fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Mustaoranssi vuoristorata – ensimmäinen erätauko

Käsissämme on jotain suurta ja epämääräistä: koko maailman halvauttanutta tapausta seuraava jälleenrakennustyö. Osa sitä on jääkiekko leipätyönä, sirkushuvina ja liiketoimintana – yhteisenä intohimona.

Toisin kuin useimmat jääkiekkoa käsittelevät tekstit näinä aikoina, tämä ei ole kolumniksi puettu mainos vaan koomasta herättelevä näkökulma. En kehota sinua ostamaan anetuotteita, kausikorttia tai viittätoista. En tahdo sinun jakavan seurojen, saati yhteistyökumppaneiden Facebook-julkaisuja.
Näkökulman kirjoittaja ei oikeastaan voi käskeä arvon lukijaa tekemään uhrauksia tilanteessa, jossa pomminvarmoja faktoja jatkoon liittyen ei ole. Ei ole tietoa, milloin kiekko tippuu taas jäähän, ketkä siitä kamppailevat ja keiden maksamina.
On vain aikamääreettömiä, toistaiseksi katteettomia lupauksia – tietynlaisia obligaatio-optioita ja futuureita futuureiden perään.

Määrittelyn paikka

Ekonomistin maanpäällisen helvetin sivuamisesta menköön tällä erää KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaan taannoinen kaneetti, jossa hän luonnehti kauden keskeytymisestä syntynyttä kassavajetta ”kuusinumeroisen rahasumman valumiseksi Kymijokeen.”
Siksi uppoudun spekulaation sijaan filosofiaan semanttisesta kulmasta toivoen lukijan pohtivan, mitä jääkiekko – kenties myös KooKoo – hänelle itselleen merkitsee.
Pyydän ajattelemaan: kuinka lajiin aikoinaan rakastui, mitä siitä saa irti, kuinka sen puute vaikuttaa elämään? Ehkä myös sitä, miksi koko lajiin ei tee mieli koskea pitkällä tikullakaan.
Tällä sivulla allekirjoittanut tarjoaa mietintään sytykettä, antaen lukijan itse päättää mahdollisista toimistaan.

Realiteettien selvennys

Kuluva aikakausi pakottaa meidät kansakuntana laittamaan tulilinjalle asioista arkisimpia. Muuttamaan elintapojamme, supistamaan toimintojamme, karsimaan kaikesta epäoleellisesta. Käsitysten ja mielipiteiden aaltoillessa puolelta toiselle nämä ovat betoninlujia vakioita. Elämä ei voi jatkua entisellään edes hallilla.
KooKoolla on muutoksessamme useita vastuuta pursuavia rooleja: se on kaikkiaan lähes puolellesadalle henkilölle leivän tuova osakeyhtiö, koko maakunnan urheilun lippulaiva, tuhansien eriasteisesti sitouttamiensa ihmisten kansanliike sekä jättimäinen lasten ja nuorten liikuttaja. Tosivaikuttaja, joka ansaitsisi oman kivensä Seitsemän männyn puistoon.

Inhorealismin huipentuma

Monissa perheissä kotia leikitään lasten harrastusten ehdoilla – voi olla, että terveydellisistä tai taloudellisista syistä yhtä useampi on nimenhuudosta poissa, kun harjoitukset taas jatkuvat.
Samaten se katsomosta tuttu vieruskaveri voi ensi talvena istua lain nimessä viittä penkkiä kauempana, eikä kasvoja peitä enää huivi vaan aikamme ikoniksi tiensä raivannut hengityssuojain. Mikäli tämä vieruskaveri ylipäätään kykenee henkensä pitimiltä hankkimaan lippua peliin.
Ehkäpä olemme siihen mennessä kohdanneet jotakin niin järkyttävää, että jo joukkueurheilun ajattelemisesta on tullut läpeensä mautonta tuntemattoman suurkatastrofin vähättelyä.
Tiedä häntä. Dystopiakirjallisuuden harrastajat, soitelkaa tänne päin.

Omakohtainen osio

Palloilu- ja seurakulttuuriymmärryksen saralla meritoitunut kollegani Tommi Leirilaakso kirjoitti mainiossa Jalkapallon satuaikaa -blogissaan, että urheilun seuraamisessa on neljä vaihetta: satunnainen kuulosteleminen, kiinnostuminen, kannattaminen ja lopulta koneiston osaksi muuntuminen.
”Leirilaakson asteikko” pätee myös muun järjestöelämän sitoutuneisuusindikaattorina; kun KooKoosta puhutaan, taidan itse kuulua kolmosen ja nelosen välimaastoon. Miten niin?
Saan jääkiekosta kokonaisvaltaisen vapautuksen. Unohdan koko ympäröivän maailman, kun hallin ovi käy.
Pursuan energiaa, kun kuulen oranssin seisomakatsomon laulun leviävän viruksen lailla riviltä toiselle; joskus jopa sivukatsomoihin.
Muistelen nyt kaiholla niitä tyystin painokelvottomia vihanpurkauksia, joita suustani lensi (kehoni puolestaan lentäessä ylempänä seisseiden työntyessä päälleni) joidenkin tuomarivirheiden myötä.
Nautin taktikoinnista, strategioiden pähkäilystä ja enigmaattisten kuorien murtamisesta.
Sumulaaksolainen kansanherkku ”lihis-ka’el-nakil” on vuosien saatossa vaihtunut pelipäivän pastaan ja huolelliseen nestetankkaukseen – ehkä se symboloi fanaattisuuteni kehitystä.

Kohta vedetään taas

Myöhemmin on sekä KooKoosta että ValKista luvassa lisää asiakertomaa – toivon mukaan olemme tuolloin viisaampia kouvolalaisen jääkiekkoilun lisäksi koko planeettamme kohtalosta.
Jollemme noudata sen asettamia reunaehtoja, ei mustaoranssi vuoristorata kulje enää kierrostakaan.
• Otso Virtanen

Kirjoittaja seuraa kouvolalaista jääkiekkoilua lähietäisyydeltä, järkeilee tunteen ympärillä sekä tasapainoilee verbaaliakrobaattina vapaan toimittajan ja kahlitun kannattajan roolien välillä.

Yhteisöllisyyden ilmentymä. Eräs urheiluromantikon henkisistä turvasatamista on ajatus siitä, että sankariteoilla voi voittaa suuret setelit. Grafiikka: Otso Virtanen

Jaa artikkeli: