Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Mustaoranssi vuoristorata – Kausi 2020-21

“Toivon mukaan olemme [pian] viisaampia kouvolalaisen jääkiekkoilun lisäksi koko planeettamme kohtalosta. Jollemme noudata sen asettamia reunaehtoja, ei mustaoranssi vuoristorata kulje enää kierrostakaan.” Noihin sanoihin päättyi tämän kolumnin edellinen osa, joka julkaistiin viime toukokuussa. On aika kysyä: oliko kausi 2020-21 kierros vai ei?

 Ohi on 196. Kai sinul­le on kiitos paikallaan siitä, että jääkiekko ny­kyisellä tolallaan merkitsee vä­hintään tätä vähää, että luet ai­heesta leipätekstiä pidemmälle.

Kiitos, nimittäin minullakin – aihepiiriä elävällä ja hengittä­vällä henkilöllä – on viimeisen vuoden aikana ollut valtavia vaikeuksia löytää siitä tarkoi­tuksen jyvää tai kokea sen ym­pärillä merkitystä.

Ei ole helppoa purkaa pala­siksi sellaista jääkiekkokautta, joka ei välillä tuntunut NHL-vi­deopelin tallennustiedostoa tär­keämmältä.

Tunnejohdanto

Muistan kantapaikkani kyyp­parin loppukesäisen ensire­aktion siihen ajatukseen, että palloilu voisi todella pysähtyä pidemmäksi pätkäksi.

Aito pohjoiskymenlaaksolai­nen urheilujätkä lakkasi toviksi toimimasta kuin Windows-oh­jelma. Suu aukesi ääneti, katse kiersi näkökentän äärilaitoja, ja tuo sanattomuus viesti enem­män kuin moni kelpo keskuste­lu. Kurkkuun tuntui kulautetun kusta ja painikkeeksi Pommacia.

Skeptisyyttä kauden alka­mista kohtaan ei onnistunut tu­hoamaan edes avauskierros. Kahden paikan päällä nähdyn ottelun jättämät muistijäljet ei­vät millään riittäneet tekemään tästä kaudesta todentuntuista.

Eräästä kannattajakatsomos­sa vuosien ajan lentäneestä lauseesta karisi ironia pois vii­meistään viime syksyn myötä. “KooKoo voitti, mitä sitten.”

Tuo ennen sarkastisen nau­runremakan synnyttänyt heitto on nykyään täysin pilkkeetön, masentava toteamus. Ja siihen sisältyy nykyisin ihka oikea, painavakin kysymys. “KooKoo voitti – mitä sitten?”

Sana kulisseista

Kouvolan KooKoon kausi olisi voinut alkaa paljon, paljon toteumaansa huonommin. Yh­deksän yleisön edessä pelattua kotiottelua oli kirstunvartijan näkökulmasta varmasti toivottu startti tuloksiin katsomatta.

Rajattu mahdollisuus ottaa kannattajia halliin paikkasi seu­ran taloutta sadoilla tuhansilla euroilla. Jos nekin olisivat men­neet ohi, toimitusjohtaja Sakari Välimaan tulisina tunnetuista kommenteista tuskin jäisi pai­nomedian vaatiman sensuurin myötä edes ruotoja lautaselle.

– Jo se, että joulukuun ottelui­den tuotot olivat tasan nolla eu­roa, tuo toiminnalle isoja haas­teita. Se, että sama jatkui koko tammikuun ajan, ajaa koko seu­ran toiminnan todella ahtaalle. Meidät on ajettu todella ahtaal­le, ja kaikki keinot, joilla voim­me hankkia lisätuloja, ovat käy­tössä.

Status quo vaikuttaa “Saken” oikeutetun huomionhakuista ulosantia paremmalta. Näkki­leipäbudjetilla ei tehdä kolmen ruokalajin illallista, mutta eipä KooKoo-osakeyhtiön tarvitse.

Sen varat näyttävät riittävän leivän lisäksi kehitystyöhön ja innovointiin ilman, että anti maistuu nimeksikään aromisuo­lalta – toisin kuin on toistaitoi­suudessaan edelleen rypevän ju­nioritoiminnan laita.

Jatkuvuuden lait

Joulukuisen tauon aikana var­sin moni putosi vuoristoradan kyydistä.

Toistuvien ja alati laajempi­en joukkoaltistumisten vallat­tua alaa harva uskoi kauden jatkuvan, saati piti sen yrittä­mistä toivottavana vaihtoehto­na toisen aallon jyllätessä, mut­ta harva sisäistää edelleenkään kuinka riippuvaiseksi liigakiek­koilu on tullut televisiointituo­toista.

Pelitauon aikana ennätystap­piot julkaissut Telia uhkasi vetää kymmenien miljoonien eurojen arvoisen mattonsa seurojen jal­kojen alta.

Siispä kehään laitettiin Juri Gagarinin avaruuskypärät. Par­rasvalot terävöitettiin ja show’ta jatkettiin väkisin hymistellen. Jokaisen joukkueen ohimolla oli tappava ase.

Siinä, missä tavalliset turakai­set saattavat yrittää väistää trau­mojen kohtaamista hukuttamal­la itsensä töihin, sitä koittivat seuratkin.

Oma mielenkiintoni fyysisillä ukoilla pelattua virtuaaliliigaa kohtaan oli aivan olematon. Uu­det laastarihankinnat korvasivat loukkaantuneita ja sarjasijoi­tukset heittelivät mutta kaikki ajankohtainen jääkiekkopöhinä tuntui larppaamiselta.

Läpi harmaan kohinan

Olen hieman kateellinen heitä kohtaan, joille tämä virtuaalisir­kus riitti, mutten lainkaan vähä­tellen.

Esimerkiksi Ylen jääkiekko­kierroksen kautta lajia mielui­ten seuraavalle isoisälleni kausi 2020-21 oli aivan yhtä viihdyt­tävä kuin edellisetkin.

Hän kertoo usein saavansa ai­vonystyröilleen kaipaamaansa virettä sulkemalla silmät ja ku­vittelemalla kaikki ne pelaajat ja tapahtumat, jotka vain selos­tajan ääneen avaamat yksityis­kohdat tekevät todellisiksi.

Tuollainen elämyksellisyys oli todella kaukana siitä, kun yritin katsoa otteluita C Moren suora­toistopalvelusta väen vängällä.

Kuvanlaatua en voi parjata – omaa asennettani kylläkin, min­kä myötä paremmastakin pe­lillisestä annista mieleni keksi lähinnä sadattelun aiheita: kä­sittämättömän raskaita jalkoja, kyvyttömyyttä keskittyä pelita­van perusteisiin, raivostuttaneita rikeruletteja.

Tosihavaintoja kaikki, mutta..

Tämä painajaismainen ko­heltaminen erosi jotenkin Petri Mattilan ja Tuomas Tuokko­lan aikakausista.

Uuden kouvolalaisen liiga-ajan hallilla kokenut väki tietää hyvin, mitä oman suorituksen riittämättömyys tarkoittaa.

Vuoden takaisten tapahtumien myötä kohtalon iva ei ole täysin vieras käsite uudemmillekaan tulokkaille, mutta Jussi Ahok­kaan aikana KooKoo ei yksin­kertaisesti ole enää tottunut hä­viämään.

“Jose” itse puhuu voittamisen kulttuurista, josta on jo käsit­teenä jäämässä mittaamattoman arvokas perintö Sumulaaksoon. Josea tulee ikävä.

The Big Lebowski -elokuvas­ta tuttu sitaatti puhutteli mi­nua – tai ihan totta puhuen se soi päässäni. “You’re not wrong, you’re just an assho­le.”

Ratkaisujen äärelle

Runkosarjan pelitapa ehti muuttua loppuhetkillä len­nosta, kun kävi selväksi koko otteluohjelman läpipelaami­sen mahdottomuus ja järjet­tömyys.

Lopulliset sijoitukset mää­räytyivät pistekeskiarvon pe­rusteella ja KooKoon sarka jäi viisi ottelua aiottua va­jaammaksi.

Ensimmäisen kierroksen ottelusarja Ilvestä vastaan ty­pistyi historialliseksi ottelu­pariksi, jossa 120 minuutin yhteismaalit ratkaisivat jat­koon menijän.

Olipa melkoinen sydän­kohtausepisodi täynnä en­nennäkemätöntä taktikointia ja eurofutiksesta tuttuja jän­nityksen tasoja.

Luokaton lähtö ensimmäi­seen osaotteluun paikattiin tekemällä ihmeitä seuraa­vana iltana – mainittakoon hätähankinta Christian Thomasin salamannopeat sankariteot ja varamaalivah­ti Oskari Salmisen henki­nen kyvykkyys, jolla hän oli syöstä suitsutetun vastaparinsa Eetu Mäkiniemen pois parras­valoista.

Ei yhtäkään vakaata hetkeä kummaltakaan joukkueelta, ei ennalta-arvattavuuden häivää, pelkästään todellista vuoristo­rataa.

Riippumatta siitä kuinka oman joukkueeni käy, haluan nähdä yhteismaalikiekkoa myös vastaisuudessa ja mielellään vierasmaalisäännöllä höystetty­nä. Haluan nähdä suomalaisessa pääsarjakiekkoilussa lisää roh­keita kokeiluja muutenkin kuin pakon sanelemana.

Voisiko elämä voittaa?

Saavumme päätepisteeseen ja palaamme alkuun sulkemaan ympyrää kysymyksellä siitä, lasketaanko tätä kautta. Miksei voisi? Männätalvena pelattiin, voitettiin ja hävittiin täysimit­taisia jääkiekko-otteluita, joissa oli panoksena sarjapisteitä.

Niissä kirjoitettiin aivan en­tiseen tapaan historiaa fyysisin ja henkisin huippusuorituksin, joiden todistamisesta kiinnostu­neet ihmiset saivat irti tunteita ja elämyksiä.

Tulen asenteestani huolimatta siihen lopputulokseen, että kau­delle 2020-21 kuuluu täysi arvo osana laji- ja sarjahistoriaa, jota ei toteumansa valossa voi eikä saa riistää olosuhdetekijöihin vedoten.

Tämän kauden päätteeksi joku tulee oikeasti olemaan kiistaton jääkiekon Suomen mestari.

Tulee olemaan taas syksyl­lä melkoisen hienoa päästä ot­tamaan sen tittelin omistajalta luulot pois Sumulaakson illassa. Usko pois.

• Otso Virtanen

Jaa artikkeli: