fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Mustaoranssi vuoristorata – kausi 2019-2020

Mustaoranssi vuoristorata – kausi 2019-2020

Aloitetaan itsestäänselvyyksillä: jokainen kouvolalaista huippukiekkoilua talvella seurannut henkilö tulee muistamaan päättyneen kauden ikuisesti. Syitä on liuta.

Tuttu urheilujohtaja Jarno Kultanen ja ensimmäistä kauttaan seurajoukkueen päävalmentajana toiminut Jussi Ahokas kasasivat oman KooKoonsa nimettömistä ja kasvottomista miehistä, kansallisuuteen tai nimen lausuntatapaan katsomatta.

Pohjalla ollutta runkoa täydennettiin Ahokkaan peluutustapaan sopiviksi katsotuilla yleispelaajilla; aihioilla, joista ryhdyttiin hiomaan timantille ominaisia särmiä esiin taidokkaalla ihmisjohtamisella sekä raa’alla teknisellä työllä.

Lyön pääni pantiksi, ettet sinäkään – lukijana, katsojana tai kannattajana – olisi osannut lokakuun ensimmäisenä päivänä odottaa sitä kyytiä, mitä KooKoo antoi vastustajilleen aina loppuun saakka. Et osannut, vaikka uskoit kuinka.

Tuossa kaiken äkillisessä lopussa olisi lähitulevaisuudessa ainesta vaikka kirjaksi. Miltei kliseiseksi sankaritarinaksi, jonka viimeinen viidennes voisi olla vain sellunvalkeaa, tyhjää paperia.

Sota keskeytti

Nyt asetamme tapahtumat historian alati pitenevälle aikajanalle.

Jääkiekon Suomen mestaruus on viimeksi jäänyt jakamatta kaudella 1943-44, jolloin tittelissä oli ennen sarjan katkeamista tiukimmin kiinni Turun Palloseura.

Tuolloin joukkueiden välinen paremmuus ratkaistiin yksinkertaisella sarjalla, pudotuspelien syntymää saatiin odottaa aina 1970-luvulle asti.

Lähimpänä turkulaisia kärkkynyt Tampereen Ilves olisi viimeisessä ottelussaan helsinkiläistä Kiffeniä vastaan voinut kaapata mestaruuden. Tuota kohtaamista ei koskaan nähty sillä aikaisin helmikuisen ottelupäivän aamuna alkaneet neuvostopommitukset katkaisivat Helsingin ja Tampereen välisen tien.

Sotatilan tuomat selkeät ennusmerkit sarjan keskeytymisestä alkoivat konkretisoitua jo kuukautta aiemmin, kun TPS:n ja Ilveksen välinen kärkikamppailu keskeytyi Turussa evakuointisireenien ulvontaan.

Tyhjästä loppuun

Pokaali jäi siis viimeksi liiton hyllyyn 76 vuotta sitten mutta mitä nyt tapahtui?

Tuoreeseenkaan tapaukseen jälkiviisaudella pureutuva ei voi väittää ennusmerkkien puuttuneen; muuttuva maailmantilanne vain tuntui meistä aikalaisista etäiseltä vielä pari kuukautta takaperin. Se oli niin kansakunnan kahvipöydille kuin kannattajakatsomon kantiksille pitkään pelkkä huumorin aihe muiden joukossa.

Yhtäkkiä maaliskuun alkupuolella yksi kuuli toiselta, että kolmas kuuli uutisista yleisötapahtumien rajoituksista. Ainakin seuraava kierros saatettaisiin varotoimena pelata tyhjille katsomoille, ehkä myös runkosarjan päätöspelit samana lauantaina.

Siihen voitiin vielä sopeutua, kun pudotuspeleistä oli kuitenkin tulossa ikimuistoiset. Ahokkaan kommentti yleisön puutteen aiheuttamasta motivaatiolovesta saapui kannattajille kolmisen tuntia ennen STT:tä.

Allekirjoittanut ihmetteli Hakametsän jäähallin ammottavaa tyhjyyttä kauden viimeiseksi jääneessä ottelussa erään kouvolalaisen ravitsemusliikkeen valkokankaalta käsin.

Selostajat eivät viitsineet selostaa tuota murskamatsia loppusummeriin saakka, täten kotirintamankin suurempi huomio keskittyi tuolloin hallin ulko-ovella täysvarustuksessa seisseisiin kannattajiin.

Onko olemassa vielä kitkerämpää jälkimakua, jonka tuon oven toisella puolella käydyn teurastuksen todistaminen omin silmin olisi heihin voinut jättää?

Pelien päätyttyä tuona torstai-iltana saapui tieto pudotuspelien viivästymisestä viikolla. Pelaajayhdistyksen paineen myötä tämä liigahallituksen päätös muuttui jo seuraavana iltapäivänä kauden jättämiseksi kesken.

Šokkipäivän ehtoopuolella alkoi katseesta, elekielestä ja puhee(ttomuude)sta paistanut tyhjyys, josta toipumiseen fanaattisimmilla kului päivä- ja viikkokausia.

KooKoon kausi oli poikkeuksellinen

Järkytystä seuranneeseen jälleenrakennukseen ja muihin tulevaisuusnäkymiin pureudutaan tarkemmin kahden viikon päästä ilmestyvässä lehdessä.

Seuraavaksi sananen kumisen laatan liikuttelusta suippopäisen kepin nokassa, tietynlaisesta koronapelistä jäisellä alustalla – itse jääkiekosta. Siinä KooKoo oli poikkeuksellisen hyvä menneenä talvena.

Pistepotti kasvoi varsin puhtaalla ja kurinalaisella pelillä saavutetuilla, usein runsaslukuisilla työvoitoilla.

Osoituksena rutiinin muodostumisesta olkoon kuuluisa 19 ottelun pisteputki. Se kesti Lucian päivästä aina ystävänpäivään saakka ja ylsi koko liigahistorian kolmanneksi pisimmäksi pisteputkeksi.

Erikoistilannepelaamisessa KooKoo kuului molempiin suuntiin katsottuna Suomen kiistattomaan eliittiin, ylivoiman ollessa koko Liigan parasta.

Lähinnä tilastojen valaisemalle keltaiselle lehdistölle oranssit näyttäytyivät rikkeille alttiina ja jopa väkivaltaisena Martin Bergerin teloituskomppaniana. Todellisuudessa KooKoo on pelannut Ahokkaan alla puhtaammin ja systemaattisemmin kuin tähänastisen uuden liigataipaleen aikana milloinkaan.

Muukalaislegioonaksi alkuun tituleeratun joukkueen sisällä syttyi lukuisia tähtiä.

Hurrikaanin ja taikurin liikanimillä siunattu unkarilainen Vilmos Galló painoi luistinta toisen eteen ja mailaa joka väliin ihailtavalla rutiinilla.

Yhdysvaltalainen Matt Caito näytti kehittyvän joka ilta paremmaksi versioksi itsestään, voittaen lopulta puolustajien pistepörssin ensimmäisenä KooKoon pelaajana koskaan.

Maanmiehensä Trevor Mingoian ja kanadalaisen Kyle Platzerin otteet hyökkäyksen kärkiketjuissa olivat yhtä lailla odottamattoman räiskyviä.

Houkuttelevaksi

Suomalaiset tapaavat kutsua itseään menestyshulluksi kansaksi. Oli laji tai kilpailu mikä hyvänsä, niin sanottuun bandwagoniin kuulemma hypätään aina houkuttelevan tilaisuuden tullen.

Tämä opportunistien maihinnousu näkyi kotoisan Sumulaakson bunkkerin yleisökeskiarvossa yli 600 hengen nousulla.

Vieraissa kannattajayhdistys Kuudes Kenttäpelaaja taas kuljetti ennennäkemättömän määrän kannattajia mitä kirjavimpiin jäälatoihin halki Suomen.

Kaiken kaikkiaan KooKoosta on tullut pesunkestävä liigaseura, joka on hankkinut uskottavuutta voittamalla otteluita ja vakiinnuttanut tuekseen entistäkin vahvemman yhteisön.

Minkä mahtaa?

Kaikkia näitä upeita muistoja sekä suoranaisia urotekoja jää ikuisiksi ajoiksi varjostamaan kysymyksistä kivuliain: ”mitä, jos?”

Tämän artikkelin painoon menoa edeltävänä päivänä on juuri ehditty jakaa radioihin Pää Kiin, tuon punkyhtyeistä kouvolalaisimman, uusi sinkku nimeltä Elämän kylmii ja kovii faktoi.

Sinkun kansikuvana on sattumoisin värikynäpiirros KooKoon logosta, johon on vaihdettu seuran nimikirjainten tilalle yhtyeen omat.

Kertosäkeen sanoja omaksuessani ja hyräillessäni havahdun siihen tunteeseen, etten voisi itse kirjoittaa Teemu Bergmanin tekstiä osuvampaa summausta kaikkien aikojen kauden päätöksestä. En ainakaan omana itsenäni – palloiluromantikkona ja mustaoranssin intohimoisena kannattajana.

”Sä voit tehdä mitä teet. Juokse pakoon mutta minkäs niille teet? Asioille, joille et mitään voi, ne on elämän kylmii ja kovii faktoi.”

• Otso Virtanen

Kirjoittaja seuraa kouvolalaista jääkiekkoilua lähietäisyydeltä, järkeilee tunteen ympärillä sekä tasapainoilee verbaaliakrobaattina vapaan toimittajan ja kahlitun kannattajan roolien välillä.

Kuvat: Kuudes kenttäpelaaja

Ensin tyhjennettiin katsomo. Pian hiljeni jääkin. Sodan aikana on edellisen kerran jäänyt kiekkopokaali jakamatta. Tällä kertaa siinä oli vahvimmin kiinni KooKoo.

Entäs ValKi?

Jääkiekkoliiton hallitus tiedotti 12. maaliskuuta kaiken kilpailutoiminnan lopettamisesta välittömästi.

Liittohallituksen tuoreista päätöksistä huolimatta tiedot kauden keskeytymisen vaikutuksesta Valkealan Kiekon tulevaisuuteen ovat kortilla.

Päättyneellä kaudella ValKi voitti III-divisioonan Kymi-Saimaan lohkon edeten II-divisioonan nousukarsintoihin, jotka ehtivät alkaa muutamaa päivää ennen keskeytymistä.

Keltapaitojen karsintaurakka jäi vain yhtä kotiottelua vajaaksi – he ehtivät voittaa kaksi viime kauden II-divisioonajoukkuetta selkein lukemin, tuusulalaisen Kellokosken Alun kotona ja lohjalaisen Harjun Kiekon vieraissa.

Lajiliiton lähtökohtainen linjaus on, että joukkueet pysyvät edelliskauden sarjatasollaan. Kukin seura tekee itsenäisesti päätöksen sarjapaikan vastaanottamisesta mutta liiton 26. maaliskuuta päivätyssä tiedotteessa on olemassa takaportti joukkueille, jotka ”olivat joko jo varmistaneet paikan ylemmässä sarjassa tai olivat vielä mahdollisuudessa nousta.”

Tavoitin ValKin monivuotisen ex-joukkueenjohtajan Jarmo Hartikaisen puhelimitse. Seura ei ole vielä saanut lajiliitolta vahvistusta sarjapaikkansa kohtalosta eikä täten ole voinut tehdä siitä päätöstä. Hartikainen kuitenkin korostaa pelattujen karsintaotteluiden merkitystä tasonmittauksen kannalta:

– Pojat ehtivät antaa isän kädestä kahdelle uusimaalaiselle joukkueelle rehdin, urheilullisen sarjajärjestelmän puitteissa. Jääkiekkoliiton pitää nähdä se signaalina ValKin iskukyvystä ja nousuhalukkuudesta.

Monille tuskallisen maailmantilanteen vaikutukset valkealalaiseen kiekkoiluun hän kuittaa yhdellä lauseella:

– Valkealan Kiekko on maailman kovin jengi, Hartikainen päättää puhelun.

• Otso Virtanen

Jaa artikkeli: