Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Mielipidekirjoitus: Ylikulutus myrkkyä luonnolle ja huoltovarmuudelle

Ukrainan kriisi on nosta­nut korostetusti esille maailmanlaajuiset raa­ka-aineiden ja energian virrat. On tullut ilmeiseksi, miten riippuvainen Suomi on ulko­maisista resursseista aivan kes­keisissä asioissa, kuten energi­an ja ruokahuollon alalla.

Tarvitsemme huomattavia määriä ulkoa tuotuja resurs­seja pitääksemme yllä yhteis­kuntaamme ja yksilöä kohden suurta kulutuksen tasoa.

Tämä on vääjäämättä vaikut­tanut haitallisesti ympäristöön paitsi Suomessa, myös monissa muissa maailmankolkissa. Olemme osasyyllisiä maail­man ympäristön huonoon tilaan muuallakin kuin Suomessa. Taloutemme ei ole ollut eko­logisesti, sosiaalisesti tai huol­tovarmuudenkaan kannalta kestävällä tasolla.

Kun Venäjän pakotteiden myötä monien hyödykkeiden saanti loppuu, joudumme miet­timään korvaavia tapoja ylläpi­tää suurta kulutustamme. Katseet ovat kohdistuneet vanhoihin, ympäristölle haital­lisiin tapoihin, kuten turpeen energiakäyttöön ja kestämättö­män suuriin metsänhakkuisiin.

Tilanteessa, jossa tutkimus sekä konkreettiset havain­not ympäristöstä ja luonnosta osoittavat, että molemmat toi­met ovat Suomessa uhka sekä ilmastolle, että lajiston moni­muotoisuudelle, ei voida lyhyt­näköisesti vain palata vanhoi­hin käytänteisiin.

Turpeen energiakäyttöä ei tule käsitellä vain hiilidioksidi­päästöjen näkökulmasta. Soiden lajisto on varsinkin Etelä-Suomessa uhattuna, ja jokainen luonnontilainen tai lähes luonnontilainen suo on arvokas.

Kriisin laannuttua ylös kai­vettuja soita ei enää saada ta­kaisin, ja suoympäristöstä riip­puvaisten lajien elinympäristöt Suomessa on lopullisesti me­netetty. Turvetuotannon tiedetään myös olevan yksi pahimmista vesistöjen pilaajista. Kuormi­tusta ei voi enää nykyisestään lisätä, vaan päin vastoin vähen­tää, jotta lain edellyttämä vesi­en hyvä tila saavutetaan vuo­teen 2027 mennessä.

Metsätalous on ajanut Suo­messa satoja lajeja uhanalai­seksi. Monien lajien kannat ovat olleet jo pitkän ajan las­kussa. Esimerkiksi havumetsiemme linnuston tyyppilaji, hömöti­ainen, tulee tätä menoa häviä­mään. Helmipöllö, joka oli muuta­ma vuosikymmen sitten varsin runsas, on nykyisin lähes ka­donnut Kymenlaaksosta.

On selvää, ettei pelkällä ta­lousmetsien monimuotoisuu­den hoidolla poisteta lajien sukupuuton uhkaa. Tarvitaan lisää suojelualueita, ei lisään­tyviä hakkuita, ainakaan jäl­jellä olevissa varttuneemmissa metsissä. Kymenlaaksossa var­sinaisia vanhoja metsiä on niin vähän, että niitä ei juuri ole suojeltavaksi. Varttuneista metsistä tulee kuitenkin monimuotoisuusar­voiltaan rikkaampia, kun anne­taan niiden kehittyä rauhassa.

Luonnonsuojeluliiton Ky­menlaakson piirin mielestä kriisin keskelläkin tulee uskal­taa puhua energian ja materiaa­lien säästöstä ja kierrätyksestä. Samoin tulee tukea uusiutuvia energiaratkaisuja. Kymenlaaksossa on jo vuo­sia hakattu metsiä kasvua enemmän ja pienennetty hii­lineutraaliuteen sitoutuneen maakunnan hiilinielua. Tämä jos mikä on ollut myös huoltovarmuuden laiminlyö­mistä, mutta vauhti vain kiih­tyy.

Vihreä siirtymä tarkoittaa fossiilisista polttoaineista ja turpeen kaivusta sekä liika­hakkuista luopumista ja mah­dollisimman haitattomiin ener­gia- ja materiaaliratkaisuihin panostamisesta.

Ukrainan sodan seurauksena nämä toimet on tehtävä lyhy­emmässä ajassa ja mittavampi­na kuin aiemmin piti. Päätöksissä on oltava kauko­näköinen ja toteutettava vihreä siirtymä ekologisesti, sosiaali­sesti ja taloudellisesti kestäväl­lä tavalla.

  • Riku Rinnekangas, toiminnanjohtaja
  • Kirsi Niskanen, hallituksen jäsen
  • Suomen Luonnonsuojelulii­ton Kymenlaakson piiri ry
Jaa artikkeli: