fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Näyttämömusiikkia

Näyttämömusiikkia

Essi Luttinen ja rakuunasoittokunta

janne
Su, 24.02.2019 – 21:14

Puolustusvoimien Kaakkois-Suomen aluetoimiston vuosipäivää juhlistettiin konsertilla Kuusaasalissa 20. helmikuuta. 

 

Musiikkimajuri Riku Huhtasalon johtama Rakuunasoittokunta sai solistikseen mezzosopraano Essi Luttisen. Konsertin juonsi ylikersantti Olli Palomäki, joka taustoitti sävelmiä. Konsertissa oli sekä instrumentaaleja, että laulukappaleita.

Ansiomerkit kertoivat, että siitä huomattavasta osuudesta yleisöä, joka on Puolustusvoimissa palvellut, on monen työ kotimaan hyväksi huomioitu.

Jos konsertti olisi ollut Puolustusvoimien rekrytointitilaisuus, sen antama kuva armeija-ajasta olisi ryhdikkään rento. Jännittää tai pelätä ei tarvitse, vaan kohdata ryhdikkäästi ne haasteet, mitä eteen asetetaan. Sitä varten harjoitellaan, että tiedetään mitä tehdään. Kun tietää mitä tekee, voi keskittyä olennaiseen. Haasteiden rento kohtaaminen näkyy Rakuunasoittokunnassa. Jos joudutaan esimerkiksi toista tuuraamaan, yleisö ei sitä ilmoittamatta huomaa.  

Reippaan askeltavan Asemiehen jälkeen lausui tervetuliaissanat Karjalan prikaatin apulaiskomentaja eversti Arto Ikonen. Eversti mainitsi tulevia harjoituksia ja kertoi koulutuksen ja harjoituksen tähtäävän puolustuksen kehittämiseen. Puolustusvoimat ovat hyvässä valmiudessa. Työtä sen hyväksi jatketaan. Arto Ikonen kehoitti viihtymään ja nauttimaan hyvästä musiikista. 

Päätössanoissaan Kaakkois-Suomen aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Saku Muona asetti kiitokset ja toivotti turvallista kotimatkaa. Ulkona oli aika liukasta.

 

Tuttuja säveliä

Porgy and Bess Collectionissa oli ovelia sävelkuvioita. Summertime on suosittu sekä klassisen, että jazzin parissa. Heia, in der Bergeniin Essi eläytyi upeasti. Kuuleminen oli elämys. Paikoitellen joissakin kappaleissa laulu uhkasi jäädä musiikin alle. 

Cabaretia seurasi Carmen Suiten Les Toreadors ja Habanera. Läpisävelletyn musikaalin Cherbourgin sateenvarjot toi osaltaan esiin Essi Luttisen luontaista ääntämystä eri kielillä. 

Symphonic Dances from West Side Story toi esiin kolme osuutta. Prologuessa oli jazzahtavaa vauhtia. Somewhere’en Essi Luttinen tuli vaivihkaa laulamaan. Mambo-Finalessa oli meno päällä. Kappaleen rauhoittuessa oli kiire poistunut. 

Marilyn Monroen maailmanmaineeseen nostamissa lauluissa I Wanna Be Loved by You sekä Diamonds Are a Girl’s Best Friend Essi Luttinen taiteili laulullaan klassisen ja viihteellisen äänenkäytön välillä.

Speak Softly Love on iki-ihana romanttisen musiikin perusteos. Soolot soittivat edessä Toni Herrala trumpetilla ja Marko Saikko Euphoniumilla. Kun aika on oli samalta säveltäjältä, Nino Rotalta. Edith Piafin aikanaan tunnetuksi tekemään Non, Je Ne Regrette Rien -kappaleeseen kuultiin taustatarinaa Edithin elämästä. Porilaisten marssin ajaksi noustiin seisomaan. 

JK  

 

Apulaiskomentaja
Karjalan prikaatin apulaiskomentaja eversti Arto Ikonen mainitsi tulevia suurharjoituksia.

 

Jaa artikkeli: