fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Myyttistä muotia

Pyhäinpäiväviikonloppuna Lahden Messukeskus muokkautui askartelijan ja käsitöitä tekevän unelma-aitaksi.
Ruuhkaisuus vaihteli. Lauantain ensimmäinen messubussi oli käytävää myöten täynnä. Eräs kolmikko turvautui suosiolla taksiin katsoessaan väen paljoutta. Sää oli viileän sateinen, joten kävelykään ei ollut kovin houkutteleva vaihtoehto. Varsinkin kun taivalta kertyi päivän aikana muutenkin.
Väki-myyttinen metsä ja muisto oli kiehtovan värikäs näytös. Muotinäytös tuntuu jopa vähättelyltä. Käytettyjä tunteja oli valtavasti, ja työryhmän jäseniä oli lukuisia. Aino Kallioinen, Theatrum Olga, Sinfonia Lahti ja Kukkakauppa Neilikka tekivät yhteistyötä.

Viulistit saapuivat lavalle jo ennen malleja.
Puvusta tulee mieleen linnanneitojen aika.
Tällaisessa asussa ei varmastikaan kannata rynnistää väkijoukkoon.
Suomen luonnossa on runsain mitoin inspiraation aihetta.


Minkä tahansa hahmon saattaisi nähdä vaikka musikaalin lavalla. Suorastaan toivoo, että tuollaista uutteruuden ja mielikuvituksen yhteiskäytön tuloksia nähtäisiin mahdollisimman monissa paikoissa. Käsityötaitoja oli käytetty hyvin monipuolisesti.
Näytöksessä heijastui Suomen luonto, historia ja myytit. Esimerkiksi sielulintu on tärkeä osa suomalaisia myyttejä. Mallien avustajilla vaihtuivat asut useaan kertaan kuhunkin asuun sopiviksi. Avustajillakin oli avustajat.
Mallit toivat jollekin katsojalle milloin minkäkin esineen. Eräskin katsoja sai kävyn pideltäväkseen. Voi hyvästä syystä olettaa, että tekijöitä tullaan haluamaan mukaan esimerkiksi näytelmien ja balettien puvustamiseen.
Näytöksen asuissa kun tulisi metsässä väkeä vastaan, niin johan ahkerimmallakin marjanpoimijalla hiipuisi tahti siihen paikkaan.
Kokonaisuuden esittelyn vaativuudesta kertoo jotakin jo se, ettei asuja käyty vaihtelemassa. Avustajillakin vaihtui vain takki tai muuta päällivaatetta. Tunnelma oli satumaisen kiireetön, mutta näytöksen etenevyys oli sujuvaa. Jo tarve kääntää katsetta varmisti sen, että mielenkiinto pysyi. Monia yksityiskohtia oli turha yrittääkään tarkastella kaukaa ja kiireellä.
Ainoa, mitä jälkeenpäin ajatellen jäin kaipaamaan, oli tarinat taustottamaan pukuja. Kuunteleminen olisi toki voinut jäädä sivuosaan joka tapauksessa. Sen verran erikoisia puvut ovat. Toisaalta musiikki sai näin runsaasti tilaa, eikä jäänyt vain taustalle.
JK

Artikkelikuva: Mistäköhän sadusta tämä kuningatar on?

Olisikohan tämän herran soittolistalla tulista metallia?
Puku tuo mieleen helposti ranskalaisen kukkaistyylin.
Vaikkei Koivu olisi Saku, kyllä kävely luonnistuu.
Antero Vipunenhan se siinä.
Näytöksen jälkeen pääsi keskustelemaan esiintyjien kanssa. Tässä ei tosin näy iloisen jälleennäkemisen toista osapuolta, vaunuissa olevaa vauvaa.
Jaa artikkeli: