fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Omaa ja vierasta

On juhannusaatto. Aurinko tuskin laskee noustakseen taas hehkuvana pallona takaisin taivaalle. Suomen luonto tarjoaa parastaan. Linnut vielä laulavat ja kesäkukat hehkuvat kauneimmillaan.

Juhannusruusun paras kukinta on jo ohi. Niin alkaa olla lupiininkin, joka on vallannut lähes joka puolella Suomea jo parhaat pientareet. Moni rakastaa tuota värikästä kasvia – ja moni vihaa. Jos se olisikin vain hetken kaunis, ja antaisi sitten tilaa alkuperäiselle luonnolle, se saisi rauhassa kukkia. Jos se olisi edes kohtuullisen näköinen kukittuaan, olkoon minun puolestani. Mutta. Lupiini valtaa aina vain lisää alaa. Suomen oma herkkä lajisto harventuu. Niittykukkien ja pientareille kuuluvien horsmienkin elinolot kaventuvat.

Sama on muiden, ei edes hetkittäin niin kauniiden ja vielä myrkyllisempien, vieraslajien kanssa. Niihin on joku ihastunut, eikä kukaan ole välittänyt ottaa selvää lajin leviämisestä. Kurttulehtiruusun puolustus on sen marjojen terveellisyys. Sen kanssa ollaan kuitenkin varsinkin Länsi-Suomessa pulassa. Jättiputki on terveydelle kaikkein vaarallisin. Miten joku on voinut edes haluta pihalleen kasvin, jonka kosketus polttaa? Jättibalsami on hämäävin. Se vaikuttaa harmittomimmalta, mutta valtaa äkkiä suuret alat.

Esimerkiksi Tuohikotissa on taisteltu vieraslajeja vastaan jopa yhteisvoimin. Pienellä alalla taistelu hyvinkin kannattaa, vaikka monen lajin kanssa taistelu tuntuu suuressa mittakaavassa jo hävityltä.

Vieraslajeja miettiessä tuli mieleen myös monen suomalaisen ihmisen asenne. Kun tänne tulee ihmisiä muista maista, heidän kulttuurinsa saa kukkia ja vallita, mutta suomalaisen pitäisi väistyä, ettei vain tulijoita loukata. Käykö siinä lopulta samalla tavalla, että vieras valtaa alkuperäisen, jolle ei ole enää sijaa? Vaalitaanko huomaamatta jopa lajia, joka lopulta valtaa maata ja tuhoaa alkuperäistä lajistoa?

Suomen luonto on nöyrää ja yleensä vaatimatonta. Ehkä se on muovannut myös suomalaisten perusluonnetta. Omaansa tulee kuitenkin vaalia ihaillen ja kunnioittaen. Se antaa tilaa toistenkin tulla, mutta tutkii etukäteen, ettei tule tuhoisia lajeja.

Pitää huolehtia, ettei alkuperäistä tuhoavia lajeja päästetä Suomen luontoon. Vain ne saavat tulla edes kukkapenkkiin, joita täytyy vaalia, jotta ne edes kasvavat. Hiljalleen leviävät kauniit tai vaatimattomat kukkaset sopeutuvat vähitellen Suomen luontoon. Kaiken valtaavat ja alkuperäislajeja tuhoavat pyritään pitämään poissa tai vähintään rajoittamaan niiden kasvua.

• Auli Kousa, päätoimittaja

Jaa artikkeli: