fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Mustasta autosta nopeaa ruokaa

Valkealalainen Sepän liikenne Oy keskittyy tilauskuljetuksiin. Ja niitähän ei keväällä paljon ollut, kun suljettiin koulut ja järjestötoiminta, jopa maakuntaraja.
Kerran Espanjan mailla ilmaan leikillään heitetty ajatus grilliautosta oli sopivasti kypsynyt. Alkuun hulluimmat ideat ovat usein lopulta toimivimmat. Kivijalka-grilliä tuskin nykyisin kannattaa perustaa, mutta auton voi liikauttaa sinne, missä kulloinkin on asiakkaita.
Jani Seppä kertoi grillillä käydessämme, että sopiva auto löytyi Raumalta. Elintarvikeluvat järjestyivät nopeasti. Kolmen kuukauden sisällä kunnan terveysviranomaisten täytyy tehdä tarkastus.
Uuteen kassajärjestelmään lyötävät hinnat ovat kohdillaan.
Niina otti vastuun ruokapuolesta. Listalla on hampurilaisten ja muun perinteisen grilliruoan lisäksi salaatteja ja esimerkiksi kasvisranskalaiset. Samaa rasvaa niissä on kuten perunastakin tehdyissä, mutta sisältö on monipuolisempi ja terveellisempi. Suosittelen syömään rapean kuumina.
Haastattelupäivänä Sini vastasi keittiöstä ja myynnistä. Hän oli jo suunnistamassa muualle ja uusi tekijä oli haussa. Kaksi työntekijää grillille tarvitaan yrittäjäperheen lisäksi.
Ilme on kansainvälinen, sillä nimi on Smith’s Grill, ja logossa lukee kirjaimet: EST. Samalla toiminta on mahdollisimman paikallista. Lähituottajilta otetaan kaikki, mikä sopivasti saadaan. Lähimpää ovat Koppasen piirakat, ja Puurin munatkin vain keskustan toiselta puolen.
Kesän grilliauto pysäköi Valkealanväylän varteen entisen leipomon pihapiiriin. Viitenä päivänä viikossa auto päivystää varhaisista lounastajista työpäivän päätteeksi nopeaa ruokaa hakeviin.
Teollisuusalueella toimivat työporukat ottivat grillin omakseen ennen juhannusta. Siitä eteenpäin painopiste siirtyi enemmän lomamatkalaisiin.
Jani kertoo, että syksyllä on suunnitelmissa alkaa hieman kiertää. Ainakin Kuusankoskelta ja Korjalasta on katsottu sopivia paikkoja.
• Auli Kousa

Nopealla aikataululla Sepän liikenne Oy sai hautumaan jääneen ajatuksen toteutettua, kun ajot vähenivät.

Moni on ehtinyt huomata ja moni jo maistella uuden autogrillin tuotteita.

Jaa artikkeli: