fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Myönteisyyttä ja paljon työtä

Kirkonkirjoissa taitaa lukea hieman toisin, mutta kaikki Aitomäessä ainakin tuntevat vanhimman asukkaansa Lyyli Järvisenä. Mummoksi kaikki saavat myös häntä kutsua. Teräs tulee herkästi etuliitteeksi. Lyyli nimittäin kulkee vielä omin jaloin, mitä nyt keppi ollut muutaman vuoden kolmantena. Hän myös asuu yksin ja toimittelee pääosan askareistaan itse.

Työt on tehtävä

– Kaikki työ on tehtävä. Olen ollut terve ja saanut tehdä työtä. Ei ole tarvinnut laiskana olla, Lyyli-mummo tuumaa. Hänelle pakko tehdä tarkoittaa samaa kuin olla mieluisaa, vaikka joskus on työtä ollut liikaakin. Sen kummemmin ei tarvitse elämänasennetta kyselläkään. Myönteisyys ja ahkeruus ovat ainakin suuressa roolissa iän kertymisen taustalla.

– Aika on mennyt kuin ei huomaisikaan, hän naurahtaa.

Työt kodin ulkopuolella Lyyli aloitti 13-vuotiaana pikkupiikana. Kovin isoa hänestä ei tullutkaan, mihinkään suuntaan, jos ei väliaikaista vatsan kasvua lasketa. Lapsia on kuusi.

Koulunkäyntimahdollisuudet eivät olleet kummoiset. Neljän alkeis- eli kansakouluvuoden päälle riitti karjanhoitokoulu Kujalassa. Karjakon töitä Lyyli teki pitkään auttamalla naapuritilallisten lehmiä vaikeissa synnytyksissä.

– En minä mikään lääkäri sentään ollut, hän naurahtaa, kun pojantytär ja lapsenlapsista vanhin Hanna Lindelin alkaa puhua luottokarjakosta.

Karjakkokeikat sopivat oman työn lomaan. Lapsissa ja kodissa oli muuten riittämiin työtä. Kun nuorin lapsista lähti kouluun vuonna 1967, Lyyli aloitti työt Ruusutarhoilla. Hän kertoo tehneensä, mitä käskettiin ja viihtyneensä tässäkin työssä, josta jäi normaalisti eläkkeelle 65-vuotiaana.

Karjatilallisten apuna Lyyli kävi kutakuinkin niin kauan kuin heitä kylässä oli. Enää Aitomäessä ei ole yhtään karjatilaa.

Lyyli tuumi, ettei hänen enää tänä talvena tarvitse käydä jumpassa, kun se sitoo lähtemisiä. Tähän asti hän on siihen osallistunut, kuten muutenkin kylän elämään. Ajokorttia tai autoa hänellä ei ole koskaan ollut. Pyörällä hän on yleensä polkaissut, minne on tahtonut mennä. Mopokin on ollut käytössä.

Paljon omia

Lyyli on kotoisin Hollolasta. Paavo Järvisen perässä hän Aitomäkeen tuli. Siellä lapsuusmaisemissa he olivat jo tutustuneet. Paavo oli kasvanut Orimattilassa.

Paavo sai kolme päivää vihkilomaa syksyllä 1941. Siitä alkaneet yhteiset päivät kestivät vuoteen 1984 eli Paavon kuolemaan asti.

Alenevaa polvea on Lyylille kertynyt yli 50 henkeä. Kuusi lasta on tarjonnut 17 lastenlasta. Seuraavan polven määrää eivät ennen kyläjuhlaa tehtyä pikahaastattelua täydentäneet nuoret sukulaiset saaneet ihan laskettua. Viidettä polvea on kolme lasta. Vanhin on jo kouluiässä. Nuorimmainen 3-kuukautinen oli lauantaina mummoa juhlimassa, kuten muutenkin suurin osa sukua. Lapset olivat kaikki paikalla.

Pojanpoika Tommi Järvinen asuu lähimpänä, noin kilometrin päässä. Lähes päivittäin joku omaisista käy Lyyliä moikkaamassa.

Nuoret kertovat, että mummolta leikattiin polvi vuonna 1994. Tuolloin Lyyli ei pystynyt kantamaan puita tupaan, joten hän veti niitä pulkalla.

• A&SK

Eeva Ala-Krekola oli ovella vastassa. Lapsenlapsista vanhin eli Hanna Lindelin sai kunnian saattaa Lyyli-mummon sisälle. Keppi on vasta vähän aikaa ollut tukena.

Artikkelikuva: 100-vuotias Lyyli Järvinen on tehnyt elämässään paljon työtä ja suhtautunut kaikkiin tehtäviin myönteisesti. Vasta äskettäin hän otti kepin kolmanneksi jalaksi ja hoitaa yhä omaa huusholliaan.

Jaa artikkeli: