä talvena kalaa on tullut sen verran, että kaverin kissat ovat pysyneet kalassa. Aamusella oli pilkkiin tarttunut jo särkiä.
Jukka on kalastanut pienestä pojasta asti. Hän kertoo, kuinka veljen kanssa lähdettiin heti koulun jälkeen Käyräjoelle, tai Käyrälammelle mato-ongelle. Jäät alkavat ilmojen lämmetessä sulaa, ja Rapojärven ohi ajaessa Jukka katselee jo hieman huolestuneena jään tummia laikkuja. Veri vetää kovasti pilkille. Vaimo kuulemma pitää huolta, ettei Jukka lähde liian heikoille jäille.
Yhteinen harrastus
Jaana Syrjänen on tullut Rapojärvelle pilkkimään yhdessä miehensä Jussin kanssa. He käyvät usein keväisin pilkkimässä, ja pitävät sitä mukavana yhteisenä harrastuksena. Etenkin aurinkoisina päivinä on pilkillä olo erityisen nautinnollista.
– Täällä ei muuta tarvitse ajatella, kuin nykäiseekö. Samalla saa raitista ilmaa ja mieli rauhoittuu, Jaana sanoo.
Tänä vuonna saalis on jäänyt melko vähäiseksi. Jaana toteaa pilkkimisen olevan enemmän rauhoittumista, kuin saaliinhimoista kalastusta. Hän tekee etätöitä, joten kotona on arkiaskareiden lisäksi työasiat mielessä. Jäällä voi hyvillä mielin unohtaa sellaiset, ja keskittyä omiin ajatuksiin.
– Odotus on tässä ehkä yksi hienoimpia asioita. Mitä tahansa voi tulla saaliiksi, koskaan ei tiedä, Jaana pohtii.
- Laura Parkko
