Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Monenlaista luettavaa

Aitoa taikaa
Tiltu ja Lettu ovat Taru Viinikaisen kynästä ja Oili Kokkosen siveltimestä saaneet uuden seikkailun. WSOY:n julkaisemassa tarinassa ”Outo opettaja” selviää, mitä käy, kun isä syö samalla kun hakee osoitteita, kotitonttu hotkaisee juustovoileivän ja kissa saa ässäpikkuleivän. 
Kaikki ei mene ihan niin kuin on suunniteltu, mutta niinhän elämä on hauskempaa. Pettyneet lapsetkin saavat lopulta enemmän kuin tulivat hakemaan. Vain Tiltu ja Lettu saavat ihan eri opetusta kuin oli tarkoitus. Vaan tärkeimmät he ymmärtävätkin itse. 
Tarvitaan hivenen matematiikan opetusta, jotta nuori lukija osaa seuraavan, juhlat sisältävän päivän lopuksi kertoa äidin ja isän erityisen ämpärikokoelman kappaleluvun.

Urheillen halki vuoden
Mauri Kunnaksen Urheilukalenteri 2022 on värikäs kokoelma parhaiten lastenkirjoistaan tunnetun Maurin taidetta. Koska liikkujien suuri enemmistö näyttää kalenterissa olevan koiria, voivat koiranomistajat kokeilla innoittaako kuvien näkeminen perheen karvaturrin liikkumaan entistä enemmän. Ja kyllä Otavan kalenteri monipuolisen lajivalikoiman kanssa muistuttaa ihan ihmisiäkin liikunnan tärkeydestä.


Kielipuuhia
SKS Kirjat on julkaissut Suvi Kaipaisen ja Annamari Sauren teoksen Äimän käkenä-äidinkielen puuhakirja aikuisille. Mainio esimerkki yhdyssanan oikeinkirjoituksen tärkeydestä on: -Leena leipoo kaikki leivät ja possu munkit. Aikuiset ovat ihan syystä kohderyhmänä, koska yhdyssana saattaa olla hyvinkin viattomampi yhtenä sanana kuin kahtena. Että saattaa sitä punastella tai hihitellä joidenkin tehtävien äärellä. Ja on joissakin merkitys kauheampikin välin tai muun syyn takia.

Asterix-lyhäreitä
Asterix -Gallialainen kertomataulu on kokoelma Goscinnyn ja Uderzon lyhyitä tarinoita. 14 tarinaa ovat eri vuosikymmeniltä. Huikeaa sinänsä, että useammalla sivulla nähdään aivan erilaisia piirrostyylejä. Niiden voisi luulla olevan terveisiä toisilta sarjakuvataiteilijoilta. Mutta Albert Uderzon käsialaa ovat nekin piirrokset. Story House Egmontin julkaisemassa albumissa pääsee tutustumaan voittamattomien kylän asukkaiden elämään monipuolisesti.

Kuva: ASTERIX ® – OBELIX ® – IDEFIX ® / © 2021 LES ÉDITIONS ALBERT RENÉ/GOSCINNY – UDERZO
Kuva: ASTERIX ® – OBELIX ® – IDEFIX ® / © 2021 LES ÉDITIONS ALBERT RENÉ/GOSCINNY – UDERZO
Kuva: ASTERIX ® – OBELIX ® – IDEFIX ® / © 2021 LES ÉDITIONS ALBERT RENÉ/GOSCINNY – UDERZO

Veikeitä kontioita
Me Kettuset -kirjan luonut Hannu Laakso vie tällä kertaa suurempien eläinten pariin. Me karhuset yhdistelee karhukuviin sopivia tekstejä. Kansainvälisesti kuvistaan palkitun Hannu Laakson otoksia löytyy niin luonnosta kuin kaupunkimaisemastakin monipuolisesti hänen kuvasivustoltaan. Into Kustannuksen julkaiseman kirjan kuvat Hannu on ottanut seitsemän vuoden aikana esimerkiksi Kuhmossa.

Piirtämään
Nemon julkaisema teos, Hikaru Hayashin Piirrä mangaa -Koululaiselämää, ei sorru tilan tuhlaamiseen. Marginaalit ovat kohtuulliset ja tilan täyttöaste on suuri. Siten kirja on mukava säilyttää ja ostaja saa runsaasti vastinetta rahoilleen. Ohjeita on monipuolisesti, huomioiden esimerkiksi erilaisia asentoja, liikettä ja vaatteita. Selvästi teos on suunnattu vähän varttuneemmille, nuorille ja aikuisille.

Historian pohjalta
Tammen julkaisema, Pirjo Tuomisen kirjoittama, Ylpeät purjeet pohjautuu historiallisiin tositapahtumiin. Tarina vie lukijan Suomen suuriruhtinaskunnan aikaan, jolloin Venäjän kaukaisimpia kolkkia Alaskassa ja Siperiassa hallitsivat suomalaiset kuvernöörit. Jostakin syystä asia on selvästi jäänyt syrjään ja tätä seikkaa Pirjon kirja paikkaa.


Syksyn ja talven lumoa
Docendo on julkaissut Ilona Pietiläisen teoksen Tummuvien iltojen taikaa -Sisustusseikkailu syksystä jouluun. Kuvat eri paikoista tuovat osaltaan kirjaan tenhoa. Ihmiset ja eläimet antavat teokseen tarinallisuutta. Kuvat suorastaan houkuttelevat tutustumaan eri paikkoihin Suomessa.

Käsintehtyä
Veistä ja vuole kauhasta kuksaan sisältää neuvoja eri puulajeineen. Kustannus-Mäkelän julkaiseman oppaan on kirjoittanut Moa Brännström Ott. Ruotsalainen huonekalupuuseppä työskentelee freelancerina ja toteuttaa erilaisia puutöitä muun muassa ravintoloille. Erilaisiin puulajeihin ja käsittelyyn käytettäviin öljyihin annetaan jo vakuuttava perehdytys. Hyvä niin, sillä veistämisessä ja vuolemisessa on oltava tarkkana välineiden kanssa. Moa kannustaa löytämään luomisen ilon.

Vuoden mittaan
Marjut Hjeltin Maaginen vuosi-Taikoja, enteitä ja haltijaväkeä on SKS Kirjojen julkaisema. Valkeala kuuluu perinneaineistojen keruupaikkakuntiin. Kirjassa yhdistyy uusi ja vanha. Pohjaa löytyy niin saduille kuin syvempäänkin ihmistuntemukseen. Kertovathan perinteet siitä, miten ihmiset ovat ajatelleet maailmasta. Monenlaisia uskomuksia on ollut ja itselleen vieraita löytää hyvin todennäköisesti.


Janne Kousa

Jaa artikkeli: