fbpx

Miten elämä viekään

Opistolle muistelemaan onnistuttiin saamaan viidennes siellä vuonna 1963 kiertokoulua käyneistä. Muutamalle ilmoittautuneelle oli tullut este, jokunen asuu liian kaukana ja aika moni on ehtinyt siirtyä rajan taakse.

Opiston nykyhaasteista ja mahdollisuuksista saatiin aamupäivällä katsaus. Ruokailun jälkeen palattiin saliin kertoilemaan kunkin kuulumisia.
Marketta Haikosen kanssa tapaamista järjestänyt Riitta Niemi aloitti luettelemalla heitä, jotka ovat kuolleet opistokurssin ja tapaamisen välillä. Muut täydensivät tietoja. Toista kymmentä heitä kertyi. Nuorin kuoli jo 27-vuotiaana. Heille pidettiin hiljainen hetki ja sytytettiin muistokynttilä.
Riitta kertoi myös terveisiä heiltä, jotka olivat aikoneet tulla mukaan, mutta eivät päässeetkään. Kuusi ihmistä oli kutsu ja ajatus mukaan lähdöstä tavoittanut 20 paikalle päässeen lisäksi.

Kierros alkuun

Saimme luvan jäädä kuuntelemaan kuulumisia. Sitä on vaikea arvioida, kuinka kattava ja tasapuolinen kuva syntyi Valkealassa 40-luvun lopulla syntyneistä naisista. Ainakin todella moni sai töitä Osuuskaupasta. Yksi K-kaupassa työskennellyt vain mahtui heidän joukkoonsa.
Yksi osuuskauppalaisista meni naimisiin jo 1968 ja sai neljä tyttöä ja saman verran lastenlapsia. Hän kertoi tulleensa opistollekin Jaalasta, jossa yhä asuu kesät.
Ihan kaikki eivät siis kertoneet nimeään ainakaan niin, että olisi ympyrän ulkopuolelle kuulunut. Kodikkaasti etunimillä saimme luvan muuten kertoa myös henkilökohtaisia asioita. Useimmilla oli sukunimi muuttunutkin matkan varrella.
Riitta jätti itsensä viimeiseksi ja laittoi kierroksen alkuun myötäpäivään.

Erilaisia tehtäviä

Laina aloitti lyhyesti kertomalla menneensä naimisiin vuonna 1970, mikä osoittautui aika keskimääräiseksi. Lapset ovat siten jo lähellä 50 ikävuotta. Hän on yksi kaupassa työuran tehneistä.
– Elämää olen saanut kokea, hän yksinkertaisesti totesi.
Aila meni naimisiin vuotta myöhemmin ja sai kaksi lasta. Kierroksen edetessä hän väliin täydensi, että kolme on lapsenlapsiakin. Hän teki työuransa pääosin vaatetusalalla, jossa pitkään ompelimon työnjohtajana. Maailman muuttumisen hän huomioi vaihtamalla tietokonepuolelle. Aila on paljon osallistunut järjestötyöhön, myös vastuutehtävissä.
Tuula on myös toiminut tekstiilien parissa. Hän mainitsee Lahden verhoilukoulun ja Artellan. Nykyisin hän asuu Myllykoskella ja auttaa mieluusti tyttären perhettä. Miehiä on elämässä ollut kaksi.
Marketan elämään on mahtunut erilaisia tehtäviä. Hän on muun muassa Utin vihreitä sisaria, laulaa Tirvan kirkon kuorossa sekä toimii martoissa ja palvelutalojen viihdytysjoukoissa.
Marketan piti jäädä maanviljelijäksi, mutta isä kannusti lähtemään opiskelemaan. Hän opiskeli Kätilöopistossa lastenhoitajaksi ja päätyi hoitamaan noin kymmenen vuotta omia lapsia, kunnes lähti mukaan puolison kanssa samaan yritykseen. Perillisiä on kaksi lasta ja yksi lapsenlapsi.
– Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa, Marketta lainaa laulua.
Yksi mukaan päässeistä päätyi maatalousyrittäjäksi Uroon. Omia lapsia on neljä, joista vain yhdellä kaksi lasta. Useammin saa vahtia koiria kuin lapsia. Uuvuksiin asti kesti työ lehmien parissa, nämä kun tuppasivat jopa valvottamaan öitä ja synnyttämään sitten aamusella. Kun pojat päättivät jatkaa maatalousyhtymää ilman lehmiä, jäivät vanhemmat mieluusti vahtimaan nurkkia.

Nuorena naimisiin

Yhteisestä unelmakirjasta löytyi, että Pirkolla oli suurin haave päästä naimisiin. Hän menikin peräti vuonna 1966 eli 17-vuotiaana. 18-vuotiaana hänellä oli jo lapsi. Kolmatta sukupolvea on viisi henkeä ja yksi jo neljättäkin. Eroon pari päätyi 23 yhteisen vuoden jälkeen. Aikuisempi suhde on kestänyt nyt jo 30 vuotta.
Hellapoliisi oli Pirkon toinen haave. Sekin toteutui. Hänestä tuli suurtalouskeittäjä ja tarjoilija. Kotona hän on ehättänyt tehdä käsitöitä ja eläkkeellä käydä vielä siivoustöissä. Todettiin, että hitusen on enää matkaa Aira Samulinin tehovuosiin.
Nykyisin Sippolassa kumppanin kanssa asuva Maire meni myös naimisiin nuorena, sentään 18-vuotiaana. Mies kuoli 40 avioliittovuoden jälkeen. Liitosta syntyi yksi tyttö. Maire toimi nuorena hetken rahastajana. Myllykosken paperinvalmistuksesta hän pääsi eläkeputkeen.

Kuntoilijoita

Sirpa kertoi, ettei hän halunnut maataloon. Nyt tosin yksi kolmesta lapsesta on suurtilan yrittäjä. Oman työuran Sirpa teki pääosin kaljahommissa Hartwalilla. Sitä ennen hän ehti liittyä osuuskauppalaisten joukkoon. Miehiä on ollut matkassa kaksi. Enempää ei ole tarpeen. Nyt hän ehtii käydä joka päivä uimassa ja harrastaa Lavista. Vastapainona on kiinnostus leipomiseen ja ruoanlaittoon.
Myös Arja kertoi harrastavansa Lavista sekä käyvänsä uimassa, jos Vekaranjärven sauna on kunnossa. Hän on päätynyt Pihlajasaaresta Tuohikottiin, jonka Essolla teki töitä ja päätyi viimeisiksi vuosiksi Vekaran Saleen. Avioliitto on kestänyt yli 50 vuotta. Kolme poikaa on syntynyt kymmenen vuoden välein. Sama määrä on lastenlapsia. Arja on ahkerasti mukana martoissa ja eläkeläisissä.
– Asun valmiiksi hautausmaan vieressä, hän puolittain huumorilla totesi.
Eeva asui pitkään pohjoisessa ja kertoo nyt Kouvolaan palattuaan kaipaavansa merta ja Lapin läheisyyttä. Molempien suvut ovat Kymenlaaksosta, joten he puolison kanssa päättivät kuitenkin eläkkeellä palata tänne. Aviovuosia on kertynyt 40 ja lapsia sekä lapsenlapsia kaksi.
Eevalla kokemus Valkealasta jäi lyhyeksi, eikä hän nuorena ehtinyt toisiin oikein tutustua. Elämä on ollut vaiheikas. Siihen on mahtunut myös jakso Saksassa sekä yksi talvi Sveitsissä, aivan nuoruuden haaveiden mukaan.
Eevan voi myös luokitella kuntoilijoihin, sillä hän kertoo kävelevänsä Palomäellä päivittäin. 187 tehtyä askelmaa hän ei sentään enää juokse vaan kävelee.

Kultahäitä

Noin puolet joukosta on joko viettänyt kultahäitä tai ne ovat pian edessä.
Aila päätyi Kuivalasta ensin parturiksi, mutta vaihtoi allergian vuoksi alaa. Paljastui, miksi hän oli kiinnostunut Valkealan Sanomien painopaikasta. Hän teki Lehtikannassa pitkän uran hallinnon ja palkanlaskennan puolella. Hän meni naimisiin ja sai lapsen keskimääräiseen aikaan ja on pysynyt saman miehen kanssa, sillä kultahäät ovat vuorossa ensi vuonna.

Surun kohdanneet

Kukaan ei voi elää yli 50 vuotta kohtaamatta mitenkään surua. Varmaan kipeimmin ovat menneiden vuosien aikana surun kohdanneet Marita ja Riitta.
Marita menetti toisen poikansa 11-vuotiaana liikenneonnettomuudessa. Hän kertoi olleensa alkuun Jumalallekin vihainen. Vuosien myötä kauniit muistot ovat kuitenkin nousseet vahvemmiksi. Nyt hän ottaisi saman elämän ja osaa olla kiitollinen elämästä, vaikka se on raskastakin ollut.
On elämässä paljon iloakin ollut. Kultahäitä vietettiin tämän vuoden kesällä. Lapsenlapsia on jo neljä, 11 ja 18 ikävuoden väliltä. Marita kuuluu myös osuuskauppalaisiin, vaikka pääosa työurasta on ollut maatalousyrittämistä.
Riitta kertoo opiskelleensa kotitalousteknikoksi ja tehneensä työtä yli 20 vuotta meijerissä, muun muassa myyntipäällikkönä ja myynnin edistäjänä. Hän on ehtinyt kiertää myös martoissa ja muissa järjestöissä pitämässä muun muassa leivontakursseja. Storan Inkeroisten klubin emännän tehtävästä hän jäi eläkkeelle. Ihan ei sosiaalinen Riitta ole malttanut työtä lopettaa, sillä hän opiskeli opastusta ja jatkaa tarpeen mukaan Ankkapurhan teollisuusmuseossa.
Riitan suru on yhä elävä. Vaikka se tuntui raskaalta, hän kertoi yhden kolmesta lapsestaan aivovaurioituneen synnytyksessä. Vaikea on olla syyttämättä ihmisiä, jotka eivät hänen omaa lääkäriään silloin uskoneet. 9-vuotiaaksi hän hoiti tyttöä kotona. Nyt hän voi käydä Inkeroisten ryhmäkodissa esikoistaan katsomassa.
Riitta toteaa, että kotirauhaa hyödyntää, kun jompikumpi on välillä poissa. Suhde on siis kestänyt myös vaikeudet. Toiset lapset ovat antaneet neljä lastenlasta, joiden seurana heistä jompikumpi välillä mieluusti viettää useammankin päivän.

Vain omia lapsia

Liisa Pihlajasaaresta vaihtoi sukunimeä 1976. Hän ehti tehdä työtä Kääpälän Osuuskaupassa ja Sokoksessa ennen muuttoa Pieksämäelle ja sitten Imatralle. Lapset syntyivät 1979 ja -80. Liisa hoiti kotona myös vieraita lapsia. Kun lapset kasvoivat, hän palasi töihin, sisustusmyyjäksi rautakauppaan. Nyt leppoisaan elämään kuuluu käsitöitä ja matkustelua. Liisa toteaa, että olisi mielellään mummo, mutta lapsenlapsia hän ei ole saanut.
Mummoksi ei ole päätynyt myöskään Helvi, jonka toiveammatti oli kotiäiti. Yhden tyttären hän on saanut. Myös äitiään hän on hoitanut. Hammashoitotyö on vienyt useille paikkakunnille, mutta kuitenkin lähiseudulla. Pukuompelulinjalla hankittuja taitoja Helvi on käyttänyt kotona.

Kotoa käsin

Varpu Anttilasta kävi yöt kotoa, joten opistolta ei kertynyt yhtä paljon muistoja kuin siellä yöpyneillä. Puoliso ja työ veivät Espooseen, mutta Vuohijärven mökki on pitänyt valkealalaisena.
– Vietämme kaikki kesät mökillä, Varpu kertoo. Hän toteaa oikein nauttivansa, kun kuulee jossakin paikallista murretta.
Elämä on täynnä miehiä, sillä omia poikia on kolme, nuorimmalla heistä on yksi poika ja kaikki kummilapsetkin ovat poikia. Työ vei sairaalamaailmaan. Melkein kymmenen vuotta Varpu hoiti lapsia kotona. 20 vuotta hän on jo päässyt nauttimaan eläkeajasta.

Lapinkävijöitä

Marja kuvaa elämäänsä hersyvimmin, vaikka ei mainitse edes taiteilija-isäänsä. Hän kertoo, että itseltäkin meni kauan tajuta, ettei Anneli-nimeä kirjoitetakaan yhdysviivalla. Marja kuvaa hyvin ajan muuttumista. Hän aloitti työuran 14-vuotiaana Kääpälän kaupassa. Kauppakoulun jälkeen mahtui sotilaskoti ja taasen kauppa. Toimistotöihin ihan kotoa pyydettiin. 26 vuoden jälkeen ei enää tarvittu. Luontaisala yhdistettynä omiin taidetaitoihin toi ajoittain vielä töitä.
– 50 vuotta olen kiduttanut samaa miestä, Marja heittää. Siihen täytyy todeta, että Armas vaikuttaa ihan tyytyväiseltä. Marja kuittaa, että ollaan eri aikaan poissa kotoa. Lapissa hän tykkää käydä ja käy sitten muiden kanssa, kun ei Armas mukaan lähde. Kolme tyttöä on suonut kuusi lastenlasta ja koti on yhä 1977 itse rakennettu.
Myös kaksi muuta kertoo viihtyneensä hyvin Lapissa. Toinen heistä ehti tehdä työtä palvelukeskuksessa melkein 40 vuotta. Miehen kautta hän on saanut lapsia ja lapsenlapsia.
Ainoa K-kaupassa työskennellyt kertoi Lapin lisäksi viihtyvänsä muutenkin luonnossa. Hän viihtyy tasaisessa elämässään Savitaipaleen Heituinlahdessa. Parasta on kuntoilu koirien kanssa.
Vapaan juttelun ja kuvien ottamisen jälkeen joukko jatkoi yhteisille 70-vuotiskahveille. Tapaamisia päätettiin jatkaa, joten mukaan saattavat päästä hekin, jotka tällä kertaa joutuivat saapumisensa perumaan.

• A&SK


Artikkelikuva: Omasta ikäluokasta ja kiertokouluryhmästä kuolleiden muistolle sytytettiin tapaamisessa kynttilä.

Ruokailun jälkeen saatiin opistolle päässyt joukko nuoria 70-vuotiaita rappusille tiiviiseen kuvaan. Jotenkin raput tuntuivat pienemmiltä kuin vuonna 1963. Todettiin, että sadan hengen mahduttamiseksi osa oli maassa ja osa sivustalle laitetuilla penkeillä.
Jaa artikkeli: